We Are No Saints | Blind Channel Oneshots

Olli X Niko|"Hups"

Nikon POV:

"Älä juo liikaa." Tommi hymähtää, kun join vesipulloani tyhjäksi. "Mutsi sano aina samaa ku kävin kaheksantoistavuotiaana bileissä." Kerron. "Mikset sä enää käy?" "Vanhuus."

Kapusimme keikkalavalle ja täräytimme ekan biisin alkuunsa. Vittu että on vapauttavaa laulaa pitkästä aikaa...eli siis kahden päivän jälkeen. Kuuma kesäpäivä tekee tehtävänsä, aivan hirveä hiki.

Timeskip 10min:

Seuraavaksi Sharks Love Blood tulille. Kaikki fanit tietävät, mitä se tarkoittaa. Minä ja Joonas pussaamme aina sen biisin aikana. Tai ehkä sitä voisi kutsua ihan suudelmaksi, sen verran pitkän kaavan kautta se useimmiten menee. Ei meillä mitään erityisempiä tunteita ollut toisiamme kohtaan. Ei tietääkseni muillakaan tämän bändin jätkillä. Sellaista kaverillista kivaa vain.

Olin Joonaksen tavoin ottanut hiukan juotavaa sen veden lisäksi kesken keikan. Aloin lähes nauraa tajutessani, että nyt olisi sen legendaarisen pusun vuoro. Näin, että Joonas on takavasemmallani. Hyppäsin lavan edessä olevalta korokkeelta alas ja suutelin kitaristia. Kuulin, kuinka yleisössä kiljuttiin keuhkoja pihalle. Irtauduttuani säikähdän huomatessani, että olin suudellut Ollia. Hän katsoo minua äärimmäisen hämmentyneenä. "Hups." Naurahdan. "Ei se haittaa." Hän naurahtaa takaisin. Jo valmiiksi helteestä punaisen naamani pinnalta oli onneksi hankala erottaa punastumista, joka tuosta äskeisestä aiheutui. En ollut koskaan edes miettinyt pussaavani Ollia. Olinkohan halannutkaan häntä pariin kuukauteen? Miksi se sai minut hymyilemään niin paljon? Hämmentävää.

Timeskip 50min:

Hyvästelimme fanimme lavan reunalta ruhtinaallisesti ja sitten hyppelimme portaat alas lavan taakse.

"Menit sitte ja pussasit Ollia." Joonas toteaa heti ensimmäisenä. "Sori, katoin sivusilmällä, et se oot sä." Pahoittelen ja korvaan vahinkoni antamalla Joonakselle pusun. "Ei se siis haittaa. Monesti vaihtelu virkistää." Hän sanoo hymyillen ja nyökkää katsoen taakseni. Käännyn katsomaan Ollia, joka odotti keskusteluvuoroa kanssani. Katsoin takaisin ja Joonas oli hävinnyt.

"Öö, mä vahingossa pussasin sua. Sori, jos hämmennyit siitä." Sanon. "Joo, mä todellakin hämmennyin aika paljon." Olli myöntää ja nyökyttelee miettivän näköisenä. Olimme hetken hiljaa. "Enpä oo ennen pussannu ketään." Olli toteaa ja katsoo maahan. "Etkö?" "En. Ja toiki oli vahinko eli...vielä ootellaan." Olli sanoo ylipirteänä ja ottaa bassonsa kiikuttaen sen mustaan koteloonsa. Kaikki muut taisivat mennä jo vaihtamaan vaatteitaan, minä ja Olli olimme kahdestaan valkoisen neliönmuotoisen teltan alla, jossa olimme aiemmin syöneet.

"Hei, vaikka se oli vahinko, nii..." Aloitan, kunnes jähmetyn Ollin syvälle uppoutuvasta katseesta. Jään tuijottamaan tätä parin metrin päästä suu raollaan ja silmät, kuin lottovoittajalla. Ne aukenivat ensimmäistä kertaa sille, kuinka helvetin komea hän on. Olen toki aina pitänyt häntä melkoisena komistuksena, mutta nyt se oli sellainen erilainen tunne. En osaisi selittää. "Mitä?" Hän kysyy. Pudistan kasvoiltani typerän ilmeen ja jatkan lausettani: "Nii että...se kuitenki tuntu kivalta. Tai, et ei Porkon kans oo ikinä tuntunu tolta." Änkytykseni oli naurettavan kuuloista. Olli siirsi katseensa maahan, eikä vastannut. Olin nolannut itseni. Niko, ryhdistäydy jumalauta!

"Ömm, kyl se munki mielestä tuntu kivalta. Tai kuka mä oon sanomaan, mut silti." Olli vihdoin sanoo. Onko vatsassani perhosia? Ei. Salee jotain lohikäärmeitä. Eniten mietin, miksei kumpikaan lähtenyt teltasta mihinkään. Ehkä minun pitäisi sanoa jotain. Tai ehkäpä Olli aikoo sanoa jotain.

Menen hakemaan Ollin viereisestä jääkaapista vissyn. Hän asettaa aurinkolasinsa hiusrajalta silmille. Päässäni kävin nyrkkitappelua kahden ajatuksen välillä. Lopulta toinen niistä voitti. Kävelen Ollin eteen, otan tämän aurinkolasit pois, nostan tämän leukaa parilla sormella ja painaudun suutelemaan häntä. Eleet kertoivat, että hämmensin häntä vain entisestään. Tunnen tämän käsien ottavan minua lantiosta kiinni, ettei hän kaatuisi. Halusin antaa Ollille suudelman harvemmin käytetyn pitkän kaavan kautta. Hän vastasi siihen hiukan epäröiden. Liikutin huuliani tilanteeseen nähden vähän turhan halukkaasti ja lähes työnsin Ollia. Tämä joutuikin ottamaan pari askelta taaksepäin minun ollessani niin malttamaton. Kuinka häpeällistä se minulle olisikaan, kun joutuisin tästä tilanteesta poistumaan...

Lopetin, ja katsoin Ollia muutamien senttien päästä. Molemmilla oli kasvoilla mitä helvettiä just tapahtu-ilme. Tiedättehän? "Sori." Tajuan sanoa ja astun askeleen taaksepäin. Olen tyhmä, siinä se taas todistettiin. "Kiitti." Olli sanoo ja näen hänen hymyilevän minulle. "Mistä?" "Ekasta suudelmasta." Hän vastaa ja nostaa bassokotelonsa maasta. "Kiitti sulle." Sanon puolestani. Olli ottaa vain entistä leveämmän hymyn, nappaa aurinkolasinsa kädestäni ja kävelee ohitseni.

Jäin siihen edustamaan punaisen eri sävyjä ja miettimään, kuinka juuri suutelin sitä komeaa miestä. Kosketan hellästi huuliani ja mietin sitä, kuin unta. Jalat meinaavat pettää alta ja vaikka olen varjossa, on aivan vitullisen kuuma. Hymyillen kävelen muiden perään. Tuota en ikinä unohtaisi. Ja parasta, että se oli vain meidän kahden hetki, josta kukaan muu ei tiedä.