We Are No Saints | Blind Channel Oneshots

Joonas X Aleksi|Blondi 2/3

Kuvistunnin loputtua katson, kun Aleksi lähtee luokasta. Hän taisi unohtaa huivini, muttei se haittaa. Olen nähnyt ainoastaan yhden ihmisen viettävän Aleksin kanssa aikaa, ja se on Aada. He tosin ovat sisaruksia. Aada on myös luokallamme. Päätän kävellä hänen luokseen. "Moi." Sanon. "Moi?" "Sähän oot Aleksin sisko." "Joo." Jäädyin hetkeksi. "Oliks sulla asiaaki?" Hän kysyy. "Aa joo...tota...tiiäksä mihin Aleksi lähti?" Kysyn. "Se sano vaan et kotiin, ei syytä." Aada kertoo. "Saisinks mä Aleksin numeron?" Kysyn. "Mihin ihmeeseen sä sitä? Ettehän te ees tunne." "No voisitsä sit sanoo sille että haluaisin tutustua?" "Sano ite." Kävelin hieman häpeissäni ja pettyneenä ulos luokasta.

"Hei Joonas, josset sä kerro et mä annoin sen numeron nii..." Aadan ääni kuuluu takaa. Ilmeeni kirkastui heti. Uusi mumero tallennettuna puhelimeen. Niko ilmestyy viereeni. "Aleksi." Hän toteaa. "Ai mitä?" Säikähdän. Eihän Nikon tuota pitänyt nähdä. "Onks toi se? Ootko sä homo?" Hän naurahtaa. Punastun hirveästi ja samassa luokan edessä oleva lasiovi aukeaa. Jotta elämäni hyvä tuuri pysyisi vielä pimennossa, se sisään astuja oli Aleksi. Kuka muukaan... Siinä samassa kusipää Niko päättää livistää tilanteesta ja jättää minut keskelle käytävää. "Tossa sun huivi." Aleksi sanoo ja oli lähdössä. "Hei, josset sä kerro sun etunimee, nii voitsä kertoo sukunimen ekan kirjaimen? Mun puhelimeen on tallennettu monta Aleksia." Tämä jäi katsomaan minua ihmeissään. "Ömmm, mun sukunimi on Kaunisvesi. Mut mistä sä oot saanu mun numeron?" Hän kysyy. "Aadalta." En halua valehdella, eikä minulla toisaalta ole mitään velvollisuutta pitää lupaustani Aadalle. "Aleksi Kaunisvesi." Sanon ääneen kirjoittaessani nimen.

"Mihin sä oot lähössä?" Kysyn. "Öö, hammaslääkäriin. Mä itseasiassa myöhästyn kohta." "Mut Aada sano että sä meet kotiin." "No niin mä meenki ennen sitä." Hän huokaisee vaivaantuneena ja lähtee. "Ja muuten, kiitti tosta." Hän huikkaa vielä tarkoittaen huivia.

Kotona:

WhatsApp

Minä: Moi.

Aleksi💙: Moi?

Minä: Mä muistan mitä sä sanoit, mut mä edelleen haluun tutustuu suhun.

Aleksi💙: Luuletsä että mä suostuisin?

Minä: En, mut mä toivon...

Aleksi💙: En mä oo hyvä kaveri.

Minä: Ei se haittaa.

Aleksi💙: No kyllä se vähän haittaa.

Minä: Ei mua.

Aleksi💙: Miks sä ees haluut tutustua muhun? Sullahan on vaikka kuinka paljon kavereita.

Minä: Sovitaanko että mä kerron sen syyn myöhemmin?

Aleksi💙: Tää on outoo.

Minä: Mä tiiän, mut voitaisko me nähä joskus koulun jälkeen?

Aleksi💙: En mä tiiä. Mitä me ensinnäki tehtäis?

Minä: No en mäkään tiiä. Kiitti kun sä vastasin kuitenki.

"Oisit vaan jatkanu." Niko sanoo. "Emmä haluu kiusata sitä enempää." Mutisen. "Tää on turhaa, ei se haluu ees olla mun kaveri." Jatkan. "Älä ny. Mut sähän muistat miten esimerkiks Olli on aina päässy sen ihastuksista. Kertoo tunteista ja yhtäkkiä niitä ei sitte enää ookaan." Niko sanoo. "En mä haluu." Mutisen. "Mä tiiän. Mut...tai no ehkei se ookaan paras vaihtoehto." Niko toteaa.

Seuraavana päivänä:

Niko odotti minua ovilla. Ei tosin yksin, vaan Aleksin kanssa. Mitä helvettiä?! "Moi." Sanon saavuttuani näiden luo. "Moi." Niko vastaa. Aleksi katsoo minua ilmeettömästi, mutta vain pari sekuntia. "Puhuttiin uskonnon projektista. Se kuulemma pitää tehä kolmen porukoissa." Niko selittää. "Ja sä..." "Tulisin teijän kaa." Aleksi keskeyttää minut. "Käyhän se?" Niko kysyy. Hän teki tämän tahallaan. En tiedä onko tämä enemmän hyvä vai huono juttu. "Joo, kyl se käy." Aleksin mentyä sisälle Niko hymyilee minulle. "Vittu!" Älähdän ja tuuppaan tätä käsivarteen. "Au! Sä et pääse siitä ikinä yli jos et vietä sen kans aikaa." Niko selittää. "No...vittu aivan sama." Huokaisen.

Nyt kun olimme samassa projektiryhmässä, välillämme oli jonkinlainen yhteys. Kuin silta, joka pitäisi nyt ylittää. Jos se sitä vaatii, niin ylitän sen vaikka kokonaan yksin ja annan Aleksin odottaa toisella puolella.

Ensimmäisellä tunnilla olikin uskonnontunti. Iskin katsekontaktin vasten Aleksin kasvoja, kun kysyttiin onko ryhmät valittu. Hän ei hymyillyt, eikä pitänyt katsettaan minussa kuin pari sekuntia.

Kokoonnuimme pyöreään pöytään. Tehtävänä oli tehdä posteri islamin uskosta. Niko laittoi pöydän alla viestin minulle.

WhatsApp

Niko👻: Sä saat alottaa puhumisen.

Minä: No mitä helvettiä sähän tätä ryhmää ehotit.

Niko👻: Sun takias veli.

Minä: Mä lyön sua.

Niko👻: Älä lyö.

Tungin puhelimen taskuun ja katsoin miten Aleksi kirjoitti jo omaa osuuttaan. Hieno käsiala, vasenkätinen, keskittynyt, huolellinen, hiljainen. Aloin vahingossa hymyillä ja tunsin itseni typeräksi tajuttuani sen. Punastuin ja Niko pidätti naurua. Tämä on noloa.

Yhtäkkiä Niko the biggest paskaperse nousee pöydästä ja ilmoittaa käyvänsä vessassa. Voitko ensi kerralla tunkea jotain sinne, ettei tarvi koko ajan rampata? Saatana...

Näin Aleksin katsovan minua hiljaa. "Öö..." Aloitan ja kaduin vahinkoani saman tien. "Mitä?" "Ei mitään." "Aivan." Aleksi käänsi kirjan sivua ja takerruin taas tuijottamaan tätä. "Onks sulla mopoa?" Hän kysyy randomisti. "On joo, mut en tuu sillä kouluun, ku asun niin lähellä." Vastaan. Aleksi nyökkää ja jatkaa työskentelyä. Itse en todellakaan osaa keskittyä tuolla tavalla. Sentään sen tajusin, että ehkä minäkin voisin tehdä jotain, joten aloin kirjoittaa omaa osiotani. "Onko sulla?" Kysyn vuorostani. "Oli. Isoveljes pasko sen." Hän vastaa ja puristaa vihaisen näköisenä kynäänsä. "Anteeks, mä en ollenkaan tiiä mikä sitä vaivaa." Huokaisen nöyränä. "Ei sillä nyt oo väliä, ei mun vanhemmat enää oo vihaisia." Aleksi sanoo. "Mitä sä sanoit niille?" Utelen. "Että olin jättäny sen hetkeks ja sit ku palasin, se oli poissa. En mä oikeesti tiiä mitä sille loppujen lopuks kävi. Varmaan ne myi sen tai pisti kappaleiks." Hän kertoo. Harmitti ja ennen kaikkea suututti veljeni ja tämän kavereiden käytös. Taatusti joutuu vielä joskus vankilaan.

Huomaan Nikon virnistävän oven välistä. Yritin viittoa häntä takaisin, mutta ei. Se pelle meni väittämään opelle, että on kipeä. Ei joko huvittanut olla koulussa, tai sitten hän vittuilee ja yrittää saada meidät kiusalliseen tilanteeseen. "Mä lähen kotiin, tuntuu et on kuumetta." Niko tulee ilmoittamaan. "Jassoo." Huokaisen ja otan sinisen yliviivaustussin käyttööni. "Otaksä ton sun osuutes, teet sit kotona." "Joo tottakai."

Nikon mentyä Aleksi avaa taas suunsa: "Mun pitäis päästä huomenna koulun jälkeen kaupunkiin. Vanhemmat ei pysty viemään, ja ku sul on kortti..." "Joo, tottakai. Mä vien sut." Vastaan heti. "Ku siis mun pitäis nähä yks frendi siellä. Ollaan sovittu jo kauan sitte." "No lähetäänks suoraan koulun jälkeen? Nähään siinä mopoparkeilla." "Joo. Kiitti."