We Are No Saints | Blind Channel Oneshots

Niko X Joel|Kansien välissä

Mua jotenki jännitti ihan vitusti julkasta tää!🤡

<><><><><><>

Joelin POV:

Katsoin haikeana harmaita Helsingin katuja bussin ikkunasta. Niko oli pyytänyt minut kahville. Tuntui, että ne seitsemän kuukautta mitä meillä oli yhteistä historiaa jo kertynyt, päättyisi tänään lopullisesti. Mikään ei tunnu niin pahalta kuin se, että kaikki olisi hyvin ilman sitä. Bändikin oli mennyt ihan sekaisin sen takia. Tommi vain nauroi meille ja Olli vastusti asiaa jyrkästi. Muilla ei kai mitään mielipidettä, ainakaan ääneen ilmaistavaa. Lisäksi karun totuuden kuultuani...tai...en halua miettiä sitä juuri nyt.

Painoin nappia huomatessani pysäkkini parinkymmenen metrin päässä. Hyppäsin bussista ulos ja kävelin kahvilaan. Siellä Niko istui kahden kahvikupin kanssa pienessä pyöreässä pöydässä. Kävelin hänen luokseen ja istuin pöydän ääreen riisuen ainoastaa pipon ja kaulahuivin. "Moi." Sanon kuivasti. "Moi, kiitti kun sä tulit." Hän vastaa. En oikein tiedä, miksi tulin. Olisin voinut vain kitua kotona.

Nikon POV:

"Ei sun tarvi sanoo mitään. Mä taidan tietää, mitä haluisit sanoo." Aloitan, kun ei Joelkaan saanut sitä aikaiseksi. Hän katsoo minua kysyvästi. "Meidän pitää erota. Sehän on selvää." Sanon ja pyörittelen kahvikuppia kylmissä käsissäni. "Nii-i..." Hän mutisee. "Mulla on sulle jotain." Hän ilmoittaa sitten ja ojentaa mustan lahjakassin. "Mutta sun pitää avata se vasta kotona." Hän lisää vakavana. "Okei." Mitä hän on mennyt hommaamaan? Hirttoköyden vai veitsen?

Kahvit juotuamme halasimme pitkään, vaikka se tuntui väärältä ja pahalta. "En mä haluu päästää irti, vaikka se tyhmältä kuulostaakin" Joel kuiskaa. Herkkyyteni katkaisee kohta esteen kyynelten tieltä. En vastannut mitään. Lopulta kävelen ulos kahvilasta Joelin jäädessä maksamaan laskua omasta tahdostaan kiinni pitäen. Juoksin bussiin ja tyhjyys juurrutti minut ikkunapaikalla sijaitsevalle penkille. Nyt se sitten on ohi. Miksi se oli niin vaikeaa? Miksi tein niin? Miksi pilasin kaiken heti ensisenteillä?

Kotona:

Heitin tavarani lattialle ja istuin sohvalle avaamaan lahjaa. Vai pitäisikö sanoa vain pakettia..? Sieltä paljastui kirja, jonka kannessa oli mustavalkoinen kuva toisiaan puristavista käsistä. Tatuoinneista tunnistin, että ne ovat meidän kätemme. Kirjan nimi on Shadow In Perfection. Se toi mieleeni vain suhteemme pimeän puolen, minut. Tiesinhän aina, ettei siitä tulisi mitään.

Avasin kirjan ja ensimmäiseltä sivulta ilmeni, että se on Joelin kirjoittama ja omistettu minulle. Pudotan sen sohvalle ja alan itkeä.

Käännän kirjan ensimmäiselle sivulle ja kyyneleeni kastaa sen sillä samalla sekunnilla.

Täydellinen

Mä muistan aina sen päivän, kun tajusin ihastuneeni lähinpään työkaveriini, Nikoon. Mä vaan katsoin, kun hän vuodatti tunteitaan ulos laulaessaan. Joskus se sai hänet herkistymään, nauramaan, hiljenemään. Joskus hän ei jaksanut tehdä edes asiaa, mitä rakasti eniten. Niko on vahva. Hän on selvinnyt kaikesta. Mutta vahvakin ihminen tarvitsee välillä tukea. Sinä päivänä halasin häntä, sillä hän muisteli taas exäänsä. Se kosketti minuakin, mutta samalla mieleni sekoitti sydämen muotoiset ajatukset siitä, jos tuo mies olisikin minun. Täydellinen mies.

Illalla me oltiin mun luona, koska mä olin pyytänyt niin. Me juotiin, katsottiin telkkaria ja oltiin hiljaa. Nikon herkkä puoli sai minut ihastumaan ja rakastumaan häneen. Se, miten aito hän on. On niin suurella tunteella jossain mukana. Mä laskin tölkin lattialle ja otin Nikoa käsistä. "Mä haluun sanoo tän. Mun on pakko, ennen kuin mä sekoan." Aloitin. "Sä oot upee ihminen, mä rakastan sua." Hän katsoi minua, kuin hullua. Ehkä olin vähän hullu. Ehkä Niko teki mut hulluksi. Hän oli sanonut, että hänkin rakastaa minua, muttei sillä tavalla. Olin surullinen. Olin murtunut, vaikka ymmärsin häntä. Hän olisi ollut muutenkin ensimmäinen, joka tuntee minua kohtaan samoin.

Elämäni paras tunne

Oli kulunut viikko siitä, kun olin kertonut Nikolle tunteistani. Hän oli ollut normaalia hiljaisempi sen jälkeen. Ei se mitään. Ei väliä, vaikka epätoivo sattuukin. Mitä jos Niko seurusteleekin, enkä tiedä siitä? Ajattelin olevani tyhmä. Että olen tehnyt virheen ja rikkonut Nikon. Sitä paitsi ohi lentävä lintukin huomaa Nikosta, että hän on umpihetero.

Sinä päivänä Niko pyysi minut treenitilaan kahden. Olin tietty innoissani siitä. Ihastuksen kanssa vastakkain tyhjässä huoneessa, ei ketään ollut edes studiolla enää. "Mä oon miettiny..." Niko aloitti ja katsoi alas. Sydän oli valmiina kuristamaan itsensä toimintakyvyttömäksi, jos hän sanoisi jotain murentavaa. Että hän seurustelee, että hän on hetero edelleen, että hän ei halua enää puhua minulle... "Mä taidan olla ihastunut suhun." Sä sanoit. Sydän hyppi voltteja ja yritti puskea rinnastani läpi. Siitä päivästä se alkoi. Minun ja Nikon yhteinen taival. Elämäni paras tunne, kerrankin joku rakasti minua.

Tuskin näin mitään kyynelten läpi. En uskonut, että sellainen rääväsuu kuin Joel osaisi kirjoittaa noin. Olin liian heikko lukemaan kaikkea, joten selailin sivuja ja päättelin otsikoista tapahtumia. Lukisin ne kyllä joskus... Kun haluan satuttaa itseäni lisää ja muistella, kuinka paska olen.

Lopulta käänsin sivun viimeiselle luvulle. Huokaisin syvään ja aloin lukea.

Kipu

Mä annan tän kirjan sulle vähän yli viikon päästä. Toivon et sä luet tän. Sä saatat luulla, et tän tarkotus on satuttaa, mut oikeesti halusin kuvailla meidän suhdetta mun näkökulmasta. Kirjoitin asiat niin, miten mä luulin niiden olevan. Luulin että tarkotit sitä, kun sanoit rakastavasi mua. Luulin että olit mun kanssa juuri siksi. Mikään ei oo ollut entisellään sen jälkeen, kun sä kerroit mulle totuuden. "Sä oot mulle pelkkä kaveri, jos sitäkään. Olit aina." Noin sä sanoit. Ja se teki mun sisinpään syvän viillon, jota ei laastareilla korjata.

Meidän suhteen aikana sä sait mut tuntemaan itteni rakastetuks ja että mulla on merkitystä. Jokin tarkoitus jatkaa. Tunsin itteni hyväks, ja lopulta niin niin pahaks. Kiitos, kun opetit mitä kipu on. Nyt mä tiedän. Mut olisin pärjännyt ilman sitä kipua, jota nyt raahaan ketjuilla mukanani.

Vastaa mielessäs kysymykseen: Miten sä pystyit esittämään, että välität? Miten sä pystyit suutelemaan mua niin, ja myöhemmin kertomaan, ettei se merkinnyt mitään? Päättyikö sun edellisetkin suhteet näin? Jossen mä merkinnyt sulle mitään, miks käytit aikaas muhun? Etsitkö sä pian seuraavan? Saako hänkin kokea, mitä kipu on ja millaista on olla toiselle vain pölyinen pelinappula?

Ainoa totuus on, että vaikka sä kuinka kusipää ikinä olitkaan, mä rakastin sua. Rakastan edelleen, mut eri tavalla. Luulin sua täydelliseksi, mut ainoa täydellinen asia sussa oli sun täydellisesti onnistunut valheiden liuta. Jos voisin, tekisinkö mä jotain toisin? En. Meillä oli hyviä hetkiä seitsemän kuukauden ajan. Kokisin mielelläni kaiken uudelleen.

Olisipa lahjakassissa ollut hirttoköysi.

<><><><><><>

Toivon et tää ei ollu hirveen sekava.😬