My Heroin || Niko X Joel

1. Niko

Availin kioskia jalkapallokentän laidalla. Kioskin seinien punainen maalipinta oli alkanut rapistua. Jonkun pitäisi maalata ne uudestaan. Aurinko yritti ängetä näkyviin pilvien takaa, mutta se näkyi vain pienen hetken muutaman minuutin välein.

Pyyhin pölyjä hyllyjen päältä, jonka jälkeen aloin lastata kestokassista niille kaikennäköistä purtavaa ohjeiden mukaisesti. Karkkipusseja, patukoita, Pringles-kippoja, sekä kaikennäköistä muuta. Pysähdyin lukemaan Pringlesien ainesosia.

SUOLAISET SNACKSIT. AINESOSAT: Vakuumikuivattua perunaa, auringonkukkaöljy, vehnäjauho, maissijauho, riisijauho, maltodekstriini, emulgointiaine, (E471) suola, väri, (annatto-norbiksiini). Parasta ennen: katso pohja. Pakattu suojakaasuun. Säilytettävä kuivassa ja viileässä.

Havahduin taas tähän maailmaan ja ravistin päätäni. Asetin kipon hyllylle ja olin kumartumassa ottamaan lisää, kunnes meidän kotikaupunkimme jalkapallojoukkueen johtaja tuli luukulle.
”Niko, viittisitkö viedä kyltit ja laittaa fanijulisteet sun muut paikoilleen, siitä kun kerkeet. Niistä vastaava on sairastunut” johtaja sanoi. Nyökkäsin. ”Tottakai, tottakai”

Johtaja nyökkäsi hymyillen. ”Julisteet on tossa kassissa” johtaja osoitti jonnekin kioskin ulkopuolelle. ”Laita se iso kangas tohon portin yläpuolelle” johtaja osoitti taas jonnekin päin. Tiesin kyllä mitä paikkaa hän tarkoitti, joten en katsonut sen tarkemmin. Nyökkäilin ja vakuutin tekeväni kaiken mitä hän pyysi. Pian johtaja jätti minut rauhaan.

Älysin, että kyltit ja julisteet kannattaisi laittaa mahdollisimman pian, joten pidin kiirettä purtavien asettelussa. Joukkueen fanituotteet voisi laittaa sen jälkeen.

Purtavien asettelussa meni kuitenkin aikaa. Yli vartti siinä meni, jonka jälkeen sormeni olivat puuduksissa, sillä olin asetellut tavaroita sellaisella kiireellä, että oksat pois.

Kotijoukkue oli ehtinyt saapua jo kymmenisen minuuttia sitten ja nyt se lämmitteli kentällä. Asettelutuokiotani oli häirinnyt huomattavasti eräs pitkä brune. Tällä oli tällä hetkellä musta pitkähihainen, sekä lähes polviin yltävät tummanvioletit pelishortsit. Hiukset ylettyivät korviin asti ja ne olivat hieman sekaiset. Eikä saanut unohtaa nappiksia! Oli pakko myöntää, että olin saattanut tuijotella poikaa useammissa muissakin peleissä ja kerran brune oli kääntynyt jopa katsomaan. Poika oli hymyillyt leveästi ja olin punastunut kuin auringossa palanut. Minkä minä sille voin, että tällä oli pakko olla niin puoleensavetävä hymy ja kaikki?!

Pysähdyin hetkeksi selaamaan luuriani, enkä alkuunkaan huomannut, että joku käveli luukulle. Puhelin oli lentää kädestäni, kun joku avasi suunsa.

”Täällä sitä vaan laiskotellaan” tiskiin nojaava brune virnisti. Tein mielessäni Isä meidän-rukouksen, vaikken Jumalaan sen koommin uskonutkaan ja käännyin katsomaan poikaa paremmin, sujauttaen puhelimen taskuuni. Sanat juuttuivat kurkkuuni ja näytin varmasti typerältä, kun suuni liikkui, muttei ääntä kuulunut. Helvetti se oli komea!

”J-juuh” vastasin ja samantien älysin, että se kuulosti typerältä. ”Tai siis enhän… tai no… antaa olla” änkytin ja huokaisin loppuun. Brune naurahti ja lopetti tiskiin nojaamisen. ”Eikö sun pitäis olla lämppäämässä?” kysyin tältä.

”Ei mun tarvii lämmitellä, ku mä lämpeen sua katsellessa jo tarpeeksi” brune vinkkasi silmäänsä. Flirttailiko tuo minun kanssa?! Oliko tämä jokin vitsi? Mitä vittua tapahtuu?!
”No mut poitsu, saisko vettä?” brune kysyi ja ojensi juomapulloaan minua kohti. Katsoin hetken pulloa, sitten brunea. ”Poitsu?” toistin brunen sanan. Brune katsoi minua hetken merkitsevästi kulmiensa alta, joka sai minut tarttumaan pulloon (niin etten vahingossakaan koskisi tämän sormiin, vaikka se houkutteleva ajatus olikin) ja kipitin kioskin nurkkaan lavuaarin luo.

”Poitsuhan sä” brune sanoi, kun olin tähän selkäpäin. Sain pullon täytettyä ja asetin sen tiskille pojan eteen. ”Eiks poitsu-sanaa käytä jotkut seittemänkymppiset naiset?” naurahdin hermostuneesti. En osannut olla rentona pojan seurassa. Miksi tuo ylipäätään puhui minulle?

”Tai ylipäätään vanhemmat ihmiset käyttää sitä nuorista pojista” brune sanoi hymyillen ja tarttui pulloonsa. ”Tarviitko apua?”

Kävin päässäni tehtävälistani läpi, (josta tuntui puuttuvan ainakin puolet tehtävistäni) kunnes päädyin nyökkäämään. Brune näytti odottavan, että tulisin kioskista (joka oli tällä hetkellä ainoa turvapaikkani) ulos ja senhän minä tein. Selitin pojalle, että julisteet sun muut pitäisi viedä paikoilleen ja brune heitti kassin olalleen, minun ottaessa kyltit kainalooni ja lähti kulkemaan kanssani samaa matkaa kentän portille.

Veimme kyltit tienvarteen ja kiinnitimme fanijulisteet kioskin seinään, kunnes kohdallemme tuli julisteen asettaminen portin ylle. Älysin samantien, etten millään ylettyisi julisteen yläkulmiin, mutta tämä poika – jonka nimeä en muuten vieläkään tiennyt – ylettyisi helposti.

Levitimme julisteen maahan suoraksi, kunnes nostimme toisen kulman ylös. Tarkoituksemme oli laittaa se nippusiteillä kiinni verkkoaitaan.

Pidin alakulmaa paikallaan ja yritin laittaa nippusidettä paikalleen, mutta yhtäkkiä tuo pitkä brune tulee ihan selkääni kiinni ja alkaa laittaa yläkulmaa kiinni. Jouduin hengittämään syvään pari kertaa, etten vain saisi mitään kohtausta yhtäkkiä.

”Kaikki hyvin?” brune kysyi. Tuon äänessä kuului ilkikurisuus. Hän tiesi mitä aiheutti minulle!
”Oikein loistavasti” totesin puuskuttaen. Brune hymähti ja tuon keho liikahti vasten omaani. Teetkin yhtään mitään peruuttamatonta niin olen valmis mottaamaan sinua! Vaikka poika varmasti päihittäisi minut nyrkkitappelussa mennen tullen…
Aina saa haaveilla!

Onneksi ja helpotukseksi sain molempien alakulmien nippusiteet kiinni ilman, että tapahtui mitään peruuttamatonta. Toisella kerralla brune tuntui silti oikein hinkkaavan itseään minua vasten. Taisi saada siitäkin jotain euforiaa…

Brune tarjoutui vielä auttamaan minua joukkueen fanituotteiden laitossa. Siinä ei onneksi tapahtunut mitään sen erikoisempaa.

Kun kaikki oli valmista ja brune oli lähtemässä takaisin joukkueensa luokse, rohkaistuin vielä esittäytymään. ”Mä oon muuten Niko” sanoin varautuen.

Brune hymyili ja katseli minua. ”Joel” poika sanoi ja muiskautti aivan äkkiarvaamatta pusun poskelleni. Poika katosi kioskista katsellen peräänsä hymyillen viekkaasti, kun minä taas katsoin pojan perään monttu apposen auki.

Siirsin käteni poskelleni kuin siinä olisi ollut jokin ihmeellisempikin jälki. Tosin tässä tapauksessa siinä todellakin oli.

-----
Eka luku julki!
Suuret kiitokset hajalla!!!