My Heroin || Niko X Joel

15. Joel

Tunsin painetta rinnallani ja hengittäminen tuntui aavistuksen hankalalta. Avasin aristavat silmäni ja kaduin hetkeä saman tien, kun valo osui niihin. Siristelin silmiäni ja totesin, että paino rintani päällä oli sammunut Joonas. Poika oli kuolannut huppariini märän läntin, joka sai minut jo heti aamusta ärtymään.

Olohuoneen ikkunasta paistoi kelmeää valoa, joka pystyi tarkoittamaan vain sitä, että koulu oli alkanut ainakin tunti sitten. Sinne en olisi menossa. En todellakaan.

Käänsin päätäni ja totesin sammuneeni sohvalle. Niko nukkui viereisessä nojatuolissa pää sellaisessa asennossa, että tuon niskat olisivat kipeänä seuraavan viikon. Pitäisi tehdä ratsia asuntoon mahdollisimman nopeasti, ettei löytyisi yllätyksiä, kun mutsi tulisi kotiin.

Siirsin Joonaksen velttoa kehoa päältäni ja nousin istumaan sohvan reunalle. Vitunmoinen päänsärky iski samantien ja hautasin kasvot käsiini. Hetken päästä vedin yöstä hikisen hupparin pois päältäni ja huomasin, etten ollut vaivautunut laittamaan t-paitaa alle.

"Vitut" mumisin itsekseni ja nousin ylös, mennäkseni keittiöön.

Askeleeni tuntuivat haparoivan kokoajan ja otin tukea keittiön seinästä, kun astelin vesihanan luokse. Viskasin hupparini saarekkeen kulmalle. Huomasin lattialla, saarekkeen toisella puolella särkyneen jonkin. Se oli joskus saattanut olla vesilasi. Se oli kuitenkin niin pieninä siruina, etten tunnistanut sitä. Saareke ja keittiöntasot olivat täynnä tölkkejä ja asunnossa lemusi alkoholi. Valkoisen saarekkeen pinta ei ollut valkoinen vaan ennemminkin ruskea.

Vesi maistui paremmalta kuin koskaan ennen. Se oli positiivinen asia. Lähdin vessaan hakemaan särkylääkettä, sillä sitä säilytettiin siellä. Se alkaisi kuitenkin hyvällä tuurillakin vaikuttaa vasta noin tunnin päästä. Tai näin ainakin äiti valitti tämän menkkojen aikana. Mutta yleensä jouduin darra-aamuina selviämään ilman särkylääkettä, joten tämä oli jo luksusta.

Varautuen kurkistin vessaan, mutta sieltä ei löytynyt oksennuksia pitkin seiniä, alastonta pariskuntaa tai ruumista, joten pidin sitä hyvänä merkkinä. Kun kurotin peilikaapinoveen, päässä vihloi. Kyyristyin odottamaan tunteen loppumista, kunnes pääsin keittiöön vetämään pelastajani kurkusta alas. Sentään ei oksettanut.

Vaikka kahvista en niinkään nauttinut, keitin sitä silti. Suoraan sanottuna minua ei kiinnostanut, jos kahvinkeitin herätti jonkun tähän julmaan maailmaan. Saisinpa ainakin seuralaisen tähän paskaan aamuun. Onkohan jompikumpi noista suunnitellut menevänsä kouluun tänään? Siinä tapauksessa heidät pitäisi varmaan herättää. Tosin itse he tänne ovat perseensä raahanneet, joten ihan oma vikansa, jos tulee merkintöjä.

Krapulassa en ikinä pysty syömään mitään. Ainakaan aamuisin. Joten nesteytyksellä mennään.

Lähdin etsimään kahvikuppi kädessä puhelintani, sillä se ei ollut farkkujen taskussa, jotka muuten olivat aivan helvetin epämukavat. Olohuoneen ohi mennessäni korjasin Nikon asentoa nojatuolissa, sillä säälin hänen niskojaan toden teolla.

Puhelimeni löytyi eteisestä. Se oli kenkätelineessä. Siinä tosin ei ollut akkua. Se sai minut miettimään, että mitäköhän vittua sitä eilen tuli tehtyä. Joonas nyt ei varmaan muista sen enempää kuin minäkään, mutta Niko saattaa muistaa.

Farkut alkoivat vituttamaan, joten riisuin ne ja menin huoneeseeni hakemaan lökäreitä. Paitaa en viitsinyt etsiä, sillä kukaan ei minua täällä katsele niin kauan kuin olen ainut hereillä. Tosin vastakkaisen kerrostalon asukkaista en tiedä.

Huoneessani odotti yllätys. Rasmus makasi sängylläni roikkuen vaarallisesti sen reunalla. Tuota poikaa minä en välttämättä nyt jaksaisi katsella täällä, joten päätin herättää tämän.