My Heroin || Niko X Joel

13. Joel

Kiipeän kerrostalon rappusia ylös. Hermostuneena heiluttelen kotiavaimiani kädessäni, vaikka asunnossa luultavasti onkin ihmisiä. Enää päivä ja olisin täysi-ikäinen. Huomenna on viides päivä lokakuuta.

Aion hankkia ajokortin niin pian kuin voin. Faijalla on vanha, mutta toimiva rotisko autotallissaan vain minua varten. Mopon myyn pikkuserkulleni, joka on itseasiassa lupautunut tulla huomenna näihin pippaloihini. Moposta saan seitsemänsataa. Ihan kivasti. Kyllä siitä ainakin puolet menevät säästöön, mutta samaan aikaan haaveilen uudesta kitarasta. Se taas on sähkökitara, joka maksaa hieman yli viisisataa. Tietysti ajokorttikin maksaa. Faija on onneksi lupautunut maksamaan siitä noin puolet.

Saavun kotiovelleni ja kuuntelen hetken aikaa kerrostalon ääniä. Jossain yläkerrassa aukeaa ovi ja joku alkaa kulkemaan rappusia alas. Se saa minuun liikettä ja avaan oven avaimillani nopeammin kuin ammattirikollinen. Luikahdan ovesta sisään ja suljen sen takanani. Huh. Ei ylimääräisiä kontakteja tälle päivälle.

Kuuntelen asunnon ääniä. Keittiöstä kuuluu puhetta, joka kuitenkin taukoaa hetkeksi.

"Joel?" kuuluu mutsin ääni. "Jooh" vastaan hiljaisesti, olematta varma, että kuuleeko hän edes sitä.

Riisun kenkäni ja astelen olohuoneen kautta keittiöön. Arvasinhan minä. Keittiönpöydän ääressä istuu se sama vitun mies, jonka mutsi toi eilen baarista kotiin. Miehen iho on ruskettunut ja vaalea tukka on hieman yli olkapäihin asti. Parta taas on enemmän maitosuklaan sävyinen ja viikset kuuluvat samaan kastiin.

Miehen ulkonäkö kuvastaa jotain rokkaria ja onhan tämä aika upean näköinen, mutta mitä häntä eilen joutui kuuntelemaan, sielu on sisältä mätä. Tämä voisi edes pitää paitaa päällään. Miehen hammashymy alkaa jo tässä vaiheessa vituttamaan. Oikeastaan koko mies on syy siihen, miksi hävisin eilen Nikon luokse. Olisi ollut kouluhommia, mutta saatana jos oma äiti alkaa panemaan toisen miehen kanssa viereisessä huoneessa, on hieman hankala keskittyä. Ja onhan Niko nyt paljon mielenkiintoisempaa seuraa kuin matikan- ja bilsantehtävät.

"Joel, tässä on Stefan" mutsi hymyilee ja osoittaa tätä miestä. Hänellä on vain aamutakki päällään. Ja kello oli jo mitä? Seinäkello ainakin näyttää kahta.

"Moro" Stefan hymyilee. Saanko ämpärin, johon oksentaa?

"No hei" murahdan ja hivuttaudun äidin ja pöydän välistä hanalle. Otan oman mukini tiskialtaasta ja otan siihen vettä.

"Joel. Käytöstavat." mutsi ärähtää ja läpsäisee minua selkään. "No eikö vaatteiden pitäminen päällä oo jonkinmoinen käytöstapa?" vittuilen. Nyt haluan huoneeseeni... tai vaihtoehtoisesti ovesta ulos. Johan sitä kauan omassa kodissa viihtyy.

"JOEL!" mutsi karjahtaa. Nostan käteni ylös antautumisen merkiksi. Sentään huomenna tuo vaaputtaa illaksi pois.

"Ei se mitään Rita-rakas" Stefan avaa suunsa. Äänensävy on jo paljon, mutta hyi helvetti soikoon... rakas? Kauanko nuo kaksi ovat tunteneet?

"Mä linnoittautuisin huoneeseeni. Jos ette alkais hässimään, niin olisin... no ei tässä talossa voi olla ilonen, mutta tyytyväinen olisin" sanon ja pamautan mukini hieman turhankin lujaa keittiöntasolle.

"Onko poika puutteessa?" Stefan avaa suunsa. Jäykistyn keittiönoviaukolla ja käännyn hitaasti miehen puoleen. "Anteeks kuinka?" kysyn, vaikka varsin hyvin kuulin mitä tämä sanoi. Onko tuo joku aikuislapsi vai yrittääkö tuo esittää tietävänsä minusta jotain?

"Niin että eikö tahdo tulla pesää?" Stefan kysyy ja mutsi tuijottaa keittiönlattiaa punaisena. Katson Stefaniin, joka virnuilee omahyväisesti. En vastaa mitään, jolloin tuo jatkaa: "Äitis sanoi, että sä oot löytänyt jonkun tytön. Kuulemma haahuilet kuin vastarakastunut ympäri kämppää" Stefan sanoo ja kohottaa kulmiaan.