My Heroin || Niko X Joel

17. Joel

Noin puoltatoista viikkoa myöhemmin mä istun junassa ja odottelen sen lähtöä. Tämä juna on suhteellisen täynnä ja pahasti pelkään, että saan viereeni jonkun tuntemattoman istumaan. Mä istun käytäväpaikalla ja mun reppu lepää mun jaloissa. Odottelen hieman pitkästyneenä junan täyttymistä.

Nyt on perjantai ja mä olen lähdössä mun faijan luo pariksi päiväksi. Onhan sitä todella mukavaa nähdä isää pitkästä aikaa, mutta tämän viikonlopun olisin halunnut pysyä kotona. Tai en kotona vaan Nikon luona.

Mutsi on käynyt kotona harvoin ja oletettavasti on majoittunut sen Stefaninsa luokse. En mä valita. Hauskempaa mulla on yksin, kun kukaan ei räksytä stereoista ja kitaransoitosta tai kehota tekemään ruokaa. Mä olen syönyt makaronia ja jauhelihaa viime maanantaista asti ja ihan hyvin pysyn hengissä.

Koulussa menee suhteellisen hyvin. Mua ei ole kiinnostanut kysyä Rasmukselta sen darra-aamusta, eikä se ole ottanut minuunkaan kontaktia. Jos jatkan koulussa samalla tavalla, saatan jopa saada käytyä lukion ajoissa.

Nikon kanssa menee loistavasti. Me ollaan nukuttu viimeisen viikon aikana viidesti saman peiton alla ja kerran Niko jopa tuli meille yöksi. Mä olen kyllä niin kusessa siihen.

Viimeviikon torstaina mä satuin kuulemaan kun opettajat puhuivat jostain koulun bändistä ja mä yhä mietin, että mitä ne mahtaa puuhailla. Meidän musiikkilukiolla ei ole bändiä, joten se voi tarkoittaa, että siihen hankitaan jäseniä. Mä en kuitenkaan haluaisi saada mainetta missään koulun bändissä vaan haluaisin soittaa itse ja vapaasti. Sekin voisi sinänsä olla jonkinmoinen alku, mutta en minä tiedä. En ole kertonut kuulemastani mitään kellekään, mutta minun sinänsä ehkä pitäisi.

Mä säikähdän, kun tunnen koputuksen olkapäässäni ja käännyn ympäri penkilläni. Käytävällä seisoo vakavan näköinen nuorehko blondi poika tummansinisen matkalaukun ja mustan repun kanssa. Pyyhin säikähdyksen kasvoiltani, kun poika avaa suunsa.

"Mun paikka on siinä sun vieressä" poika sanoo. Hetken aikaa sisäistän tämän sanoja, kunnes nousen ylös päästääkseni pojan paikallensa. Poika nostaa raskaan oloisen matkalaukkunsa hattuhyllylle ja hivuttautuu reppunsa kanssa ikkunapaikalle. Istun takaisin paikalleni ja vilkaisen poikaa nopeasti.

Tällä on päällään tummansininen huppari, sekä tummanharmaat farkut. Nenä on kuin puukolla vuoltu. Se on ensimmäinen asia mikä tämän sivuprofiilissa iskee silmään. Silmät ovat siniset.

Junassa alkaa kaikua kuulutus. Lasken käteni syliini ja näprään sormiani kuulutuksen ajan. Hetken päästä junan konduktöörin ääni hiljenee ja pieni puheensorina täyttää vaunun.

Käännyn pojan puoleen, joka on kaivanut puhelimensa esiin. Tämä selaa kaikennäköisten musiikintuottajien listaa. Siellä vilkkuu vähänväliä tuttuja bändejä, mutta paljon kaikenlaista muutakin, mistä en ole kuullutkaan.

Uteliaisuuteni herää ja päätän avata suuni: "Moi"

Poika kääntää katseensa minuun hieman hämmentyneen näköisenä.

"Hei?" tämä vastaa ja jatkaa puhelimensa selaamista. Petyn aavistuksen. Haluan tietää tuosta pojasta enemmän.

"Mä oon Joel..." yritän aloittaa keskustelua, mutta poika ei tahdo innostua. Tämä vain nyökkää ja jatkaa tekemisiään. "Entä sä?"

"Aleksi" poika sanoo lyhyesti. Tuo avaa reppunsa ja alkaa kaivamaan sieltä jotain. Luultavasti nuijaa, jolla hiljentäisi minut loppumatkaksi...

Kurtistan kulmiani, kun poika kaivaa valkoiset kuulokkeet jostain reppunsa syövereistä. Jotain kunnioitusta hei... en mä joka päivä aloittaisi keskustelua ventovieraan kanssa...