My Heroin || Niko X Joel

2. Niko

Irrotin portin luona julisteen alakulmia. Kioski oli suljettu jo ajat sitten ja portista kulki pääosin enää pelaajia ja heidän huoltajiaan. Olin toiminut kioskilla jonkinlaisella huonosti koodatulla autopilotilla, sillä Joelin pikku pusu oli sekoittanut aivotoimintani kokonaan. Olin monta kertaa joutunut laskemaan uudestaan ostosten hinnat, sekä kuulossanikin oli vaikuttanut olevan vikaa. Olin esimerkiksi kerran antanut asiakkaalle energiajuoman, vaikka oli pitänyt antaa trippi. Lisäksi asiakas oli ollut suunnilleen kuusi vuotias. Olin vain kuullut väärin. Vitun Joel! Mikä niissä bruneissa on aina pakko viehättää?

Nyt jos saa myöntää, olisin hieman kaivannut Joelia. Juliste oli yhä kiinni yläkulmista, enkä ylettynyt sinne.

Hyppäsin varmaan viisi metriä ilmaan, kun tuttu vatsa painautui vasten selkääni. ”Tarvitaankos täällä apua?” kuului tuttu ääni. Tuon äänikin oli niin ihana!

Ennen kuin ehdin vastata mitään, Joel oli jo irrottanut molemmat kulmat. Silmäilin brunea tarkkaan. Hiukset olivat märkänä. Hän oli siis käynyt suihkussa. No joo sinänsä käy järkeen. Olihan tuo pelannut ainakin viimeiset puolitoistatuntia kentällä.
Treenikassi oli olalla ja nappikset olivat vaihtuneet lenkkareihin.

”Onko sulla kyyti kotiin?” Joel kysyi ja asteli lähemmäs. Todella lähelle. Käsivarret melkein osuivat toisiinsa.

”Mä asun tässä lähellä niin mä kävelen” sanoin hymyillen lempeästi. Joel nyökkäsi. Tuo ei irrottanut noita ihania huskyn silmiään minusta. En valittanut. Ne olivat varmaan ensimmäinen asia, mihin jokainen tyttö rakastui tuossa olennossa.

”Mun mutsi odottaa tossa parkkipaikalla niin kävelläänkö siihen yhtä matkaa?” Joel ehdotti samalla, kun vein julistekassia joukkueen johtajan auton viereen, joka oli pysäköity kentän viereen, eikä suinkaan parkkipaikalle, joka oli hieman kauempana. Laskin kassin niin, ettei se varmasti jäisi huomaamatta ja käännyin Joelin puoleen. ”Tottakai” hymyilin tälle. Ei se haittaisi nyt, vaikka pääsisin huomattavasti nopeammin kotiin, jos lähtisin tästä vain suoraan. Halusin olla Joelin kanssa, jos tuo halusi minun.

Koko matka parkkipaikalle oli oikeastaan täysin hiljainen. Ei vain ollut mitään puhuttavaa, eikä kumpikaan avannut suutaan. Joel varmasti olisi avannut, jos tällä jotain asiaa oli.

Kun pääsimme parkkipaikan reunalle, Joel osoitti mustaa Mersua muutaman parkkiruudun päässä. ”Tossa on meiän auto” Nyökkäsin hieman harmistuneena. Olisin halunnut viettää Joelin kanssa hieman enemmän aikaa, mutta kai tämä jäi sitten tähän.

Yllättäen Joel vetäisi minut lähellensä, vei kätensä takaraivolleni ja pussasi minua otsaan. Sitten tuo irrotti. Olin taas aivan lumoutunut. ”Soittele siihen, jos haluat lähteä treffeille” Joel hymyili ja osoitti kättäni. Katsahdin käteeni. Siinä oli rypistetty paperin pala. Aloin samantien hymyilemään.

Joel silitti peukalollaan vielä poskeani, kunnes lopulta irrotti kokonaan otteensa minusta ja lähti kävelemään takaperin äitinsä autolle. Tuon huulilla lepäsi levollinen hymy. Itse taas hymyilin kuin Naantalin aurinko.

Joel heilautti kättään vielä minulle. Vilkutin brunelle takaisin, kunnes Joel kääntyi kävelemään oikein päin. Pian tuo heitti pelikassinsa takapenkille ja istui autoon. Jäin katsomaan, kun auto käynnistyi ja ajoi pois parkkipaikalta. Auto kääntyi risteyksestä vastakkaiseen suuntaan kuin missä oma kouluni sijaitsee. Asuikohan Joel siellä jossain?

Kotimatkan ajan olin pelkkää hymyä. En edes katsonut puhelintani, vaikka se vähän väliä värähtelikin ilmoituksista. Ilta alkoi laskeutua koko ajan enemmän. Taivaan pilvet värjäytyivät vaaleanpunaisiksi. Kerrassaan kaunista.

Kotiovella kuuntelin hetken aikaa, ennen kuin avasin oven. Jos sisällä olisi ollut hirveä härdelli, olisin kääntynyt takaisin ja käynyt vaikka kävelyllä, muttei kuulunut mitään, joten avasin oven ja astelin eteiseen.

”Moi!” huusin ovelta, kun potkin kenkiä jaloistani. Jostain kuului isäni tervehdys. Sisarukset taisivat olla nukkumassa. Tai hetkinen… ei se voinut olla mahdollista… kellohan ei ollut edes yhdeksää. Ne saataisiin nukkumaan aikaisintaan kymmeneltä.

Astelin keittiöön, jossa isä istui sanaristikko kädessään ja lukulasit nenällä. ”Mites meni? Paljonko tienasit?” isä kysyi irrottamatta katsettaan ristikosta. Talossa oli kummallisen hiljaista. Olohuoneessa käyvän kaappikellon tikitys kuului selvästi. ”Meni hienosti, (pieni vale, Joel oli sekoittanut toimintaani) en mä oo vielä varma paljonko saan” (taas vale, yleinen sopimus oli 30 euroa per peli)

”Missä muut on?” kysyin ihmeissäni, kun kaivoin tavaroita jääkaapista. Kuulin isän rypistelevän sanaristikkoa. Eli toisin sanoen tuo laski ristikon syliinsä, korjasi silmälasiensa asentoa ja siirsi katseensa minuun. Vaikka olin häneen selkäpäin, tiesin varsin hyvin, että tuo kaikki toteutui.

”Etkö muista? Joonalla oli tänään ne uintikisat. Siskosi ja toinen veljesi lähtivät äidin mukaan katsomaan” isä sanoi. Aivan. Olen minäkin hyvä isoveli. Unohdan veljeni uintikisat, joista hän on hehkuttanut ainakin viimeisen kuukauden. ”Aivan”

Hymy nousee taas huulilleni, kun ajattelen Joelia samalla, kun voitelen pöydän ääressä leipää. ”No mikäs poikaa noin hymyilyttää?” isäni yhtäkkiä kysyy. Nostan katseeni häneen. Isällä on tietäväinen hymy kasvoillaan, vaikkei tämä tiedä alkuunkaan mitä mietin. ”En mää mitään” hymähdän ja jatkan tekemisiäni.

”Ettei vaan olis kukaan poika?” isä kysyy. Keskeytän leipäni voitelemisen hetkeksi. Mistä isä tiesi?!

”Mi-mistä? Mistä sä tiesit?” kysyn hämilläni. Isä virnistää, kunnes nostaa sanaristikkoa ylöspäin. ”Isä tietää kaiken”

Vanhempani tietävät homoudestani. Ottivat sen hyvin jo heti alussa. Olen iloinen, että vanhempani hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Isä oli ensimmäinen, joka sai tietää. Tämä sitten oli vihjaillut siitä äidilleni kuin huomaamattaan, sillä isä oli tiennyt, että äiti ottaisi sen hyvin, mutten vain ollut itse uskonut siihen. Siskoni on liian pieni ymmärtämään ja molemmat veljeni ovat suhtautuneet asiaan tyylillä ”ei kiinnosta” tai ”asia ok, mennään eteenpäin”.

Juttelin sitten isän kanssa iltapalapöydässä niitä näitä kaalinpäitä. Kun kello oli hieman yli puoli kymmenen, nousin pöydästä ylös ja suuntasin vessaan käymään kusella, pesemään hampaat ja rasvaamaan naamani. Työnteko väsytti, joten nyt halusin nukkumaan. Tämän jälkeen lähdin huoneeseeni, joka oli ainoa makuuhuone alakerrassa. Huikkasin huoneen ovella isälleni hyvät yöt ja painelin sitten omaan synkkään pakohuoneeseeni.

Vetelin vaatteet pois päältäni, jättäen kuitenkin bokserit, ja jätin ne tuolilleni. Puhelimen laitoin yöpöydälleni laturiin. Tai no, hetkeksi. Otin kuitenkin puhelimeni käteen ja selasin ilmoitukset läpi. Lopulta muistin lappusen, jonka sain Joelilta. Kärsin hetken aikaa, kun nousin peiton alta ottamaan lapun pois housujeni taskusta. Palasin äkkiä lämpimään ja näpyttelin numeron yhteystietoihin. Laitoin viestiä Joelille.
-Onko tää Joel?
En olettanut, että brune vastaisi enää tänään, joten laitoin puhelimeni syrjään. Se kuitenkin värähti ja katsoin salamana viestin.
Joel: Onhan se :)

Heti vatsassa alkoi vääntämään. Ne ihmiset olivat mahtavia, jotka jättivät emojeita viestiensä perään. Enkä nyt tarkoita puhelimen ”kunnollisia” emojeita, vaan juurikin näitä kaksoispiste-sulku-merkkejä sun muita vastaavia.

-No kyllä mua kiinnostais lähteä treffeille joku päivä :)

Joel vastasi pian, että häntäkin kiinnostaisi ja sovimme sopivamme huomenna enemmän.

Joel: Nuku hyvin poitsu<3

Perhoset. Nyt.

-Nuku säkin hyvin<3

Laitoin puhelimen viimein pois. Teki mieli kiljua ilosta, mutta koska talossa oli muita, en viitsinyt. Käännyin sängyssäni selälleen ja hengitin syvään. En ollut tuijotellut tuota brunea turhaan. Se oli kannattanut. Toivottavasti tästä kehittyisi jotain.

-----