My Heroin || Niko X Joel

12. Joel

Silta on nyt muutaman metrin päässä meistä ja Niko lähtee johdattamaan meitä yhdelle metsäpolulle. Puiden takaa vilkkuu kokoajan joki, jonka yli olimme hetki sitten kulkeneet. Puidenlatvat heiluvat vähänväliä uhkaavan näköisesti, mutta tietäessäni, että ne eivät tule kaatumaan, mikään ei pysty pilaamaan tunnelmaa.

Hyvänolontunne sykkii rinnassa ja hymyä mikään ei saa pyyhittyä kasvoiltani. Niko kävelee askeleen tai pari edelläni, mutta kuitenkin vierelläni. Poika oli sulkenut nahkatakkinsa valittaessaan kylmästä ja tuon sormet heiluvat kokoajan, kun tuo yrittää saada verta kulkemaan niissä paremmin.

Sen enempää miettimättä otan isomman askeleen tuon vierelle ja tartun tämän käteen. Niko kääntää katseensa minuun lomittaessani sormeni tämän omien väliin ja puristaessani kättä hellästi. Niko puristaa takaisin ja hymyilee.

Jatkamme kävelyä vain askeleiden äänet, tuulen suhina ja vähänmatkan päässä olevan autotie möly seuranamme. Nikon käsi on lämmin ja pehmeä. Metsäpolulla ei kulje ketään.

Olen iloinen siitä, että viimein Niko suostui. Eikä hän edes oikeastaan miettinyt asiaa kovinkaan kauaa. Noin viikko sitten olin asiasta kysynyt ja nyt hän jo suostui.

Pakko myöntää, että siellä kaupungilla minua alkoi himottaa aivan helvetisti. Ja siinä vaiheessa, kun Niko alkoi tuijotella mua melkein kuola suusta valuen, en voinut vastustaa kiusausta. Se oli tuntunut aivan järkyttävän hyvältä, mutta tämä arvon ilonpilaaja päätti sitten tulla ja keskeyttää. Olikohan sillä ollut kuulossa vikaa vai oliko se arvon Saatana muuten vain idiootti?

"Orava!" Niko hiiskahti ja osoitti puunoksaa vähänmatkan päässä. Siellä tosiaan oli orava, joka juoksi puunrunkoa ylös ja alas. Se ei näyttänyt välittävän meistä vittuakaan. Niin meidänkin pitäisi varmaan tehdä muiden ihmisten kohdalla.

"Aika sulonen" Niko naurahti, kun kuljimme kyseisen puun ohi. Katsahdin tähän. "Aijaa. Mikäs mä sitten olen?" kysyin sarkastisesti ja Niko alkoi kikattamaan. Käännyin katsomaan tätä hämilläni.

"En mä vaan tiiä mut tosi komee sä ainakin oot" Niko sanoi virnistäen ja pysäytti meidät siihen paikkaan. Lyhyempi varvistaa ja suutelee minua huulille. Vastaan suudelmaan. Se on lyhyt, mutta kaikilla niillä on merkitystä. Ehtii sitä myöhemminkin imutella oikein kunnolla. Mutta ei tässä keskellä metsää.

Niko katsoo taakseni ja osoittaa sinne. "Kato" tämä sanoo ja käännyn katsomaan. Orava on lopettanut puuhailunsa ja pysähtynyt katselemaan tännepäin. Heti kun kohdistan katseeni siihen, se hyppää puunrungosta alas ja katoaa pusikkoon. Nauramme kurrelle, kunnes jatkamme taas matkaa.

Krista sammuttaa valkoisen Suzukinsa juuri ennen kuin astumme Nikon pihaan. Niko puristaa kättäni kuin mielipuoli ja tämä jännittyy. Katson tätä hämilläni. Mitä Niko jännittää? Hänen äitinsähän hyväksyy poikansa? Vai onko heidän välillään jotain muuta kiistaa?

Tämän äiti nousee autosta ja huomattuaan meidät hän huikkaa Nikolle, että tämä tulisi auttamaan kauppakassien kanssa. Niko huokaisee ja irrottaa kätensä. Tämä kävelee auton luokse ja avaa takaoven, josta tämä nappaa kaksi muovikassia täynnä kauppatavaraa.

Päätän olla hyvä ihminen ja avata ulko-oven tälle ja tämän äidille. Tämän äiti kiittää ja katoaa keittiöön riisuttuaan kengät lähes valonnopeudella. Niko laskee kauppakassit eteiseen ja istahtaa rahille ottamaan kenkiään pois. Se ei näytä onnistuvan, eikä ole ihmekään, sillä ne ovat aivan totaalisessa umpisolmussa.

"Tarviiko prinsessa apua?" kysyn vitsillä. Niko katsahtaa minuun ärsyyntyneen näköisenä ja jatkaa kamppailua. Potkin omat lenkkarini pois jalasta ja nappaan kauppakassit viedäkseni ne keittiöön. Niko ärähtää toruvasti, mutta jätän tämän avaamaan kenkiään eteiseen ja marssin keittiöön.