⚠️TW:
Viiltely
Itsemurha yritys
Todella synkkää settiä
Ei herkille ja lukekaa omalla vastuulla kiitos <3
Joel:
Istun huoneeni lattialla, minulla on veitsi kädessä toisen käteni päällä ja mietin että pitäisikö, päädyn lopputulokseen että joo, haluan tehdä tämän. Minulla menee niin paskasti minua kiusataan koulussa ja puhutaan paskaa ja levitellään kaikkea mikä ei pidä paikkaansa. En jaksa enään kauaan tätä.
Kädet verillä päätän lähteä ulos kävelemään, ulkona on pimeää, myös hyvin kylmä. Kello on paljon en edes tiedä kuinka paljon mutta paljon. Kävelen pimeitä katuja ainoa mikä täällä valaisee on katulamput, ja satunnaisten autojen valot.
Määrämpääni lähestyy alan nähdä sen. Olen sillan kohdalla, menen kaiteen viereen ja katselen kaukaisuuteen ja myös mitä näkyy kun katsoo sillalta alas päin. Nousen pikkuhiljaa sillan kaiteelle ja istun kaiteella kaikessa rauhassa, tässä ei ole kiirettä yhtään minnekkään, tässä vain minä ja sillankaide.
Nyt olen valmis vai olenko sittenkään..vanhempani pettyisi minusta, haluaisin toteuttaa unelmia musiikin kanssa ja valloittaa maailman, mutta onko tässä mitään järkeä jos miettii istut koulunpenkillä melkeen puolet elämästäsi, sitten teet töitä ja sitten kuolet tätä rataa se oikeastaan meneekin, sitten jossain vaiheessa löytää kumppanin joka on koko loppuelämäsi kanssa, jos tietää miten rakastaa tai mitä rakastuminen tarkoittaa.
Ajatukseni keskeyttää hätääntynyt huuto seläntakaani, se kuulostaa about minun ikäiseltä pojalta, käännyn katsomaan taaksepäin, että näkisin kuka se huutaja oli. Näen rastapäisen pojan, jolla on farkut ja takki päällä. Ainiin minulla ei ole takkia vaikka täällä on hyvin kylmä, sillä nyt on syksy.
"Älä jooko tee sitä mitä aijot tehä" tuo rastapäinen poika huudahtaa täynnä epätoivoa.
En sano mitään katson vaan eteenpäin ajattelematta mitään, pian kumminkin tulin tulokseen että aijon nousta kaiteelta pois mutta sitten tapahtuu jotain mitä säikähdän ihan kauheasti. Kuulen huutoa ja tunnen kuinka osun todella lujaa johonkin, minua sattuu joka ikiseen paikkaan tällä hetkellä, silmistäni valuu kyyneliä ja lopulta en kuule enään yhtään mitään, en myöskään näe mitään.
Kuulen tasasta piippausta jostakin. Alan miettiä mitä on tapahtunut, en muista mutta ajatukseni keskeyttää kauhea kipu kaikkialla kropassani. Koitan avata silmiä, aluksi se ei meinaa onnistua. Pian kumminkin saan silmät auki ja silmäni valtaa kauhea valonmäärä en ensin näe muuta kuin valoa. Kun totun valonmäärään niin näen vanhempani ja toisen veljen istuvan sänkyni vieressä.
Veljeni huomaa ensin minun heränneen, ja nousee parmmin istumaan tuolissa. "JOEL ON HEREILLÄ" hän melkein huutaa korvani juureen. Minua alkaa hymyilyttämään kun veljeni sanoo tuon.
"Miks sä teit ton?" äitini kysyy pettyneenä minulta vaan suoraan. Katson häntä ihmetellen sillä en muista mitä on tapahtunut.
"Mitä on tapahtunu mä en meinaan muista" Totean hiljaa.
"Mitenniin et muista, kyllä sun ny pitäis muistaa et sä niin tyhmä oo" Äitini tiuskaisee minulle.
Säikähdän sitä, mutta sitten muistan mitä on tapahtunut ja tajuan että minulla on hupparin sijaan sairaala-asu joka on t-paita mallissa ja tajuan noiden näkevän minun käteni jotka on täynnä tuoreita arpia. Silmistäni alkaa tulemaan kyyneliä.
"Voitteko mennä pois?" kysyn.
Äitini nousee happamamisti ylös penkiltä, ovi aukeaa ja sieltä tule sairaanhoitaja. Sairaanhoitaja puhuu hetken jotain vahemmilleni ja sitten he lähtevät pois huoneestani ja jään tänne kahden sairaanhoitajan kanssa.
"Moikka joel, sattuuko sua kuinkas paljon?" mukavan oloinen sairaanhoitaja kysyy.
"Ööm no kyl mua esim käteen sattuu ja jalkaaki vähäsen ja sitte henkisesti sattuu aika helvetin paljon"
"Ymmärrän, haluisitko sä puhua miksi esim olet tehny noi kädessä olevat jäljet?"
"Ei mulla oo elämässä mitään järkeä, mua kiusataan eikä mulla oikeen myöskään oo kavereita" vastaan hiljaa katse jaloissani.
"Pitäiskö sun mennä jossain kohtaa terapeutille (jonna saa olla ylpee jos kirjotin ton sanan oikein:D) oot kokenu paljon kaikkea eikä tää tilanne tällä hetkellä kauheen hyvä oo, ja yritit luultavammin itsemurhaa ja jos vanhempasi ei pysty huolehtimaan sinusta niin ainoa vaihtoehto on että menet osastolle" lääkäri selittää minulle.
Olen hiljaa mietin kaikkea mitä hän sanoi minulla alkaa silmät vuotamaan ja itken tällä hetkellä.
"En haluu osastolle, haluun elää normaalia hyvää elämää"
***
Words: 600
Vähän synkkää settiä, anteeks siitä.
Jos teillä on paha olla puhukaa jollekki mulle saa tulla puhumaan jos ketään muuta ei oo
YOU ARE READING
One Shots// Blind Channel
FanfictionYksittäisiä tarinoita bc jätkistä, kirjoittelen näitä kun on aikaa ja ideoita ja julkasen sillon tällön ideoita ja shippejä saa aina ehottaa ja mahdollisesti koitan tehdä niitä sitten. Kiitos ja hei.
