One Shots// Blind Channel

Mä en jaksa enää.

Tw:
Itsemurha yritys
Itseinho
Lääkkeet
Kiroilu
Huutaminen
(Jos unohin tästä jonku ni anteeks tosi paljon)

Joel:

Seison vessan peilin edessä katsoen itseäni samalla arvioin itseäni ja sitä minkä peilistä nään. En pidä näkemästä sitten yhtään, en ole taas vaihteeksi jaksanut pestä hiuksiani ja ne ovat ihan rasvaset. Päätän mennä suihkuun otan vaatteeni pois, avaan hanan ja menen suihkun alle istumaan. Hiukseni ovat märät, vesi niissä osuu kasvoilleni ja olkapäilleni. Lopulta vain romahdan ja alan itkemään. En jaksa en kertakaikkiaan vaan jaksa olen todella väsynyt ei sellanen että nukkuminen auttaisi vaan henkisesti todella väsynyt, olen just just jaksanut käydä treeneissä, kyl mä niit oon myös skipannu ku en vaan jaksa.

Olin päässyt suihkusta pois, ja olin laittanut vaatteet päälle minulla on NIN t-paita ja mustat shortsit jalassa sukkia minulla ei ole tällä hetkellä. Menen istumaan sohvalle, tosin en siinä kauhean pitkään ehdi istua kunnes kuulen ovikellon soivan, veikkaisin että joku jätkistä. Menen hitaasti avaamaan ovea ja siellä on jostain syystä Santeri tuo näyttää hieman vihaiselta, nyt minua pelottaa.

"Moro, mitä sä tääl teet?"

"Tulin kattoo jätkän perään, oot kuulemma joka toinen päivä studiolla ja sit susta ei kuulu mitään ja sit taas studiolle ku ei mitään ois tapahtunu! Tajuuksä et jätkät on vitun huolissaan susta!" Santeri huudahtaa.

Tajuan että olen ollut ihan kusipää jätkiä kohtaan ja rupean vaan itkemään. Olimme jossain vaiheessa mennyt Santerin kaa sohvalle. Minä vaan itken ja lopulta laitan pääni hänen rinnalleen ja alan vaan itkeä.

"Anteeks ei mun pitäny huutaa mut me ollaan kaikki susta niin huolissaan ja se purkautu huutamisella" Santeri toteaa.

Nyökkään tuolle vastaukseksi.

"Selviiks sä jos lähen kotiin?"

Nyökkään taas tuolle.

"Moro"

"Moikka.." sanon hiljaa.

Ehkä mä vaan teen palveluksen kaikille. Menen hakemaan lääkepurkin ja vettä, alan vetämään lääkkeitä ja lopulta näköni pimenee, sydämmeni lyö hetken kovempaa ja lopulta en myöskään kuule mitään, tunnen kuitenkin vielä pienen sydämmen sykkeeni ja siihen se jäi lopulta en tuntenut mitään en yhtään mitään.

Kuulen puhetta, mitä enkö mä kuollukaan. Minulle tulee epätoivoinen olo halusin kadota mutta ilmeisesti se ei onnistunutkaan. Yritän avata silmäni ja saan ne auki, näen todella kirkkaat valot ja sitten tulee kauhea meteli. Sängyn vierellä on jätkät ja joku taisi kutsua jo hoitajan tänne.

Hoitaja astuu huoneeseen sisään.

"Täällä onki heräilty, mikä olo?" Iloinen ääni kysyy.

"Paska." Totean ytimekkäästi.

"Ymmärrän hyvin, olet ottanut paljon lääkkeitä ja ollut viikon koomassa joten olo voi olla huono"

Ja paskat sinä mitää ymmärrät. Alan katsella jätkiä kun toi hoitaja tutkii jotain, mutta huomaan että varsinkin Joonaksen silmät olivat punaset ja kosteat eli hän on itkenyt niinkuin muutkin.

"Noni kaikki kunnossa, mutta jäät tarkkailuun nyt joksikin ajaksi ja jossain kohtaa sinulle varataan aika terapiaan että pääset puhumaan huolistasi"

Nyökkään, en jaksa puhua.
Hoitaja lähti ja alkaa kauhea meteli.

"Miks sä teit ton?"

"Miks sä et puhu meille?"

"Sä oot meille ihan hiton tärkee, miks sä yritit tota?" Kuuluu joidenki suusta

"Antakaa nyt joelille hetki rauhaa" Tommi toteaa rauhallisesti ja kaikki hiljenevät.

"Vittu, mulla on ihan vitun paska olla. Emmä halua apuu mä oon selvinny ihan hyvin tähänki asti ni miks mä tartteisin apua, ja en oo puhunu teille koska en vaan osaa puhua tunteistani. Antakaa ny vähän vittu armoa." Parahdan.

Kaikki on hiljaa, tämä on painostava hiljaisuus.

"Mut joel on oikein ottaa apua vastaan jos ei selviä yksin ja nyt sä tarttet apua, ei oo tervettä yrittää itsemurhaa ja apua on aina tarjolla jossain" Olli viisaana toteaa.

"Mhm"

***
Sanoja: 544

Muistakaa rakkaat hakea apua jos on paha olla! Jokaisella on oikeus hakea apua, olla onnellinen ja ilonen. Kiitos hei. En melkeen itkeny ku kirjotin tätä, toivon et on ees vähän hyvä. <3

Hyvää yötä/päivää/aamua/iltapäivää tai millon ikinä luetkaan tätä <3