My Trust In You || H.S || Finnish

seitsemästoista luku

Katselen hetken sameaa sateen peittämään horisonttia. Mutta hetkinen, sielä näkyy tutun näköinen hahmo.

Hahmo kävelee aika nopeaa tahtia ja suoraan minua kohti. Alan pikkuhiljaa erottaa että kyseinen henkilö on mies. Hänellä on päällään mustat tiukat farkut ja harmaa pitkähihainen.
Lopulta hän tulee kokonaan usvan seasta näkyviin selkeästi ja sehän on Louis!

Louis tulee luokseni ja istuu viereeni maahan. Hän vetää minut yhdellä kädellä halaukseen ja painan pääni hänen olkapäätä vasten.

"Haluutko tulla mun luo?" Louis kysyy hiljaa.

"Jos siitä ei vaan oo vaivaa sulle." Vastaann itkuisella äänellä.

"Höpsö, en mä olis kysyny jos siitä olis vaivaa!" Louis sanoo hieman naurahtaen vastaukseksi.

Hymyilen takaisin, vaikka ei hän sitä varmaankaan näe.

-

"Haluutko että haen sulle patjan? Vai nkukutko mun vieres?" Lousin kysyy myötätuntoisesti, kun kello näyttää kymmentä illalla.

"Ei sillä varmaan mitään väliä oo, joten säästän sut vaivalta raahata patjaa, voin ihan hyvin tulla sun viereen." Vastaan väsyneesti takaisin.

"Okke." Lou vastaa hymyillen.

Louis lainaa minulle vaatteitansa nyt toistaiseksi, koska enhän minä nyt herranjumala voi Harrynkaan luokse palata vaikka mikä hätä olisi! Ehkä lähetän Loun hakemaan niitä jossain kohdassa.

Jotenkin minusta tuntuu että tämä menee samalla kaavalla kuin viimekskin. Luulen että Harry pettää minua, lähden pois, Louis pelastaa minut, hakee vaatteitani ja lopulta ymmärrän että koko asia oli vain väärinkäsitys koska en antanut silloin enkä antanut nytkään Harryn selittää. Olen ehkä aika äkkipikainen. Mutta nyt tälläkertaa olen aivan 100% varma että Harry oli nussimassa jotain 50v. Naista jossain kujalla.

Muistan kuinka hän sanoin viimekerralla, että "Niin kauan kun sä oot mun tyttöystävä, niin meitä ei erota mikään muu kuin pettäminen.".

NO NII'IN! NO SHIT SHERLOC!

-

Okei, olen kovis ja kiusaan Harrya, tai no, itseäni myös. Menen hänen kotiinsa ja haen vaatteeni enkä anna hänen selittää. Toisaalta kyllä haluaisin kuulla hänen hienon selityksensä, mutta toisaalta en. Minulla on ihan tarpeeksi tuskaa enkä halua tietää ketä kaikkie hän on pannut selkäni takana.

Tämä aamu Louisin luona oli hieman outo, mutta selvisin. Olen nyt matkalla Harryn asunnolle hakemaan vaatteitani. Mukanani on suuri pahvilaatikko johon aijon ne sulloa.

Avaan avaimellani ex asuntoni oven. Harry tulee eteiseen ihmetellen.

"Pidä vaan turpas kiinni! En haluu kuulla säälittävää selitystä kuinka päädyit vahingossa paneen 50 eri muijaa mun selän takana!" Huudan Harrylle ja painelen yläkertaan vaatekomerolleni.

Sullon jokaikisen vaatekkappaleen ruskeaan pahvilaatikkoon. Sinne jää sen verran tilaat että muutkin tavarani mahtuvat. Mahtavaa!

"Hyvästi!" Huikkaan iloisesti Harryle ennen kuin pamautan ulko-oven kiinni.
Nyt päätän että en enään ikinä astu kyseiseen rakennukseen! Vai astunko? No, se jää nähtäväksi. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja eletään hetkessä.

-

Nyt on kulunut tasan kuukausi siitä, kun sanoin hyvästit Harrylle, samalla edelliselle elämälleni ja vanhalle itselleni. Nyt olen aloitellut uutta elämää ja yrittänyt rakentaa uutta itseäni. Se vaan ei tahdo onnistua. Olen kyllä päässyt yli Harrysta, tai niin olen itselleni ainakin uskotellut pienen pääni sisällä.

Jotenkin Louisin seura on tuntunut lähipäivinä erilaiselta kuin yleensä. Jotenkin siltä että välillämme olisi pientä kipinää.

-

Nousen varhain aamulla Louisin vierestä sängyltä ja kävelen hiljaa ulos huoneesta.

Olen keittiössä, kun Louis tulee yhtäkkiä viereeni seisomaan.

Käännän katseeni häneen hymyillen.

"Mä oon jo pitkään halunnut tehä näin." Poika sanoo salaperäisesti.

"Ai mit.." En ehdi edes sanoa kysymystäni loppuun kun tunnen Louisin pehmeät huulet omiani vasten.

Jos totta puhutaan, tuo tuntui hyvältä ja tätä olen kaivannut.

Vien käteni pojan niskaa myöten hänen hiuksensa sekaan. Suudelma vain jatkuu ja jatkuu...

-

Harryn nk.

Mitenköhän Livialla menee? Hän on nyt ollut jo kuukauden, kokonaisen kuukauden poissa elämästäni. Muistan kun suhteemme alussa hän sanoi että ei pysty elämään ilman minua ja nyt noin vaan hän lähtee elämästäni ovet paukkuen.

Minä kaipaan häntä. Tiedän että hän ei ikinä enään anna minulle anteeksi, mutta ainahan saa toivoa, vai mitä?

Tottakai rakastan häntä edelleen, mutta se on ollut vain hankalaa ilmaista. Varsinkin sillä välillä, kun toinen oli kuukauden koomassa.

Tiedän myös että tein aivan järkyttävän virheen, kun valehtelin hänelle. Ja varsinkin kun petin häntä, se jos jokin on kamalaa.

Mutta nyt vain toivon että hän on hengissä. Ja että hän on löytänyt jonkun paremman kuin minä...

Jotenkin se, kun kuvittelee Livian jonkun toisen miehen kanssa, tuntuu kun joka kerta pieni pala sydäntäni murenisi pois.

Livian nk.

Vaikka minä ja Harry olemmenkin eronneet, tuntuu silti että olisin pettänyt häntä.

Makaan juuri nyt minun ja Loun sängyllä. Louis nukkuu vieressäni sikeähkösti. Näin tilaisuuteni tulleen. Aikoisin pyytää Harrylta sovintoa. Edes puhevälejä.

Nakkaan peiton pois päältäni ja vedän vaatteet päälleni. Harpon alakertaan ja tungen mustat kengät jalkaan ja valkoisen takin päälleni.

Astun ulko-ovesta raikkaaseen ulkoilmaan ja lähden kävelemään sinne suuntaan, josta kuukausi sitten laahustin vesisateessa Louisin hoiviin.

//
Yli 200 lukukertaa🤩❤️ kiitos kaikille niiiiin paljon! Olis kiva jos kommentoisitte, mitä ootte tykänny tästä kirjasta tähän mennessä. Mulle on muutenkin suuri kunnia että joku edes lukee tätä.
Luv u<3

Word Count: 820