My Trust In You || H.S || Finnish

Kuudestoista luku

Harryn nk.

"Harry, sä oot ollu täälä jo kuukauden. Me tarttetaan sua bändijutuissa." Sanoo Liamille kuuluva ääni Livian sairaalahuoneen valkoiselta ovelta.

"Mut en mä voi lähtee täältä, jos vaikka Liv herää..." Sanon vastaukseksi

"Mee nyt ees käymään kotona hakemassa puhtaita vaatteita."

"Mut sä voit tuoda niinku viimeks."

"Ei ,en tuo. Sun on aika päästä liikkeelle täältä."

"Mut mitä jos se herää sillä aikaa tai jos sen sydän pysähtyy. Sit mä en oo ensimmäinen ihminen kenet se näkee tai en oo viimenen joka on paikalla sen elämässä."

"Ei se ainakaan kuole. Oon ihan varma. Tuu, vien sut kotiin niin pääset sit takaskin."

Nousen lopulta ohuehkolta patjalta Livin sängyn vierestä ja laitan peiton sekä tyynyn siihen siististi. Annan suukon tytön otsalle ja lähden armollisesti Liamin mukaan.

-

Päästyäni kotiin nappasin kaapista isohkon laukun ja aloin pakkaamaan siihen vaatteitani.

Puhelimeni pirahtaa eteisessä soimaan ja kävelen katsomaan kuka soittaa. Nostan näytön nenäni eteen ja näen numeron olevan tuntematon. Painan vihreää luuria ja nostan puhelimen korvalleni.

"Styles."

"Sinähän olet Livian luottohenkilö?"

"Joo näin mä muistelisin."

"No siinä tapauksessa jerron sinulle nyt, että Livia jouduttiin äsken elvyttämään äkillisen sydämmen pysähtymisen vuoksi, selviytyminen on tässä tilanteessa todella epätodennäköistä, Joten pyydämme sinun lupaa sammuuttaa häneen kytketyt laitteet."

Suolanien kyynel vierähti raskaasti poskelleni. Ja sitten toinen... Ja kolmas.

"Oletko siellä vielä?"

"Kyllä olen." Sanon murtuneella äänellä.

"Joten saammeko sammuttaa laitteet?"

"Ei, ette saa."

"Selvä. Toivon kuitenkin että harkitset vielä toista vaihtoehtoa sillä niinkuin sanoin jo, selviäminen on todella epätodennäköistä tässä vaiheessa."

"Okei tottakai."

Iloisen oloinen nainen vielä sanoo heipat ja suljen puhelimen. Soitan samantien Liamille joka tulee aika äkkiä ja kyyditsee takaisin minut sairaalalle vaatekassini kanssa.

Ryntään Livian huoneeseen ja istahdan jakkaralle umpiunessa olevan tytön viereen. Silitän hänen siroa ja kylmää kättä.

"Nyt et saa lähteä." Kuiskaan hiljaa.

Nopeasti sen jälkeen silmäni painuvat kiinni ja nukahdan.

-

Tunnen pienen kosketuksen hiuksissani ja avaan uniset silmäni. Nostan pääni ylös ja näen Livian kauniit, väsyneet ja hymyilevät kasvot katsomassa minua.

Katson tytön ihan ihmeissäni.

"Onks tää unta?" Kysyn hiljaa ääneen ja nipistän itseäni kädestä. Tunnen sen ihan helposti.

Syöksyn halaamaan tyttöä kyyneleet valuen.

"Oon niin onnellinen et oot elossa ja hereillä! Rakastan sua!" Sanon itkuhuutaen tytölle halauksessani.

"J-joo okei." Tyttö vastaa heikolla äänellä josta kuitenkin tunkee läpi kyseenalaistaminen.

Livia kyseli ja kyseli mitä oli tapahtunut ja minä selitin hänelle jokaikisen asian pientäkin yksityiskohtaa myöten.

Pian hoitajat tulivat irrottamaan joitain laitteita Liviasta.

-

Livia oli sairaalassa erityistarkkailussa vielä viikon ja kaikki sujui vallan mainiosti. Tyttö pääsi tänään kotiin.

Ja nyt minun olisi aika selvittää kuka vitun vammanen paska kehtaa puukottaa minun rakastani. MINUN naistani.

Livian nk.

Onhan se aika hullua kuvitella että kuukausi taaksepäin minua puukotettiin ja olen silti vielä hengissä. Toki olin kuulemma käynyt hyvin lähellä taivaan portteja, mutta Harry ei ollut luovuttanut ennen kuin heräsin. Rakastan häntä. Koko sydämestäni.

Olisin halunnut nähdä Alinan ennen kuin hän lähtee takaisin Amerikkaan, mutta nohh, en nähnyt.

-

Olen yksin kotonani. Asun nykyään Harryn luona Lontoossa. Haz lähti hoitamaan muiden poikien kanssa jotakin bändiasioita kuulemma. Hänen pitäisi tulla ihan juuri kotiin.

Sitten ovikello soi. Menen tietenkin avaamaan. Louis, Louis on oven takana.

"Moi?" Sanon ihan kummissani.

Poika ei ehtinyt edes vastata kun jatkoin jo.

"Tuliks Harry sun kaa?" Kysyn katsellen Louisin selän taakse.

"Harry sano menevänsä jollekkin sen vanhalle frendille. Mut en haluu huolestuttaa, mut se ei oikeen kuulostanu rehelliseltä ja aattelin tulla tarkistaan onks se jo tääl, mut ei ilmeisesti."

"Okeiii, haluuks tulla ihan sisälle asti?" Kysyn mietteliäänä.

"Jos se vaan sopii."

Päästän Louiksen sisälle ja tämä riisuu takkinsa ja kenkänsä, jonka jälkeen keitän teetä hänelle. Istumme ja juttelemme aika kauan sohvalla ennen kuin ulko-ovi aukeaa.

"Kulta mä tulin!" Kuuluu Harryn iloinen huuto eteisestä.

"Missä sä oot ollu?! Se teijän bändihomma loppu joku 1,5h sitten?" Huudan takaisin ehkä hieman vihaisena.

Kävelen eteiseen juuri kun Harry on aikeissa vastata.

"Mistä sä tiiät et se loppu sillon?" Harry kysyy naurahtaen hieman.

"No ai mistäköhän?" Esitän ivallisen kysymyksen, jonka jälkeen hän huomaa Louiksen ja ilme hänen kasvoillaan muuttuu.

"Sä kuulemma olit sun vanhalla frendillä?" Kysyn kuulustelun tapaan.

"No joo, kui? Miks sä kyselet?" Harryn puhe takkuilee.

"Kenties vanha panokaveri, jota nussit mun selän takana?! Eikö niin? hä?" Nyt jo huudan ihan täyttä kurkkua.

"Kulta mä voin selit-"

"Älä sano enää mua sun kullaks! Sulla ei oo mitään oikeutta siihen enää kun mä jätän sut nyt ja tässä! Onko selvä?!" Tuon sanominen sattui, koko kehoon. Etenkin sydämmeen. Kyyneleet olivat kastelleet poskeni ja levittäneet ripsarini jo ajat sitten.

Sitten tungin kengät jalkoihini ja lähdi ripeää vauhtia kosteaan ulkoilmaan. Lopulta alkoi myös sataa. Olin n. 1,5km päässä entisestään kodistani. Eli siis siitä josta äsken lähdin. En ole sinne enää palaamassa vaikka maksettaisiin.

Louiksen nk.

Aika kiusallinen tilanne katsella sivusta kun toiset eroavat aika kivuliaalla tavalla. Harry murtui aivan täysin vaikka ei sitä ulos päin näytäkkään. Minä näin vain parhaaksi jätää hänet rauhaan ja lähteä itse kotiin.

Livian nk.

Lyyhistyn rotwallin reunaan istumaan. Vedän polvet suuhun. Sadepisarat rummuttaa päälaelle ja kyyneleet valuvat kuin joki silmistäni. Minulla oli järkyttävän kylmä. Mutta sama se vaikka kuolisin hypotermiaan, kukaan ei kuitenkaan välittäisi.

Katselen hetken sameaa sateen peittämään horisonttia. Mutta hetkinen, sielä näkyy tutun näköinen hahmo.

//

Word Count: 850