HARHAANJOHDETTU

9. Säälittävä hurrikaani

TW: agressiivinen käytös, itseinho

***

"Haloo, Noel? Ootko siellä?" tutun kuuloinen ääni huusi postiluukun kautta.

En heti osannut yhdistää sitä kehenkään, mutta se selkeästi tunsi mut jotenkin. Uskaltauduin menemään ovelle ja jätin Marian makuuhuoneeseen Mirren kanssa.

Raotin varovasti ulompaa ovea, jonka takana seisoi mua hieman pidempi
Jami. 

Olishan mun sen ääni pitänyt tunnistaa, mutta ei sitä puoliunessa osaa ääntä ja kasvoja yhdistää toisiinsa.

"Moro! Mitä sä täällä tähän aikaan?" kysyin pidellen ovea yhä raollaan.

"Voinko tulla sisään? Onko Maria täällä?" se kysyi hengästyneellä äänellä. Ilmeisesti se oli juossut rappuset ylös, jos se sattui olemaan se äskeinen hysteerinen rimputtaja. Ihmettelin vaan, että miksi se näin myöhään oli päättänyt lähteä reippailemaan.

"On. Se on kyllä nukkumassa", vastasin. Jami pyysi vielä päästä sisälle, joten mä avasin oven sille kokonaan. Se käveli nopealla tahdilla olohuoneen puolelle, vilkaisi nopeasti sohvan ja tajus sitten makkarin.

"MARIA! Tajuutko sä miten huolissaan kaikki on ollu susta?! Et sä voi tehä katoamistemppua noin vaan!" se huusi lähes kurkkusuorana.

Saavuin jälkijunassa makuuhuoneeseen. Maria näytti lievästi sanottuna säikähtäneeltä. En ihmetellyt, kun se oli kuitenkin ollut lähes tajuttomana unten rajamailla. Kyllä mäkin saisin slaagin, jos joku herättäis mut huutamalla korvan juuressa.

"Ehkä sun kannattais puhua vähän hiljemp-", yritin sanoa.

"Älä sä rupee neuvomaan, mitä mun pitäis tehdä!" Jami ärähti yllättävän vihaisesti. En ollut ikinä nähnyt sitä tuollaisena.

En mä sitä kyllä monesti ollut nähnytkään.

"Mä vien sut nyt kotiin", se sanoi Marialle ja nykäisi peiton pois tytön päältä.

"Älä! Odota nyt!" Maria vastusteli ja yritti kiskoa peittoa takaisin itselleen.

Musta tuntui siltä kuin olisin katsonut koko tilannetta ohuen lasin läpi. Niiden väittely kaikui korvissa, vaikka kaikki tapahtui ihan siinä silmieni edessä. Maria käski Jamia häipymään, muttei se tuntunut raivoltaan kuulevan mitään. Mä yritin vaan olla hiiskahtamattakaan, kun Jami tuntui suhtautuvan muhun vielä vihaisemmin kuin Mariaan.

"Päästä nyt vittu irti siitä peitosta!" Jami huusi ja alkoi jo vaikuttaa uhkaavalta.

"Hei, ihan oikeesti! Jos Maria ei tahdo lähteä, niin se saa kyllä nukkua täällä!" huudahdin, kun vihdoin jostain liikeni rohkeutta muhunkin.

Jami mulkaisi mua pahasti, mutta lopetti sitten lähestymisen ja marssi kovaäänisesti ulos ja toivon mukaan lähti kotiinsa rauhoittumaan.

Jouduin nipistämään itseäni useampaan kertaan tapahtuneen jälkeen, koska en ollut uskoa sitä todeksi. Koko juttu tuntui ihan unenpöpperöiseltä kuvitelmalta, vaikka se olikin ihan totista totta. Jamin käytös oli ollut niin sanoinkuvailematonta ja niin erilaista kuin olin tottunut sen sivusta seurailevaa ja silti jollain tavalla rentoa olemusta näkemään.

Maria hengitti kiivaasti sängyllä, peitto puoliksi ympärillään ja mä aloin vasta virota omasta järkytyksestäni.

"Ootko sä kunnossa?" tajusin lopulta kysyä.

"Juu", se sanoi ja veti peiton paremmin päälleen.

"Oliko Jami ottanu jotain? Se käyttäyty tosi kummallisesti", totesin.