HARHAANJOHDETTU

13. Sydämen sykettä

TW: puhetta kuolemasta

***

Noel

Oven avaus.

"Mitä sinä täällä teet?

"Miten niin mä?"

"Sinä et ansaitse tavata Noelia. Minä tiedän kyllä millainen sinä oikein olet!"











"Onkohan sillä minkäänlaista yhteyttä tähän todellisuuteen?"

"En tiedä. Kai ne jotkut on pystyneet kuulemaan ääniä koomassa ollessaan. Hilla, mitä jos se ei ikinä-

"Lopeta! Et puhu tollasia... "











"Noel, kulta. Minä olen niin pahoillani, miten olen sinua kohdellut. Tiedänhän minä, että tämä kaikki järkyttää sinua valtavasti. Ajan kanssa kyllä sinäkin vielä ymmärrät, miksi ajattelen niistä sinun... vanhemmistasi... sillä tavoin."









"Moi, idiootti. Toin sulle kukkia. Maria on ollut tosi huolissaan. Kai se on vieläkin shokissa, vaikka aikaa onkin kulunut jo monta viikkoa. Kai kaikki on. Veeti ja Adam tulee joku päivä katsomaan sua, mutta älä turhaan huoli Mariasta, oon pitänyt huolta, että se pysyy järjissään. En nimittäin yhtään yllättyis, jos jopa koomassa maatessas huolehtisit enemmän sen voinnista kuin itsestäs. Ääliö."








"Mä en tiedä, mitä sulle oikein pitäis sanoa...
Tuntuu oudolta, että sä oot siinä, vaikket kuitenkaan. Mä pidän sua nyt kädestä. Toivottavasti sä tunnet sen. Noel, mua harmittaa, ettei puhuttu mitään sen puhelun jälkeen. Nyt tuntuu niin epäreilulta, että se voi jäädä... meidän viimeiseksi keskusteluksi, jos... jos sä et herääkään.
Lääkärit kyllä sanoivat, että on hyvä merkki, kun sä voit jo hengittää ilman hengityskonetta. Mä oon kuitenkin tainnut saada sulta jonkun pessimismitartunnan."






"Painu helvettiin tästä huoneesta huora!!"

"Noniin, mitäs täällä tapahtuu? Eiköhän olisi syytä rauhoittua. Täällä on potilas, joka tarvitsee ehdotonta rauhaa toipuakseen."

"Mikset sä ymmärrä, etten mä-

"Minua ei kiinnosta sinun mitäänsanomattomat selityksesi. Olet itse valinnut tekosi ja niiden seuraukset."











"Moi!"

"Ai, hei!"

"Ootteko te ehtiny käydä täällä paljon?"

"No, onhan Noel antanut paljon aikaa käydä."

" ...Se on kyllä totta."

"Entäs sinä?"

"Ei oo enää kovin tervetullut olo tänne."

"Aijaa. Miksi?"

"Noelista ollaan kovin omistushaluisia."

"Häh?"

"Hei! Sähän näytät jo paremmalta, kai. Lääkärit ainakin kertoivat, että oot alkanut näyttämään heräilyn merkkejä. Kuule, sitten kun sä heräät, lupaa että niin tapahtuu, mä puolestani lupaan kertoa viimein kaiken, ihan jokaisen asian. Sä ootkin ehkä arvannut, ettet tiedä musta kaikkea. Ja niinhän se on, en oo ollut ihan avoin, mutta lupaan että siihen on ollut syynsä. Mä voin jo vähän paremmin kuin sillon ennen sun onnettomuutta. Oon ehtinyt ajatella monia asioita. Kai tää sun yhtäkkinen onnettomuus sai jotenkin heräämään sieltä kuilun pohjalta, vaikka se myös työnsikin mua sinne. Onhan Kia ollut ihan hiton suuri tuki mulle. Se on niin taitava kuuntelemaan mun vuodatuksia. Toivon, että mäkin voisin joskus olla samanlainen apu kuin sä ja Kia ootte mulle olleet.

Mä-

Mulla on ikävä sua ja sulle ihan oikeaa juttelemista. Kaipaan meidän keskusteluja - ja ihan vaan sun läsnäoloa. Kaikki tuntuu niin mitättömältä, kun sä et oo kokemassa asioita meidän kanssa.

Pian kaikki on taas niin kuin ennenkin, lupaathan... "