Alpha's babydoll

Lähtö Kohti Kotia

Esmei*

Katsoin seinällä tikittävää kelloa, se oli jo puoli seitsemän illalla. En tiedä miksi olen niin hermostunut, eihän se mies minua oikeasti tulisi hakemaan, eihän?
'Hän oli niin komea, ja tuoksui taivaalliselta, mitä pahaa siinä olisi jos hän tulisikin hakemaan meidät luokseen' Ezidi oli kehrännyt koko loppupäivän päänisisällä siitä asti kun tapasimme sen miehen. Ei Ezidi me ei voida lähteä sen tyypin mukaan, ei me tiedetä mitä se meistä haluaa, sitäpaitsi en aio joutua enää uudestaan vangiksi. Ezidi puuskaisi pääni sisällä hyvin tyytymättömänä.

Mutta se oli totta etten aikoisi luovuttaa vapauttani enää mistään syystä.

Laskin Alexanderin pois mielestäni ja aloin katsomaan sarjaani. Lämmin viltti ja villasukat tuntuivat niin turvalliselle etten ajatellut enää mitään muuta kuin edessäni pyörivää sarjaa ja kaakao mukia.

Klo 20.00~

Katsoin mukissani lilluvaa teepussia samalla kuunnellen televisiosta pyörivää sarjaa, kuulin oveltani napakan koputuksen. Sydämmeni jätti yhden lyönnin välistä kun säikähdin yhtäkkistä ääntä. Kello näytti jo kahdeksaa illalla. 'Hän tuli, Esmei hän tuli hakemaan meidät kotiin' Ezidin innostunut ääni kaikui päässäni, suuni muuttui kuivaksi, toinen napakka koputus kuului ovelta, se tuntui paljon kärsimättömänmältä.
Kävelin hitaasti ovelle, varpaani käpristellen villasukissa. Tiäsin että se on hän oven takana, osa minusta halusi avata oven, toinen osa taas ei. Vedin syvään henkeä ja laitoin käden oven kahvalle. Avasin oven hiljaa samalla tietäen että joko mies jättäisi minut rauhaan tai joutuisi taistelemaan kanssani sillä en anna vapauttani pois, en enää uudestaan.

"Hei pikkuinen"
Haukuin itseäni tyhmäksi kun avasin edes koko oven, miksi avasin sen. Olin jo lyömässä ovea kiinni, kun Alexander riuhtaisi oven väkisin kokonaan auki, hän alkoi astella sisälle päin, minä pakittaen samaa tahtia sisemmälle asuntooni.

"Noh Noh, mistä moinen käytös kumpuaa pikkuinen?"
Alexander katse oli synkkä, pelottava.

"Pyydän, jätä minut rauhaan, en aio tulla mukaasi"
Miehen silmät muuttuivat vain tummemmiksi koko ajan, ne olivat miltei mustat. Hänen katseensa oli aiempaa erilainen en vain osaa kuvailla sitä, se on outo.

"Sanoinhan sinulle jo ettei sinulla ole vaihtoehtoja, olethan jo pakannut?"
Aloin tuntea nyt vain vihaa, jos tuo ääliö luulee voivansa viedä vapauteni, niin hän on todella pahasti väärässä. Siirryin hyvin hitaasti kauemman hänestä, yritin päästä niin lähelle vessaani kuin vain pystyin. Sieltä voisin paeta pienen ikkunan kautta.

"Olet minun pikkuinen, joten vastaa kysymykseeni"
Pudistin päätäni, uskomaton tyyppi.

"e-en, enkä aiokkaan sillä en ole tulossa mukaasi"
Hän katsoi syvälle silmiini ja nyt tiedän mitä siinä katseessa oli mitä en tajunnut...Hän katsoi minua kuin saalista..

En ollut viällä tarpeaksi lähellä kylpyhuonettani mutta mies lähestyi minua nyt paljon nopeammin ja vaarallisemman oloisesti. Lähdin juoksemaan kohti kylpyhuonettani, pääsin kylpyhuoneeseen ennen kuin Alexander ehti saavuttaa minut. Alexander hakkasi lukossa olevaa ovea, samalla minä yritin saada kylpyhuoneen pientä ikkunaa auki, miksei se voi aueta.

"Avaa tämä ovi Esmei, et pääse pakoon minua, avaa tämä helvetin ovi välittömästi, tai lupaan sinulle että tulen sen läpi"
Tiäsin että hän puhuu totta, ei tuollainen ovi kestäisi ihmissuden voimaa.

'Mikset vain antaudu hänelle, hän pitäisi meistä huolta, mitä niin pahaa siinä olisi Esmei?' Sanoin sinulle jo Ezidi, en aio jäädä taas vangiksi. Yritin avata ikkunaa mutta se oli ruuvattu kiinni, ei se aukea, yritin repiä sitä mutta liika valvominen ja itseni väsyttäminen oli saanut voimani liian heikoksi. Ei tämä voi tapahtua juuri nyt.
Mitä me nyt tehdään, en pysty tähän enää. Tunsin kuinka hengitykseni alkoi tuntua raskaanmalle, käteni alkoivat täristä ja silmäni alkoi mennä sumuiseksi.

Kuulin vaimeammin kuinka Alexander yritti murtaa ovea.

'Hei hengitä, me ei voida saada nyt paniikkikohtausta, hengitä Esme'
En pysty, en saa happea.

Näin kuinka kylpyhuoneen ovi lahosi alas, Alexander asteli kylpyhuoneeseen silmät mustat kuin yö, pieni pilkistys kultaa, vallassa ei ollut enää Alexander vaan hänen sutensa.

Alexanderin silmät laskeutuivat minuun, olin käpertynyt pieneksi mytyksi ikkunan alle, kädet kiatoutuneena jalkojeni ympärille, Alexanderin katse lempeni, hänen sutensa oli siirtynyt pois hallinnasta.

"hei, hei otas nyt rauhallisesti pikkuinen, kaikki on hyvin."

Hän oli tullut huomaamattani lähelleni. Hän istui viereeni, yrittäen ottaa tärisevää kättäni omaansa. Hetken kuluttua olimme asennossa jossa olin Alexanderin sylissä, istuimme kylpyhuoneen kylmällä lattialla, olin pikkuhiljaa rauhoittunut.
Alexander silitteli hiuksiani
"Oletko valmis lähtemään kotiin pikkuinen?"

Paniikki alkoi nousta takaisin mieleeni.
"Pyydän, älä pakota minua mukaasi."

Alexander huokaisi syvään
"Olen pahoillani pikkuinen, mutten voi päästää sinua menemään kun minulla kesti löytää sinut näin pitkään"
Kyynel alkoi valua pitkin poskeani, Alexander yritti pyyhkäistä sitä pois mutta aloin rimpuilla pois tämän sylistä, hänen otteensa tiukkeni.

"Päästä.minusta.irti"
Sanoin sanat suustani nii kuin olisin sylkäissyt kieletä pois myrkkyä.

Alexander alkoi nousta ylös samalla pitäen minusta kiinni, yritin riuhtoa pois hänen otteestaan, se sai minut vain turhautumaan, sillä sehän oli täysin hyödytöntä, ei minulla olisi mitään mahdollisuuksia voittaa noin voimakasta vastusta, varsinkaan kun en muutenkaan ole täysissä voimissani. Enhän minä ollut saanut edes yhtä ikkunaa aukaistua.

"Kuuntele pikkuinen, tulet joka tapauksessa mukaani tahdoit sitä tai et, joten joko jatkat turhaa rimpuiluasi ja kannan sinut suoraan autooni tai pakkaat tärkeimmät esineet mukaasi ja tulet kiltisti kanssani kotiin"
Kyyneleet viärivät poskillani ja Tiäsin kumman vaihtoehdon valitsisin. Haukuin itseäni tietäen että alistuisi tuolle miehelle...ainakin toistaiseksi.

Lopetin rimpuiluni ja Alexander katseli silmiini yrittäen lukea ajatuksiani.

"Haluat siis pakata pikkuinen? "
Nyökkäsin pienesti.

Keräsin laukkuuni muutamia tärkeitä asioita, kuvan minusta ja vanhemmistani, korun jonka olin saanut joskus isältäni, hiusharjan, muutaman vaatteeni. Sujautin kännykkäni ja laturini mukaani kun Alexander oli vastannut soivaan kännykkäänsä. Olin astelemassa hakemaan kylpyhuoneesta hammasharjaa kun tunsin Alexanderin kädet kiatoutuneena ympärilleni.

"Muista mitä sanoin, ole kiltisti pikkuinen"

"Olin vain hakemassa hammasharjaani, sitä paitsi miten voisin piiloutua kun mursit jo kylpyhuoneessa ovenkin"
Kuulin takaani murahduksen.

"Et tarvitse sitä, saat kotona uuden, etkä myöskään tarvitse sitä kännykkää minka otit mukaasi, ethän pikkuinen"
Silmäni suurenivat Alexanderin sanoista, miten hän tiäsi, eihän hän edes katsonut minuun silloin.

"Anna se minulle pikkuinen"
Kyyneleet alkoivat kertymään silmiini, kaivoin kuitenkin kännykkäni esiin ojentaen sen hänelle. Epäonnistuin.

"Kiitos, oletko valmis lähtemään Esmei?

Nyökkäsin pienesti, astelimme yhdessä ovelle kunnes muistin etten ollut pakannut yhtä tärkeää asiaa mukaani.

"Unohdin yhden jutun, minun pitää hakea se."

Kävelimme takaisin makuuhuoneeseen, nappasin sängyltä pehmolelun, pienen mintun vihreän pörröisen nallen, jolla oli söpö valkoinen silkistä tehty rusetti kaulalla.
Olin saanut sen pienenä äidiltäni.

Lähdimme takaisin ovelle, ennekuin Alexander avasi sen hän kietoi kätensä ympärilleni, estäen kaikki mahdolliset pako yritykseni.

Astelimme autoon takapenkille, hän kiinnitti turvavyöni, sitten omansa.

"Voimme lähteä"
Hän sanoi sen auton ratissa olevalle miehelle.

Painoin pääni tiukasti penkkiin, suljin silmäni ja pian olinkin jo unessa ajatellen kotio joka ei edes ollut kotini