Alpha's babydoll

Axton ja anteeksipyyntö

Esmei*

Katselin ulos ikkunasta ja yritin ymmärtää mitä juuri oli tapahtunut, Alexander oli kertonut kuinka tahtoo minut mutta samalla tekee epäsoveliaita asioita muiden kanssa, se on epäreilua. Päänsärky oli jo ehtinyt nousta kaikesta tästä ajattelusta, enkä tiedä mitä tehdä. 'Ei kumppanin kuuluisi satuttaa, ja silti hän teki niin', kuuntelin Ezidin huokauksia pääni sisällä ja kuulin kuinka surullinen hän on, aivan kuten minäkin. Juurikun luulin löytäneeni onnen niin kaikki romuttuu hetkessä.

Kuulin kauheaa jyrinää makuuhuoneen ovelta, Alexander varmaan tahtoisi tulla kertomaan minulle lisää niitä sen valheita, en enää aijo kuunnella niitä.

(Al=Alexander Es=Esmei)

Al: pyydän pikkuinen, avaa tämä ovi.

En vastannut hänelle mitään, niin olin tehnyt koko päivän, hän oli tullut pyytämään anteeksi ja kaikkea muuta, mutten ollut vastannut kertaakaan.

Al: Esmei josset avaa tätä ovea niin murran sen alas.

Jooh varmasti, niin hän on sanonut jo muutamaan otteeseen, mutta miksi minun pitäisi totella häntä kuin mikäkin palvelija, en anna hänelle noin helposti anteeksi.

Es: Mene pois, en tahdo nähdä sinua tai kuulla typeriä pyyntöjäsi.

Al: Voin selittää kaiken, se mitä Lisa sanoi aijemmin ei ole totta, sinun täytyy uskoa minua.

Es: Ai uskoa nii kuin aijemmin, jonka jälkeen kuulin että puhuit palturia, en jaksa kuunnella enää valheitasi.

Al: Tiedän olisi heti pitänyt kertoa mitä tapahtui muttei minun ja Lisan välillä ole enää mitään.

Es: Ei muuta paitsi roihuavaa himoa, eihän.

Kuulin ovelta syvän huokaisun, yhtäkkiä täysin hiljaista, kunnes kuulin järkyttävän pamahduksen ovelta, uudestaan ja uudestaan.

Alexander nyt oikeasti yrittää rikkoa tuota ovea alas, miksei hän voi vain antaa minun olla rauhassa. Katselin oven suuntaan, ja tulin koko ajan vain kiukkuisemmaksi. Kunnes näin oven rojahtavan alas, Alexander asteli sisälle ja haki minua katseellaan kunnes se laskeutui minuun. Tuo katse ei ollut Alexanderin vaan hänen sutensa, Axtonin. Hän lähestyi minua kuin saalista, se tuntui todella epämukavalta, aina kun otin askelman taakse hän otti kaksi minua kohti. Tunsin seinän vasten ihoani, säpsähdin sen äkillisesti tuomasta kylmyydestä.
Hän tuli koko ajan vain lähemmäs kunnes oli miltei ihossani kiinni, hän laski kasvonsa vasten niskaani ja haisteli minua, hänen huuliltaan karkasi matala murahdus "minun", en vastannut mitään. "Sano se", katselin hölmistyneenä häneen päin, mitä minun pitäisi sanoa "mitä tarkoitat?", yhtäkkiä hän nosti katseensa suoraan kohti silmiäni, yhtä synkät kuin pimeä yö, en uskaltanut edes hengittää. "Sano että olet minun", hän on seonnut, en se minä ole joka on toisilta seuraa hakenut vaan hän. 'Mutta me olemme hänen, hän on niin hyvän näköinen', ei nyt Ezidi, lopeta tuo haaveilu ennenkuin edes aloitat. "Sinä se tässä olit uskoton, joten älä yhtään yritä minua komennella", Alexanderin silmät muuttuivat koko ajan tummemmiksi. "Olet minun, sano se heti" naurahdus pääsi huuliltani koska koko tilanne oli niin ironinen "En", sen sanottuani tunsin hänen kätensä lanteillani, hän nosti minut seinää vasten omalle tasolleen, nyt hänen silmistään pystyi erottamaan kultaista pilkettä, Axton oli nyt ottanut vallan täysin itselleen, nyt minua alkoi jopa pelottaa.
"Sano että olet minun tai merkkaan sinut heti", kyyneleet alkoivat nousta silmiini, hänhän lupasi ettei tekisi niin ennekuin olen valmis siihen. 'Alexander lupasi, ei Axton', niin, tietysti olen idiootti. Laskin käteni hellästi hänen hiuksilleen ja silittelin niitä, huomasin kuinka hän alkoi rentoutua ja ajattelin että nyt on parhain kohta sanoa se hänelle "olen sinun", Alexanderin silmiin alkoi palata niiden normaali sävy ja huokaisin helpotuksesta.
"Olen pahoillani, ei minun pitänyt menettää hallintaani, anteeksi pikkuinen", hymyilin Alexanderille hellästi takaisin.
"Saat anteeksi".

____________________________________

Anteeks ettei oo tullut nyt lukuja aijemmin kun olin kipeenä, ja tääki jäi vähän lyhkäseksi, yritän korvaa sen seuraavalla viikolla teille. Kiitos kun luit❤️