Erämaassa || Joel Hokka

4.

Purin kauppakasseistani tavaroita mökin keittiön nurkassa olevaan jääkaappiin. Joel kaivoi mun puhelimen rinkasta itselleen. Tottakai se takavarikoi sen.

- Mikä tän pin-koodi on? se kysyi.

Mä nielasin ja kerroin koodin. Mitä se sieltä aikoi katsoa?

- Sori. Mutta mä haluan nähdä sun viestit ja varmistaa että puhuit totta siitä yksin täällä olemisesta.

- Ai jaa. No, ei siellä ole mitään viestejä. Mä vaihdoin just puhelimen, liittymän ja numeron ja en antanut uutta numeroo edes mun kavereille.

- Sä oot tosiaan joutunut jättämään ihan kaiken, se sanoi tutkittuaan puhelinta hetken, ja katsoi mua miettivän näköisesti.

- Se alkoi tuntua ainoolta tavalta pysyä hengissä.

- Olitko sä kauan yhdessä sen hullun kanssa?

- En edes ollut. Me tapailtiin pari kuukautta. Mä koin melkein alusta asti olevani sille lähinnä pakkomielle. Eikä se hyväksynyt, että mä jätin sen, vaan uhkaili, seuraili ja yritti painostaa mua olemaan kanssaan. Siinä tapahtu kaikkee pelottavaa kuukausien ajan, eikä lähestymiskielto auttanut, niin mä päädyin tänne.

- Paska homma.

Miten yksi pieni hetki voikin muuttaa kaiken elämässä, mä mietin itsekseni. Jos olisin vuosi sitten jättänyt baari-illan päätteeksi menemättä siihen pizzeriaan, jossa Markon tapasin, en olisi nyt tässä. Ja jos se kenenkään tietämättä aineissa ajanut Blind Channelin kiertuebussin kuljettaja olisi tehnyt ajovirheen pari sekuntia ennemmin tai myöhemmin, niin ne ei eivät olisi törmänneet tuhoisin seurauksin siihen kuorma-autoon. Kaikki paitsi kuski olivat onneksi säilyneet hengissä, mutta Joelia lukuun ottamatta loukkaantuneet sen verran pahasti, että toipuminen oli vienyt aikaa, ja musiikkiura oli ollut käytännössä siltä erää ohi. Henkisesti tapahtumasta ja sen seurauksista näytti kuitenkin kärsineen eniten Joel, mikä ei ollut ihme. Se oli ollut bändistä ehkä se kaikkein kunnianhimoisin, ja niiden menestymisen tavoittelu oli ollut sille koko elämä. Joel oli oikeastaan ollut syy, miksi olin aikanaan muutamalla niiden keikalla käynyt. Se oli haastatteluissa vaikuttanut niin kiinnostavalta tyypiltä, että se luonne yhdistettynä sen aika kuumaan ulkonäköön oli saanut mut ensimmäistä kertaa aikuisiällä vähän ihastumaan kehenkään julkkikseen. Ja tää oli muuten asia, jota en sille varmasti näiden päivien aikana kertoisi. Kuolisin mieluummin.

Muistin, että mulla oli ollut nälkä ennen tänne mökin pihaan saapumista. Nyt se alkoi taas tuntua, kun mun ei tarvinnut enää ainakaan välittömästi pelätä saavani luotia rintaani. En silti täysin luottanut Joelin lupauksiin olla satuttamatta mua jatkossakaan. Sen tilanne vaikutti kuitenkin aika epätoivoiselta, ja jos sillä oli jokin suunnitelma välttää vankila ja paeta pysyvästi ulkomaille, niin se tuskin halusi homman missään tapauksessa kaatuvan tällaiseen satunnaiseen paikalle sattuneeseen muijaan. Lämmitin valmisruuan mikrossa ja istuin pöytään syömään sitä. Joel oli sohvalla puhelimellaan. Mun puhelimen se oli laittanut hupparinsa taskuun.

Meillä tulisi olemaan täällä aika tiivistä seuraava viikko. Mökki oli pieni ja tiloiltaan jotenkin ahtaan oloinen kaikin puolin. Perähuoneeseen auki olevasta ovesta olin nähnyt sen verran, että siellä ei ollut juuri muuta kuin parisänky ja nojatuoli. Ajatus parisängystä mökin ainoana nukkumapaikkana iski yhtäkkiä mun tajuntaan. Voi helvetti. Mitähän siitä tulisi? Ja... Joelhan voisi halutessaan tehdä mulle täällä mitä vaan. Mä olin täysin sen armoilla. Jos se oli tappanut jonkun ja oikeasti mukana jossain järjestäytyneen rikollisuuden porukoissa, niin olisiko joku väkisin ottaminen sille isokaan juttu tai sisältyisikö sellainen edes siihen pahaan, jota se oli luvannut olla mulle tekemättä?

Koitin rauhottaa ajatuksiani ja keskittyä ottamaan hetken kerrallaan, mutta mun olo oli silti koko illan ajan aika levoton. Oli vaikea olla iloinen siitä, että oli säilynyt hengissä tähän asti, kun ei tiennyt yhtään mitä tulevilta päiviltä ja viikolta saisi odottaa.

Makuuhuoneen perällä oli ovi pieneen vessaan. Suihkutiloihin mentiin kuulemma ulkokautta. Ne sijaitsivat sen oven takana, josta Joel oli ilmestynyt mun etsiessä avainta kuistilla ja jonka olin luullut johtavan johonkin varastoon. Tämä selvisi mulle, kun Joel hetken päästä ilmoitti lähtevänsä suihkuun. Mun se käski sitä ennen tulla perässään makuuhuoneen puolelle.

- Sä saat odottaa täällä sen ajan. Mee tohon sängylle ja takaseinää vasten istumaan, se sanoi ja samalla kaivoi jotain huoneen nurkassa olevasta pienestä laatikosta.

Mä istuin sängylle. Joel tuli mun viereen.. ja tarttui mua ranteesta. Sillä hetkellä mä näin, että sen laatikosta ottama esine oli käsiraudat. Se laittoi mun toisen käden rautoihin ja veti sen mun selän taakse, laittoi rautojen ketjun kulkemaan sängyn ja seinän välissä olevan patterin putken takaa ja sitten toisenkin raudan kiinni mun toiseen käteen. Se teki tän kaiken aika määrätietosesti muttei kuitenkaan kovakourasesti. Mua kuumotti ja kylmäsi samaan aikaan, kun mietin mitä yleensä tapahtui vähän eri tilanteissa sen jälkeen, kun mies oli sitonut naisen käsiraudoilla sänkyyn. En tiedä kävikö Joelilla sama mielessä, koska saatuaan homman valmiiksi se katsoi mua ohimennen pienesti hymyillen. Sitten se kuitenkin vain nousi sängyltä ja otti pyyhkeen nojatuolilta. Makuuhuoneen ja muun tilan välisen oven sai näköjään lukittua avaimella, ja Joel laittoi senkin lähtiessään lukkoon. Huoneessa oli ikkuna, mutta se oli sen verran pieni, etten siitä varmaan olisi mahtunut ulos ryömimään, vaikka raudoista jotenkin olisinkin päässyt irti.

Voi vittu. Tämä ei ollut ihan sitä mitä olin odottanut, kun eilen illalla olin painanut asuntoni oven kiinni ja lähtenyt kohti uutta elämää.