Erämaassa || Joel Hokka

9.

Joelin Sergeille soittama puhelu ei ainakaan vähentänyt sitä epämääräistä, nimetöntä tunnetta, jota olin huomannut mulla kehittyneen sitä kohtaan. Yritin kuitenkin olla ajattelematta asiaa sen enempää. Kai tällainen pitkään jatkuva surrealistinen tilanne nyt sai tunne-elämänkin helposti sekaisin, kun vietti 24 tuntia vuorokaudessa pienissä tiloissa helvetin hyvännäköisen miehen kanssa.

Seuraavana aamuna sanoin haluavani käydä suihkussa ennen myöhemmin päivällä tulossa olevan tyypin saapumista mökille. Joelilla ei tietenkään ollut mitään sitä vastaan. Koko homma meni jo vanhalla rutiinilla Joelin nojaillessa hyväntuulisena pesukoneeseen ja mun yrittäessä saada itseni puhtaaksi mahdollisimman nopeasti. Saatuani pyyhkeen ympärilleni tungin likaisia vaatteitani pyykkikoneeseen, joka oli jo puoliksi täynnä Joelin vaatteita, ja laitoin koneen käyntiin.

Parin tunnin päästä me käytiin tyhjentämässä pyörimisen lopettanut pesukone ja laittamassa märät pyykit kuivumaan suihkutilan perällä olevaan telineeseen. Siinä me ripustettiin toistemme kalsareita pyykkinaruille kuin joku vanha aviopari, ja samaan aikaan Joelilla roikkui ase vyötäröllä ja mä en olisi voinut ottaa montaakaan askelta oven suuntaan ilman että se olisi puuttunut asiaan.

Mitähän se oikeasti tekisi, jos yrittäisin juosta ovesta ulos? En mä siis sellaista tosissani harkinnut tekeväni. Kuitenkin mun ajatuksiin tunki kiinnostava mielikuva pakoyrityksestä, jonka jälkeen Joel pakottaisi mut nojaamaan tota pyykkikonetta vasten, riisuisi vyönsä ja löisi mua sillä rangaistukseksi sillai sopivan muttei liian lujaa pari kertaa pakaroille.. Huh.. Ajattelu alkoi kuumottaa poskia, ja mun oli vaikea edes katsoa Joeliin päin. Se keskittyi onneksi pyykkien laittoon, eikä varmaan huomannut mussa mitään ihmeellistä. Miksen voinut miettiä normaaleita asioita niin kuin vaikka mitä ruokaa tänään laittaisin?

Päivä kului oikeastaan aika mukavasti. Me tehtiin yhdessä ruokaa ja katsottiin myöhemmin iltapäivällä elokuva Joelin tabletilta. Sen jälkeen Joel sai puhelun, jonka se kävi terassilla puhumassa. Sieltä palattuaan se pyöri pitkään jotenkin levottoman oloisena ympäri mökkiä. Maltettuaan lopulta istua hetkeksi paikalleen se naputteli keittiön pöytää hermostuneesti. Sen käytös alkoi saada mutkin ahdistuneeksi.

- Mikä sua vaivaa? mä kysyin lopulta ärtyneesti, kun se naputtelu alkoi jo kovasti kiristää mun hermoja.

Joel vilkaisi muhun pöydän äärestä.

- Miten niin? se kysyi kireällä äänellä.

- Toi sun jatkuva pyöriminen ja naputus saa mutkin levottomaksi.

Joel nousi pöydästä ja tuli mun viereen sohvalle.

- Sori. Yksi kaveri vaan soitti ja kertoi, että se Andreas joka tänne on tulossa, on kuulemma suututtanut yhden virolaisen aika pahasti, se sitten sanoi.

- Ai jaa?

En heti tajunnut, miten tän Andreaksen ongelmat kenenkään kanssa koskisivat Joelia.

- Niin. Mä toivon, että se pääsee edes hengissä tänne perille niiden papereiden kanssa jotka se on mulle tuomassa. Ja häipyy sen jälkeen helvetin nopeasti täältä. Se ei kai itse edes oikein tajua kuinka kusessa tulee vielä niiden virolaisten kanssa olemaan.

- Ei kai ne.. voi tulla tänne sen perässä? mä kysyin ja aloin tuntea oloni entistä epämukavammaksi.

- Mä luulen, että ne etsii jo sitä. Mutta kai se on todennäkösempää, että sille käy huonosti vasta kun se palaa täältä etelään, Joel sanoi vähän aiempaa rauhallisemmalla äänellä.

Jos Andreaksen tulo oli lievästi hermostuttanut mua jo aiemmin, niin tuon tiedon jälkeen se teki sitä vielä enemmän. Yhdeksän jälkeen illalla alkoi sitten kuulua lähestyvää moottoripyörän ääntä, ja kohta joku kuului ajavan pihaan. Joel oli käskenyt mun pysyä perähuoneessa, minkä tein mielelläni.

Andreas vaikutti ovenkin läpi aika vastenmieliseltä. Se puhui taukoamatta, ja kuulosti jutuissaan jotenkin todella kypsymättömältä mutta samalla limaiselta, kun se kerskailevaan sävyyn kertoi käyneensä edellisenä viikonloppuna Viron puolella ja panneensa reissussa useita naisia kaikkiin mahdollisiin reikiin. Se suunnitteli lepäävänsä ja nukkuvansa mökillä jonkun tunnin ennen kuin jatkaisi matkaansa, minkä tiesin ärsyttävän Joelia, mutta ilmeisesti se ei voinut tuota heti ajaa poiskaan. Andreas kuului kertovan työskennelleensä viime aikoina etupäässä jollekin Toomasille ja lapsenomaista ylpeyttä äänessään mainitsi onnistuneensa velkoja periessään vetämään välistä vähän rahaa myös itselleen luultavasti kenenkään huomaamatta. Olikohan tuossa se syy, miksi joku halusi sen hengiltä. Toomas ainakin kuulosti virolaiselta nimeltä. Joel vastaili vain vähäsanaisesti, eikä ottanut puheeksi tietoaan Andreaksen perässä jo mahdollisesti olevista kostajista.

Jossakin kohtaa iltaa Andreas ilmeisesti täysin yllättäen halusi nähdä mitä suljetun välioven takana oli, ja aukaisi sen. Se jäi kynnykselle tuijottamaan mua ällöttävästi virnistellen. Se oli keskipituinen, kaljuuntunut, noin neljäkymppisen näköinen ja sen toisen ohimon takana kulki pitkä, vanha arpi. Olikohan sitä jossain kohtaa elämää sattunut päähän enemmänkin, ja paha aivovamma selitti sen erikoisen ja vähän.. no, vammaisen oloisen käytöksen?

- Mikset sä kertonut, että sulla on täällä seuraa? se kysyi oven suuhun myös pikaisesti ilmestyneeltä Joelilta.

- Mun seura ei kuulu sulle, Joel sanoi ja kuulosti töykeämmältä kuin tähän asti.

- Kai sä nyt voit ton hetkeksi mun kanssa jakaa, kun mä olen niin kaukaa tullut tänne sun asioissa, Andreas sanoi ja lipoi samalla huuliaan.

Voi yök. Ajatus tuosta tunkemassa mun päälle sai kuvotuksen tunteen nousemaan kurkkuun. Silti mua ei jostain syystä pelottanut. Joel oli varmasti tuon yläpuolella jossain noiden porukoiden näkymättömässä arvojärjestyksessä, ja se oli sanonut ettei mun tarvitsisi olla huolissaan.

- Sä et koske siihen, Joel sanoi kylmästi.

Andreas jumittui jankuttamaan asiasta ja valittamaan, että Joelin ei pitäisi omia "noin pantavan näkösen nartun jalkoväliä" vain itselleen. Joel näytti siltä, että se puri hammasta pysyäkseen tilanteessa rauhallisena, ja kehotti pelottavan tyynellä äänellä Andreasta palaamaan sohvalle ja ottamaan ne unet, mikäli aikoi sellaiset ennen lähtemistään nukkua. Niskojaan nakellen Andreas totteli sitä. Ovi sulkeutui. Mä olin helpottunut. Onneksi Joel oli.. tuollainen. Joku toinen olisi musta välittämättä voinut palkita tuon äijän niiden tärkeiden papereiden tuomisesta antamalla sen sulkeutua kahdestaan tänne huoneeseen tekemään mulle mitä tahtoi.

Joel tuli vähän myöhemmin keittiön puolelta makuuhuoneeseen.

- Mä annan ton nukkua pari tuntia ja käsken sen aamuyöllä lähteä vittuun täältä, se sanoi kaatuessaan sänkyyn jotenkin tuskaisen ja uupuneen oloisena.

Hetken päästä se nousi vielä laittamaan mun vasemman käden raudoilla patteriin kiinni.

- Meinasin unohtaa, se sanoi kivan unisena hymyillen ja nukahti sen jälkeen lähes saman tien.