Ziall Horlik fanfic in finnish

•LUKU YHDEKSÄNTOISTA•

Zaynin nk*
Herään aamulla siihen, että joku saapuu huoneeseeni. Tai ei tämä ole minun huoneeni, vaan huone, jossa olen sairaalassa olo aikani. Minulle sanottiin eilen, että hyvässä tuurissa voin päästä pois jo tänään. Liam, Harry ja Louis viihdyttivät minua eilen niin kauan, kunnes vierailuaika päättyi. Perheeni kävi myös katsomassa minua.
"Olisitko valmis ottamaan aamupalan jälkeen vieraan vastaan?" hoitaja, joka hetki sitten saapui huoneeseeni kysyy keskeyttäen ajatukseni. Nyökkään vain vastaukseksi, sillä uskon vieraan olevan Liam, Harry, Louis tai joku perheestäni.
Aamupalan jälkeen huoneeni oveen koputetaan ja joku avaa oven. Sisään astuu todella suureksi yllätyksekseni biologinen isosiskoni Doniya. Katson häntä silmät pyöreinä, enkä saa sanaakaan suustani. Kun pikkuhiljaa alan tajuta, että Doniya todella seisoo edessäni, suupieleni alkavat kaartumaan hymyyn. Vaikken olekaan sitä kenellekään tunnustanut, kaipaan biologista perhettäni.
"Miten menee Zayn?" Doniya kysyy minulta hymyillen.
"Niin hyvin, kuin tässä tilanteessa voi mennä", vastaan tuolle hieman epäröiden.
"Mistä sä ees tiesit, että mä oon täälä?" kysyn, kun saan hieman rohkeutta.
"Mä kuulin uutisissa siitä sun onnettumuudesta ja halusin tulla kattomaan sua", Doniya kertoo hymyillen.
"Mitä äiti ja iskä sano?" kysyn, sillä todella ihmettelen, että Doniya tuli katsomaan minua.
"He sanoivat, että jos menen takaisin ei ole tulemista", Doniya kertoo.
"Ei sun ois tarvinnu tulla", sanon hätäisesti tuolle, sillä tiedän, että vanhempani eivät todellakaan päästä häntä enään takaisin kotiin.
"Mä halusin. Zayn mun elämän pahin virhe oli se, kun mä valitsin sun sijasta muun perheen. Ne on aivan väärässä. Homoudessa ei oo mitään pahaa", Doniya kertoo ja minua alkaa alkaa hymyilyttämään tuon sanat. Doniya todella välittää minusta edelleen.
"Kiitos", vastaan, kun en muutakaan keksi.

Olemme jutelleet Doniyan kanssa vaikka mistä ja sitten tuo kysyy: "Zayn onkos sulla joku kiikarissa?" Luultavasti punastun ja mietin kertoisinko Doniyalle Niallista.
"No kai sä kuulit, siitä uutisesta sen Niall Horanin..." aloitan kertomaan.
"Ai siitäkö sä oot kiinnostunu?" Doniya kysyy virnistäen ja nyökkään tuolle.
"Onko sun tunteet vaan yksipuolisia vai onko tää Niall kenties sun poikaystävä?" Doniya kysyy.
"No, kyllä se kerran myönsi, että se tykkää musta, mutta ei se mun poikaystävä oo. Ja muutenki meillä oli vähän riitaa, ennen ku tää onnettomuus sattu, nii nyt Niall varmaa vihaa mua", kerron hieman apeana.
"Ei se nyt sua voi vihata. Ja mistä te riitelitte?" Doniya kysyy.
"Niall kuuli, ku mä sanoin Liamille, että mä rakastan sitä ja sitte se suuttu", kerron ja yritän estää kyyneleiden tulemista silmiini.
"Rakastatko sä sitte Liamia?" tuo jatkaa kyselemistä.
"Kaverina vaan", sanon ja en voi estää enään kyyneliäni. Doniya tulee halaamaan minua lohduttaakseen.
"No kyllä Niall sitten ymmärtää, kunhan vaan selität sille tän jutun oikeen laidan", Doniya sanoo ja alan itkeä entistä enemmän.
"No en mä voi sille ainakaan vielä kertoa, kun Niall on koomassa", kerron itkuni seasta.
"Ai, mä en tienny", tuo sanoo selvästi järkyttyneenä. Itkuni alkaa jo pikku hiljaa loppumaan, sillä ajattelen Niallin täydellistä hymyä. Jos ajattelee sen enkelin hymyä ei voi vain enään itkeä.

Huoneen oveen koputetaan ja sisään astuu joku todella kuivan näköinen hoitaja.
"Valitettavasti aamun vierailuaika on päättynyt", hän kertoo todella ärsyttävällä äänellä. Doniya nousee ylös penkiltä, joka on hän oli siirtänyt sänkyni viereen ja hymyilee minulle.
"Pidetään yhteyttä", hän sanoo, ennen kuin poistuu huoneesta jättäen minut kaksistaan tuon kuivalta vaikuttavan hoitajan kanssa.
"Malik, sinulle pidetään nyt testit, jotta saamme tietää oletko valmis lähtemään kotiisi", tuo kertoo ja nyökkään tylsistyneenä. Ainakin eilinen koe oli todella tylsä ja pitkäveteinen.

Kokeen jälkeen hoitaja toteaa, että olen valmis lähtemään kotiin, joten menen vaihtamaan vaatteeni, jotka Liam on minulle tuonut. Liam myös lupasi viedä minut kotiini. Onneksi, sillä täältä ei ole mikään lyhyt matka kodilleni. Vaihdettuani vaatteet poistun pukuhuoneesta ja menen Liamin luokse.
"Voidaanko käydä vielä kattomassa Niallia?" kysyn, sillä haluan nähdä enkelini kasvot. Tai ei Niall kyllä minun enkelini ole, mutta enkeli kumminkin.
"Joo, tottakai", Liam vastaa ja virnuilee minulle.

Saavumme Niallin huoneen ovelle ja koputan oveen, sillä huoneessa voi ihan hyvin olla joku. Kun kukaan ei tule avaamaan, avaan itse oven ja astun sisään Liam perässäni. Hymyilen näylle, joka minua huoneessa odottaa. Niall yhtä täydellisenä, kuin aina makaamassa sängyllä silmät suljettuina. Menen sängyn viereen ja tartun Niallia kädestä.
"Joku on vähän rakastunu", Liam virnuilee ja näytän tuolle kieltä.
"En mä oo rakastunu", sanon Liamille ja tajuan heti, että valehtelin. Minä todellakin olen rakastunut Nialliin, vaikken olekaan tuntenut häntä kauaa.
"Zayn älä yritä. Susta näkee kilometrin päähän, että oot korvias myöten kusessa Nialliin", Liam vastaa virnuillen entistä enemmän.
"Näkeekö muka?" kysyn ihmeissäni.
"Näkee. Sä alat hymyillä aina niin, ku joku idiootti, ku joku puhuu Niallista ja sillon varsinki, ku näät Niallin", Liam kertoo ja tunnen, että poskiani alkaa kuumottaa. Katson vain Niallia ja en voi vastustaa kiusausta, joten painan huuleni Niallin otsalleni. Tiedän, että Liam näkee, mutta ei se haittaa. Liam tietää joka tapauksessa, että rakastan Niallia.
"No niin Zayn. Meijän pitää myt lähteä", Liam naurahtaa. Irroitan otteeni Niallin kädestä ja astelen Liamin perässä ovelle. Ennen kuin harmaa ovi peittää näkymäni katson Niallin täydellisiä kasvoja hymyillen.||
Mooi! Tässä on nyt uus luku. Toivon, että tykkäätte, vaikka tää saattoki olla vähän tylsä, ku oli pakko kirjottaa tähän väliin, ettei juoni mee liian nopeesti.