•LUKU 27•

364 47 13
                                    

Pieni aikahyppy.
Niallin nk*

Zayn on juuri nyt leikkauksessa ja minä odottelen häntä aulassa. Zayn lähetettiin tutkimuksiin jatkuvien kipujen takia ja tutkimuksissa selvisi, että leikkaus oli mennyt todella pahasti pieleen. Jack sentään erotettiin, sillä lääkärissä ei sallita noin pahoja virheitä. Minä esitin myös Jackia vastaan syytöksen tahallisesta leikkauksen pilaamisesta ja asiaa tutkitaan juuri parhaillaan. Minulla ei ole selviä todisteita Jackin syyllisyydestä, mutta eiköhän meidän menneisyys kerro jo aivan tarpeeksi siitä, että Jack pystyy todella karmeisiin tekoihin. En vieläkään ymmärrä miten Jack pystyi siihen ja kuinka typerä minä olin, kun en kertonut kaikkea heti. Nyt on nimittäin huomattavasti vaikeampaa alkaa tutkia tapausta, kun aikaa siitä on jo kulunut.

Flashback*

Olen parhaan ystäväni Jackin kanssa istuskelemassa erään puiston penkillä ja juttelemme kaikkie maan ja taivaan väliltä. Yllättäen Jack kumminkin ehdottaa: "Niall mentäskö tänään yhtiin bileisiin. Voitas vetää kunnon kännit ja vaikka panna paria kuumaa tyttöä." Katson toiseen järkyttyneenä ja vastaan:
"Ei todellakaan."
"Miks?" Jack kysyy. Ei hän voi olla noin tyhmä, että edes kysyy.
"Herää Jack! Sä oot neljätoista ja mä vasta kolmetoista, ni me ei todellakaan olla menossa vetämään mitään kännejä. Ja muutenki mä en harrasta seksiä, ennemmin ku oon siiheen valmis", vastaan tuolle itsestään selvän asian.
"Niall, mieti kui kiva ois panna vaikka Sarahia", tuo yrittää, ehdottamalla erästä ihan kaunista ja hyväkroppaista tyttöä.
"Jack, sä tiiät, että mä oon homo", sanon tuolle, jotta tuo lopettaisi jankkaamisen.
"Niin, mutta mä en. Oo kerranki joku muu ku säälittävä nössö ja tuu mukaan", Jack sanoo minulle ja kyyneleet alkavat kihota silmiini.
Flashback end*

Vanha muisto tulee kipeänä mieleeni. En sitten lähtenyt niihin bileisiin, vaikka Jack kuinka yritti. Hän taisi tosiaan suuttua siitä, etten tullut, koska tuon riidan jälkeen emme ole enään puhuneet normaalisti toisillemme. Jack on sen jälkeen hakannut ja raiskannut minut useaan otteeseen. Lisäksi minua alettiin kiusata homoudestani siinä vaiheessa. Jack oli ilmeisesti möläyttänyt asian kaikille. Löysin kyllä myöhemmin uusia hyviä ystäviä ja tälläkin hetkellä minulla on maailman parhaat ystävät ja poikaystävä, mutta silti Jackin teot ovat jättäneet ikuiset arvet minuun.

"Herra Horan, herra Malikia voi nyt mennä katsomaan", joku ilmoittaa vieressäni ja pomppaan salaman lailla ylös ja suuntaan matkani huoneeseen mihin lääkäri minut neuvoi.

Koputan oveen ja odotan hetken, ennen kuin astun sisään. Huoneessa näen Zaynin makaavan sängyllä yhtä täydellisenä, kuin aina.
"Hei enkelini", Zayn tervehtii minua ja punastun enkeli nimityksestä.
"Moi Jumala", sanon, sillä haluan antaa samalla mitalla takaisin. Zayn naurahtaa nimitykselleni ja pörröttää hiuksiani, kun saavun hänen kätensä ulottuville. Hymyilen Zaynille, sillä tykkään siitä, kun tuo sekoittaa hiuksiani. En kyllä tykkää siitä miltä näytän sen jälkeen, kun tuo on tehnyt sen, mutta en välitä.
"Sä oot nii sulonen sekasilla hiuksilla", Zayn sanoo flirttailevasti korvaani.
"Säki varmaan oisit, jos antaisit mun sekottaa sun hiukset", sanon tuolla vastaan ja tuo vain tuhahtaa.

Aika vain kuluu Zaynin kanssa ja olen jostain kumman syystä päätynyt makaamaan Zaynin alle ja tuon käsi silittelee poskeani. Zayn alkaa suutlemaan minua kiihkeästi, mutta työnnän tuon hellästi kauemmaksi, vaikka mieleni tekisi vastata samanlaisella intohimolla on pakko hyväksyä tosi asiat.
"Zayn, me ollaan sairaalassa ja sä oot just tullu leikkauksesta", sanon katsoen vakavasti Zaynin silmiin.
"Ei se haittaa", Zayn yrittää vängätä vastaan ja huokaisen.
"Mä en haluu satuttaa sua ja muutenki mä en usko, että hoitajat tykkäis, jos tietäis mitä sä teet just nyt", kerron vastaväitteeni tuolle.
"Niall rakas, sä et vois koskaan satuttaa mua", tuo sanoo ja saa minut suuteleemaan itseään, vaikka äsken sitä vastustinkin. Zayn ei ole ennen sanonut minua rakkaaksi ja se kuulosti todella hyvältä Zaynin suusta.
"Wou, äskenhän sä et halunnu tehä tätä", Zayn naurahtaa.
"Me ei olla puhuttu mitään siitä, että mä en halua. Mun mielestä ei vaan kannata sairaalassa", sanon, mutta kuitenkin suutelen tuota.

3h aikahyppy
Jäimme Zaynin kanssa suutelusta kiinni ja se oli todella noloa. Olimme juuri suutelemassa, kunneräs hoitaja asteli huoneeseen sisään. Minun olisi tehnyt mieli painua maan alle häpeästä, mutta Zayn vain virnisteli minulle ja puhui hoitajalle, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hoitaja vielä sanoi, ettei ollut ensimmäinen kerta, kuin hän keskeyttää tälläisiä tilanteita ja se vasta noloa olikin. Tai oikeastaan ei. Se ei tunnu enään niin kamalalle, kun tiedän, ettemme ole ainoita, jotka ovat jääneet kiinni sairaalassa suutelusta.

Joka tapauksessa lähdin sairaalasta sen jälkeen, kun sain tietää, että Zayn pääsee kotiin sairaalasta huomenna. Mieleeni muutenkin juolahti eräs asia. En nimittäin ole oikein panostanut kouluun lähi aikoina. Tälläkin hetkellä olen juuri selvittämässä valtavaa läksyvuorta pois alta. Äiti ei varmaan ole kovin iloinen siitä, että Zaynin kanssa olo huonontaa koulumemestystäni, mutta toivon, että hän ymmärtää, sillä onhan Zayn sentään ollut sairaalassa vaikka kuinka kauan. Ja olinhan minä itsekin jonkin aikaa kyseisessä paikassa tappamassa aikaa.

Kun selviän läksyvuorestani, kello alkaa olla jo lähempänä yötä, kuin iltaa ja minua väsyttää aivan järkyttävästi. En kuitenkaan haluaisi alkaa nukkumaan, vaikka minulla ei ole edes mitään syytä valvoa. Luultavasti eksyn taas katselemaan Zaynin Instagram kuvia useammaksi tunniksi. Onneksi Zayn on päivittänyt kyseiseen paikkaa aika ahkerasti kuvia. En edes ymmärrä, miten yhdestä ihmisestä voi saada niin monta täydellisen onnistunutta kuvaa. Zayn näyttää joka ikisessa kuvassa yhtä komealle, kuin aina. Joskus ihmettelen, miten Zaynin kaltainen Jumala on voinut ihastua minuun. Minähän olen vain ihan normaali ihminen. Ehkä jopa normaalia rumempi.

Katseeni osuu kuvia selatessani erääseen jonkin aikaa sitten laitettuun kuvaan. Siinä Zayn katsoo kameraan ja on ilman paitaa. Zaynin vatsalihakset ovat todellakin täydelliset. Huomaan myös hänellä olevan enemmän tatuointeja, kuin luulin. Kaikki Zaynissa on vain niin täydellistä. Liian täydellistä. Otan kuvasta screenshotin, sillä en voi vastustaa kiusausta ja laitan sen taustakuvaksi. Tuskin kukaan minuun puhelimeeni koskisi. Ehkä Liam, Harry, Louis tai itse Zayn saattaisi, mutta silloin saattaisi syntyä minulle vain pieni kiusallinen tilanne, eikä muuta, joten jätän kuvan taustakuvaksi ja suljen puhelimeni laittaen seuraavalle aamulle herätyksen. Sitten alankin jo nukkumaan ajatelle sitä täydellistä miestä, jonka kuva komeilee puhelime taustakuvana.||
Moi! Mulla on taas vähän kestäny tän kanssa, mutta nyt sain kirjotettua tän luvun. Mutta joo tosiaan tää alkaa pikkuhiljaa lähestymään loppua. Luultavasti enään max 3 lukua, ellen nyt keksi vielä jotain. Tai itse asiassa mulla oli tähän vielä yks juttu jonka oisin voinu laittaa, mutta kirjottaisin varmaan sitte nii hitaasti, ettei kukaan jaksais lukea, joten taidan jättää välistä.

Ziall Horlik fanfic in finnishDonde viven las historias. Descúbrelo ahora