Zaynin nk*
Istumme Niallin kanssa niityllä, joka on täynnä kukkia. Olemme eväsretkellä ja Niall makaa pää reisieni päällä. Minä silitän niitä täydellisen värisiä hiuksia. Aurinko on laskemassa ja värjää siis taivaan kauniin väriseksi. Kumarrun suutelemaan Niallin täydellisiä huulia ja kerron tuolle rakadtavani häntä. Yht'äkkiä Niall ei enään vastaakaan suudelmaani ja nostan kasvoni hieman kauemmaksi hänestä. Niall sanoo minulle: "Zayn minä en voi rakastaa sinua enään. Hyvästi!" Sitten Niallin kasvot alkavat vääristyä ja ihan niin, kuin murentumaan pois. Alan itkemään ja Niall vain häviää sylistäni.
Herään piipitykseen tiheästi hengittäen ja huomaan itkeväni. Todella lähellä omia kasvojani ovat jonkun ruman hoitajan huolestuneet kasvot.
"Herra Malik millainen on olosi?" hoitaja kysyy oksettavalla äänellä. Tuo kyseinen hoitaja myös haisee aivan järkyttävälle.
"Hyvä, mutta näin juuri kamalaa painajaista", kerron tuolle todenmukaisesti. Ainakin toivon, että äskeinen näky oli painajainen, eikä vaikka väläys tulevaisuudesta. Yllättäen kyljessäni kulkee viiltävä kipu ja kiroan kova äänisesti. Hoitaja katsoo minua kysyvästi. Ja kerron hänelle kiroamiseni syyn: "Kylkeeni sattuu aivan järkyttävästi."
"Aivan, aivan. Yksi kylkiluusi on valitettavasti murtunut, joten joudut luultavasti leikkaukseen, ellemme keksi mitään muuta", hoitaja kertoo ja valahdan varmaan lakananvalkeaksi. Pahin pelkoni on aina ollut leikkaukseen joutuminen.
"Eikö sitä voisi parantaa mitenkään muuten?" yritän pyytää hoitajalta kauhuissani.
"Ei. Kylkiluusi on niin pahasti pois paikaltaan, että se on pakko leikata. Tälläkin hetkellä kehoosi virtaa todella vahvoja särkylääkkeitä, joten saatat saada niistä jotain sivuvaikutuksia. Nyökkään vastaukseksi ja hoitaja vihdoin häipyy huoneestani. En edes muista miten olen tänne sairaalaan jälleen päätynyt.
Jonkin ajan kuluttua oveeni koputetaan ja Liam astuu sisään hymyillen.
"Miten mä tänne oon taas päätyny?" kysyn tuolta heti ensimmäisenä, sillä minua todella kiinnostaa se. En halunnut kysyä hoitajalta, sillä silloin olisin varmasti joutunut jäämään tänne paljon pidemmäksi aikaa.
"Mä löysin sut kadulta aika huonossa kunnossa, ku olin lenkillä", Liam kertoo hieman huvittuneena, mutta silti samaan aikaan huolestuneena. Meileeni ei muistu edelleenkään mitään tapahtumista.
"Kiva taustakuva ja salasana muuten sulla", Liam sanoo virnuillen ja joudun hetken miettimään mitä hän tarkoittaa, mutta sitten muistan että minulla on Niallin kuva taustakuvana ja salasanana Niall, virnistän vain takaisin.
"Misten sä ees sait tietää ne?" kysyn Liamilta.
"No hei c'moon Zayn, aika helposti arvattavissa sun salasanas", Liam sanoo edelleenkin virnuillen.Juttelimme Liamin kanssa vaikka kuinka kauan ja nyt olen menossa katsomaan Niallia, sillä Liam lähti. Liikkuminen on kyllä todella tuskallista, sillä kylkeeni sattuu aivan järkyttävästi, mutta tekisin mitä vain, jotta saisin nähdä Niallin. Saavun Niallin ovelle ja koputan siihen. Hetken odoteltuani Niallin äiti, joka taisi olla nimeltään Maura tulee avamaan oven.
"Mä tuun vähän myöhemmin kerta sä oot nyt sielä", sanon tuolle hieman hymyillen.
"Ei. Tuu vaan. Mä oon just lähössä, kun mun pitää mennä töihin", Maura kertoo ja hymyilen, sillä pääsen katsomaan Niallia. Maura siirtyy oven edestä ja astun sisään huoneeseen.Maura on juuri lähdössä, mutta sitten tuo kääntyy minuun päin ja sanoo: "Silloin, kun tulin tänne ja sä olit täällä katsomassa Niallia, niin sen jälkeen, kun lähdit Niall mutisi nimeäsi." Maura hymyilee minulle merkittävästi ja astuu ulos jättäen minut kaksin Niallin kanssa. Sydämeni hakkaa varmaan sata kertaa nopeammin, kuin yleensä ja en pysty muuta kuin tuijottamaan blondin täydellisiä kasvonpiirteitä. Ainut ajatus mikä tällä hetkellä pyörii päässäni on se, että Niall on, ainakin Mauran sanojen mukaan, mutissut nimeäni. Voi, kun hän on suloinen! En voi vastustaa kiusausta, joten menen Niallin sängyn yläpuolelle ja kumarrun niin, että kasvojemme välissä on vain muutama sentti. Katseeni siirtyy ummistuneista silmistä Niallin kauniin värisille huulille. Painan huuleni tuon omille, vaikka se ei ehkä ole järkevää, sillä onhan tuo koomassa, mutta en vain voinut vastustaa enään haluani suudella tuota.
Hetken suudeltuani tunnen, kuinka Niall alkaa vastata suudelmaani ja sydämeni hyppää kurkkuuni. Ei tämä voi olla mahdollista. Aivan kuin jossain sadussa prissi tulee ja suutelee nukkuvaa prinsessaa, tässä tapauksessa toista prinssiä, ja tuo herää. Tai en tiedä heräsikö Niall, mutta todella toivon niin. Lopulta minun on pakko vetäytyä suudelmasta, sillä happeni alkaa käydä vähiin. Katson suoraan Niallin kasvoihin ja näen kuinka tuo avaa kirkkaat silmänsä. Huulilleni nousee niin leveä hymy, etten ihmettelisi, jos poskeni halkeaisivat.
"Zayn..." Niall mutisee ihanalle irlannin aksentillaan.||
Mooi! En oo taas kai viikkoon julkassu lukua, mutta päivät vaan menee niin nopeesti, ettei jää aikaa kirjottamiselle. Tääki tuli vasta näin myöhään, mutta toivottavasti ei haittaa.
![](https://img.wattpad.com/cover/45411754-288-k605621.jpg)
KAMU SEDANG MEMBACA
Ziall Horlik fanfic in finnish
Fiksi PenggemarNiall Horan jotuu muuttamaan vasten tahtoaan pois Irlannista Lontooseen, eikä ole innostunut uudesta koulusta tai kavereista. Irlannissa oli kaikki niin hyvin. Mutta miten käy kun Niall tutustuu Liam Payneen, Louis Tomlinsoniin ja Harry Stylesiin ja...