Ziall Horlik fanfic in finnish

•LUKU KAKSIKYMMENTÄKAKSI•

Niallin nk*
"Zayn..." mutisen ja katson tuon täydellisen ihmisen kasvoja. Huomaan olevani jossain muualla, kuin kotona ja se ihmetyttää minua. Minulla ei ole mitään muistikuvia miten olen päätynyt tänne, missä nyt ikinä olenkin.
"Missä mä oon?" kysyn Zaynilta, joka katsoo minua todella hämmästyneenä.
"Niall rakas, sä oot sairaalassa", Zayn kertoo ja järkytyn.
"Mitä? Miks ihmeessä?" kysyn ja katson tuon komistuksen ruskeisiin silmiin.
"Meille tuli riitaa ja sä tipuit laiturilta ja vaivuit koomaan", Zayn kertoo hieman empien. En muistanut yhtään tuosta. Olenko minä ollut koomassa? Mistä me riitelimme? Kysymykset vain pyörivät vain päässä, enkä pysty ajattelemaan kunnolla.
"Zayn, voitko kertoa mulle koko jutun?" kysyn ja katson tuota silmiin.
"Joo..." Zayn vastaa ja alkaa kertomaan minun kuunnellessani.

Kun Zayn on kertonut koko jutun olen todella hämmästynyt. En olisi uskonut, että Zayn oikeasti välittää minusta niin paljon, että yrittää pelastaa minut, vaikka ei osaa uida.
"Voinko olla hetken yksin?" kysyn, sillä minun pitää todella miettiä Zaynin kertomia asioita. Zayn nyökkää ja lähtee kävelemään kohti ovea, mutta juuri kun hän on avaamassa ovea hän kääntyy ympäri ja sanoo: "Muista Niall, mä rakastan sua." Sitten hän lähtee. Joudun kauan vain istumaan paikallani ja tuijottamaan ovea, ennen kuin taijuan, että Zayn tosiaan sanoi rakastavansa minua. En pysty enään ajattelemaan mitään, vaan vaivun hentoon uneen.

Herään hätkähtäen, kun kuulen jonkun sanovan nimeni. Avaan silmäni ja näen edessäni kaksi valkotakkista lääkäriä keskustelemassa ilmeisesti minusta. Yskähdän ja toinen heistä kääntyy minua päin ja saa minut järkyttymään todella pahasti. Hän on Jack. Mies, joka on tehnyt elämästäni useamman kerran täyttä helvettiä.
"Mitä sä täällä teet?" kysyn tuolta järkyttyneenä.
"Hoidan sua," tuo naurahtaa ilkeästi minulle ja haluaisin vain alkaa itkemään. En todellakaan toivonut näkeväni Jackia enään koskaan. Luulin, että hän istuisi jossain katumassa tekosiaan, mutta ei täällä se varmaan on vainonnut minua koko ajan ja odottanut mahdollisuutta tuhota elämäni.
"No Jack, minä kyllä pärjään varmaan yksinkin tämän potilaan kanssa", toinen hoitajista sanoo Jackille, joka tuhahtaa ja painelee tiehensä. Huokaisen helpotuksesta ja käännän kiitolliset kasvoni ystävällisen näköiseen mieheen, jonka hiusraja on selvästi alkanut jo pakenemaan kohti takaraivoa. "Kiitos", kuiskaan hänelle hiljaa.
"Eipä mitään. Miksi sinä et halua, että herra Tomsson on täälä?" hän kysyy ja päätän kertoa.
"Joskus, kun olimme nuorempia, ehkä 13 tai 14 minä ja Jack olimme erottamattomat, mutta sitten meille tuli riita ja sen jälkeen Jack on yrittänyt tuhota elmäni milloin milläkin keinolla", sanon supistetusti koko totuuden, sillä en haluaisi alkaa muistelemaan niitä aikojan, kun tosiaan jouduin pelkäämään Jackin takia. Zayn, Liam, Louis ja Harry olivat saaneet minut aivan kokonaan unohtamaan Jackin ja kauheudet, mitä hän minulle teki.
"Selvä. Yritän hoitaa asiat niin, että herra Tomsson ei pääse hoitamaan teitä. Näin meidän kesken voin sanoa, etten ole koskaan pitänyt hänestä", hoitaja kertoo minulle ja kiitän häntä hymyillen. Sitten hän alkaakin tehdä minulle erilaisia testejä ja tutkimuksia.

Tutkimusten loputtua hoitaja kertoo, että äitini on tullut katsomaan minua. Sitten hän lähtee ja samalla ovenavauksella sisään tulee äitini. Hän kiljahtaa onnesta nähdessään minut ja sitten syöksyy halamaan minua. Kerron äidilleni Jackista, joka kävi täälä ja äitini järkyttyy ja meinaa soittaa jopa poliisin paikale, mutta kiellän. Eihän se nyt kovin kiva olisi, jos tästä saataisiin vielä lisää draamaa aikaiseksi.

Äidin lähdettyä alan vain nukkua, sillä olen väsynyt. Vaivun hentoiseen uneen ja alan nähdä unta maailman täydellisimmästä ihmisestä, rli Zaynista.||
Moi ja anteeks, kun on kestänyt aivan tuhottoman kauan tässä luvussa. En oo vaan jostain syystä saanu aikaseks tulla kirjottamaan ja nytki tuli ihan lyhyt ja laaduton luku. Seuraavasta luvusta en tiiä vielä mitään. En lupaa että se tulee nopeesti, joten voi ihan hyvin mennä yhtä kauan, ku tässä tai sitte menee vaan joku viikko.