Edes ystäviä

I

Aluksi valkoinen keppi oli nöyryyttävä. Ilonahan näki edelleen. Näön menetys ei ollut täydellinen. Pimeänä oli vain oikeaa silmä ja vasen oli "hämärtynyt" ja näkökenttä kaventunut.

Hän kuitenkin totesi, ettei pystynyt havaitsemaan kaikkia estetä edessä ja kepin avulla hän oli välttänyt jo monta kertaa kompastumasta. Junassa se oli ehdoton, jotta pystyi panemaan merkille kaikki töyssyt ja raot ja selviämään portaista.

Hyödyllisin keppi oli kuitenkin varoittaessaan ympäristön ihmisiä hänen kömpelyydestään. Hän sai paljon paremmin tietä kuin aiemmin, normaalisti näkevänä. Välillä pahana päivänä hän otti ilon irti koko kepistä ja huitoi menemään, kuin ei näkisi ollenkaan.

Ilona hipaisi takin rinnukseen kiinnitettyä sinistä pinssiä, jossa oli kepin kanssa kulkevan hahmon kuva. Pari kuukautta aiemmin siinä oli ollut kyltti, jossa luki 'Ilona' ja vieressä Suomen ja Iso-Britannian liput. Se kuului viininpunaiseen liiviin, tummansinisiin housuihin ja raidalliseen paitaan. Työasuun.

Nyt sininen pinssi määritteli hänet. Sitä katsomalla ihmiset eivät saaneet tietää, että hän on Ilona, vaan heille selvisi omasta mielestään tärkeämpi, vaikkakin Ilonan mielestä sivuseikka: Nainen oli näkövammainen.

Ilona selvitti tiensä junasta jo lähes tottuneesti ja yritti selvittää mistä pääsi pois asemalta.
- Ilona! Iiilooonaaa!
Äidin ääni huhuili ja hän juoksi Ilonan luo halaamaan tätä.
- Mä vien sut kotiin. Kerro sitten miten sairaalassa meni!

***

Niko hyppäsi taksiin ja kertoi kotiosoitteensa. Hän oli toivonut, että Pipsa, tyttökaveri, olisi voinut hakea hänet, mutta Pipsasta ei kuulunut hiiskaustakaan. Niko oli koittanut jopa soittaa hänelle asemalta.

Purettuaan kotona rinkkansa pääasiassa pyykkikoriin ja kaivettua pakastimesta jotain syötäväksi kelpaavaa, Niko koitti jälleen kerran soittaa.

- Pipsa
- Moi Pipsa, mä oon koittanut saada suhun yhteyttä koko päivän.
- Sori, on ollu kiireitä..
- Aa, okei. No mä oon nyt kotona, nii aattelin vaan kysyä, olisitko halunnu nähä jossain vaiheessa?
- Öö.. Joo, mä voin tulla kohta sinne.

Niko tarkasti, että koti oli kunnossa, vaikka hän olikin siivonnut ennen lähtöä. Kaverit kiusoittelivat häntä pakkomielteisestä järjestyksellisyydestä. Nikon kotia ei olisi heti uskonut poikamiesboksiksi. Vielä vähemmän olisi uskonut, että sisustus ja siivous oli täysin Nikon vastuulla.

Ovikello soi ja mies juoksi avaamaan. Pitkä, vaaleatukkainen silmäkarkki, jota hänellä oli etu kutsua tyttöystäväkseen, seisoi hänen edessään.

Pipsa hipaisi sormellaan Nikon leukaa ja livahti sisälle asuntoon. Niko rypisti kummissaan otsaansa viileän vastaanoton vuoksi.

Pipsa suostui kahvitarjoukseen ja pari istuutui pöydän ääreen. Niko kertoi Nicolen hoidoista ja miten kaikki merkit viittasivat siihen, että puolentoista vuoden taistelu leukemiaa vastaan oli ohi, toivottavasti lopullisesti.

Pipsa seurasi kertomusta iloisena ja helpottuneena. He kumpikin tiesivät, että Nikon huoli pikkusiskosta oli tehnyt tyttöystävän roolin toivottua vaikeammaksi ja mies ei voinut olla kuin kiitollinen, että hänen rinnallaan oli niin mahtava nainen.

Aikaa oli kulunut vain tunti, kun Pipsa nousi lähteäkseen. Hän perusteli sitä väsymyksellä pitkän päivän jälkeen ja ehdotti, että he kävisivät syömässä ulkona seuraavana päivänä.
Nainen antoi nopean suukon Nikon suulle ja katosi hämärään syysiltaan.

Niko tajusi oman väsymyksensä ja päätti myös siirtyä vaaka-asentoon. Hän viritti kännykkäänsä herätyskellon hälyttämään seitsemältä, sillä työt alkoivat yhdeksältä.

***

Ilona ei viitsinyt sytyttää edes valoja kotona, vaan päätti lepuuttaa silmiään. Hän osasi joka tapauksessa kotinsa millilleen ulkoa. Keppi sai nojata ovensuussa, sillä kotona hän pystyi liikkumaan vaivattomasti ilman sitä. Päällepäin ei olisi edes huomannut, että hän ei nähnyt paljoa.

Noora, hänen paras kaverinsa ennen onnettomuutta ja erityisesti sen jälkeen, oli auttanut häntä hankkiutumaan eroon kaikesta ylimääräisestä ja keksimään jokaiselle jäljelle jääneelle tavaralle oman paikkansa. Kaikki huonekalut olivat tukevia ja laadukkaita ja Ilona oli saanut yllättävän suuren osan sisustuksesta kasaan vältellen teräväreunaisia tavaroita.

Syy siihen oli jossain aivan muualla kuin sokeudessa. Syy oli sama, kuin se, miksi hän oli käynyt isommassa sairaalassa spesialistilla, vaikka muuten häntä hoidettiinkin Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Samasta syystä hänen äitinsä oli toivonut, ettei hän jatkaisi yksin asumista, mutta viimein kompromissina tyytynyt, että Ilona ilmoittaisi itsestään parin tunnin välein hereilläoloaikanaan, aina nukkumaan käydessään ja heti herättyään.

Ilona toivoi, että kun lääkitys saataisiin kohdalleen, äidin ylihuolehtivaisuus vähenisi. Lääkärin mukaan kestäisi kuitenkin ehkä noin puoli vuotta, ennenkuin lääkitys olisi saatu hiottua toimivaksi ja jos tämä lääkevalmiste ei auttaisi, alkaisi limittäinen vaihto toiseen lääkkeeseen ja siinä kestäisi jälleen kuukausia.

Hän oli lukenut, että joillakuilla kesti vuosia löytää oikea lääke tai lääkeyhdistelmä.

Ilona oli aloittanut vasta niin pienestä määrästä, ettei sen pitänytkään vaikuttaa. Keho vasta totutteli siihen. Vain aika näyttäisi. Lääkäri oli kuitenkin tänään ilmoittanut, että nainen joutuisi viettämään loppuelämänsä napsimalla pillereitä pari kertaa päivässä ja käymään kontrolleissa.

Ilona istui alas ja kävi mielessään läpi aivovammoihin erikoistuneen neurologin toteamuksia. Hän oli näyttänyt Ilonalle kuvaakin tämän aivoista, josta nainen ei kuitenkaan kyennyt saamaan selvää. Lääkäri oli sitten selostanut, miten lasinsiru oli painunut silmäkulmasta sisään ja päähän kohdistunut isku oli tehnyt korjaamattomia tuhoja aivoissa.

Lääkäri oli pystynyt sormella osoittamaan magneettikuvasta sairauden, joka aina ei näkynyt kuin sattumalta EEG-tutkimuksissa. Silloin sitä ehkä saattoi jollain tasolla kyseenalaistaa, mutta yli kaksi kuukautta kestäneiden tutkimusten jälkeen Ilonan diagnoosista ei ollut mitään epäselvyyttä.

Nainen hiplasi ajatuksissaan ranneketjua ja liu'utti sormenpäätään pienen metallilevyn päältä. Hän tiesi näkemättä mitä siinä luki. Toinen asia, joka hänet ulkopuolisille määritteli ja jota hän sen vuoksi vihasi syvästi.
EPILEPSIA.