Edes ystäviä

X

Ovikello soi herättäen Ilonan kesken unen. Hän oli oppinut pitämään unista, jopa painajaisista, sillä niissä hän sentään näki.

Mutisten nainen hiippaili ovelle ja leväytti sen nopeasti selälleen.
Toivottavasti se osui mokomaan rauhanrikkojaan.

Oven takaa kuului sadattelua ja nenäänsä pitelevä mies astui Ilonan eteen.
- Mikä pentele sua risoo? Niko tiukkasi.
- Sä herätit mut! Ilona puolustautui.
- Hullu nainen! Sitä paitsi sä ite vaadit nähdä yhdeksältä. Jos mä olisin tienny, että sä nukut, niin en taatusti olis kiduttanu krapulaista itseäni tähän aikaan! Mies valitti.
- No jos olisit bilettäny vähemmän illalla, nii ehkei ois krapulaakaan! Ilona tiuskaisi.

- Anna ny olla. Pääsisinkö sisään?
Ilona väisti ovensuusta ja Niko tuli sisäpuolelle ja riisui ulkovaatteet. Hetken hiljainen hetki rauhoitti kumpaakin.
- Mä tarviin kahvia. Haluutko sä? Ilona tiedusteli normaalilla äänellä. Niko mutisi jotain myöntävää ja seurasi naista keittiöön.

- Mä luin sen sun antaman nivaskan.
- Okei. Hyvä.
Ilona ei pitänyt aiheesta, jota alkava keskustelu koski. Kai se kuitenkin oli käytävä.
- Miten pahoja ne sun kohtaukset on yleensä, että mä osaan vähä varautua? Niko kysyi asialliseen sävyyn.

- Ei kovin pahoja. Ei sun tartte niistä niin paljon huolehtia.. Valhe. Valhe.
- Mut onks sulle tullu semmosiakin, että sä kouristelet maassa ja semmosta?
- Joskus, Ilona kierteli.

- Eilen, hän kuitenkin kuiskasi perään kyyneleiden tunkiessa silmistä.
- Mitä sä sanoit? Eilen? Missä?
- Siinä missä sä istut.
Ilona kuuli avustajansa hengähtävän syvään muutaman kerran. Hän olisi halunnut nähdä ilmeet, koska Niko oli saattanut reagoida ihan miten tahansa.

- Olitko sä yksin?
Ilona nyökkäsi.
- Satutitko sä itseesi?
- Mun päässä on kuhmu ja mä purin kieleni verille, puhuminen ei oo vieläkään mukavaa. Muuten ei ihmeempiä. Äiti kävi siivoomassa ..jäljet.. ja käytti sairaalalla tutkimuksissa.

***

Niko kaatoi kummallekin kahvia ja istuutui sekoittelemaan omaansa ajatuksissaan.
Miten se voi puhua noin arkisesti siitä?

Mies kääntyi katsomaan keskustelukumppaniaan ja näki lukemattomat tunteet, jotka nuorilla kasvoilla kuitenkin häivähteli. Pelko, hätä, avuttomuus, päättäväisyys ja lopuksi paikalleen asettui perusilme, sekoitus määrätietoisuutta, joka epäilemättä oli tavoiteltu versio ja huolta, joka ilmeni lievänä ryppynä silmien välissä.

Automaattisesti Niko antoi silmiensä vaellella tarkastelemaan Ilonan habitusta. Sisään tullessaan hän oli niin äkäinen, että oli hädin tuskin vilkaissut päinkään unista brunettea. Tukka oli tyynyn muotoilema, kasvot hieman tavallista kalpeammat. Yöpaitana oli musta, ohut, ylisuuri ja ilmeisen vanha T-paita, josta oli hämärästi erotettavissa jonkin bändin nimi.

Ilona oli istuutunut kääntäen tuolin selkänoja pöytään päin ja hän nojasi vatsaansa siihen rintojen jäädessä siten selkänojan yläpuolelle. Paita puristui tuomaan liivittömät muodot esiin. Hänen jalkansa olivat harallaan tuolin kummallakin puolella ja Niko huomasi näkevänsä paikaltaan naisen pikkuhousut ja pitkät, paljaat sääret.

Näky alkoi olla liikaa ja Niko hörppäsi äkkiä kahviaan saaden sen lähes väärään kurkkuun. Hän alkoi yskiä ja pakeni kylpyhuoneeseen jäähylle.
Se on sokee! Se oli yöpuvussa, eikä varmaan tajunnut miltä näyttää istuessaan sillä tavalla. Mies yritti perustella itselleen.
Hyvältä. Alitajunta sai viimeisen sanan ja Niko pudisti päätään turhautuneena.

Hänen takaisin tultuaan Ilona oli onneksi käynyt vaihtamassa vaatteet ja harjaamassa tukkansa ponnarille.
- Mulla on se silmälääkäri kohta, meidän pitäis varmaan lähtee, hän ehdotti.
Mies raukka ei olisi voinut olla helpottuneempi. Ilonan aamushown jälkeen hänen krapulansakin oli jäänyt toissijaiseksi ongelmaksi.

Silmälääkärille ei ollut pitkäkään matka, joten he päättivät kävellä. Avustaja toteutti rooliaan pikemminkin tarkkailemalla ja kartteli Ilonaan koskemista.

Ehkä se on sokee, ehkä se on epileptikko, mutta ennen kaikkea se on nainen ja mä olen vaan tavallinen mies. Sinkkumies. Tää oli normaali ja ohimenevä reaktio.

Niko saattoi Ilonan perille saakka ja perääntyi toisaalle odottamaan. Hän selaili puhelintaan. Peukalo osui Facebookiin ja Niko tajusi profiilinsa julistavan edelleen parisuhdetta Pipsan kanssa. Hän muutti heti statuksensa sinkuksi.

Tilapäivityksenä hän lisäsi
#elämäjatkuu #uusialku
Ei pidä paikkaansa. Elämä pysähtyi ja se oli kaiken loppu.
Niko leikitteli hetken ajatuksella, että olisi lisännyt jotain piikikästä Pipsaan liittyen, mutta totesi heti itselleen, ettei hän ollut sellainen ihminen.

Ilona ilmestyi keppinsä kanssa pitkin käytävää lääkärin saattelemana. Ilmeestä saattoi jo päätellä, etteivät uutiset olleet hyviä. Niko nousi ja sanoi pari sanaa ilmaistakseen läsnäolonsa.

- Mä tarviin jäätelön, Ilona ilmoitti.
- Nyt on melkein marraskuu, Niko huomautti huvittuneena. Hänen mielessään jäätelö yhdistyi vain kesään.
- So? Oikeesti mä tarvisin kunnon kaatokännit ja viikonlopun mittaisen blackoutin, mutta lääkityksen takia se on turhan huono idea. Joten mä tarviin jäätelön ja kotiinviemisiksi suklaata.

Niko ei voinut pidätellä pientä naurahdusta ja Ilonan nykivästä suupielestä päätellen hänkin oli huumorin kannalla.
- Tossahan on se jäätelöbaari nurkan takana, Niko muisti.
- Lead the way!

***

Ilona kuljetti lusikkaansa jäätelöannoksen yli saadakseen siitä täsmällisen kuvan. Jälkiruuissa ulkonäkö oli aina puoli nautintoa ja Noora oli naureskellut hänen pikkutarkkuuttaan ja intoaan näyttäviin yksityiskohtiin.

Ilona muisti erään keskustelun.
- Mitä väliä? Sä vilkaset sitä ja alat kauhomaan suuhusi. Noora oli naureskellut.
- Väärin! Mä palvon sitä ja nautiskelen antaumuksella.
Paras kaveri oli pyöräyttänyt silmiään.

Oli sanoinkuvaamattoman murheellista, että elämyksestä jäi puolet puuttumaan, mutta Ilona yritti sentään ottaa kaiken irti mausta.

- Onks sulla tosi tiukka työaikataulu, hän aloitti, kun autuasta, jäätelönmakuista hiljaisuutta oli kulunut hetki.
- Ei järjettömän, mä koitan pitää päiväni vähän joustavina. Kuis?
- Ei kun tota äiti vouhottaa, että mä en sais liikkua yksin kodin ulkopuolella ja se käski kysyä haluuksä lisää työaikaa jos mulla on kaupassakäyntiä ja tuommoista?

Niko huokaisi kuuluvasti ja Ilona odotti levottomasti vastausta.
- Pirauta vaikka edellisenä päivänä ennenku kun tarviit saattajaa ni mä koitan saada järjestetyyn.
- Kiitos. Toi auttaa tosi paljon. Mä yritän olla tuottamatta ylimääräistä työtä, mutta aina ei voi mitään ja äitillä ja Nooralla on omatkin elämänsä, Ilona puhkesi pälättämään.

- Voitko sä lisätä numerosi tuonne pikavalintaan neloseksi, hän pyysi ojentaen puhelimensa pöydän yli.
- Wau, multa ei oo yhtä suoraan pyydetty ikinä numeroo! Niko naurahti.
- Sen siitä saa kun on työkseen maksullinen seuralainen, Ilona virnisti.
- Touché..