Edes ystäviä

XX

Niko katsoi Pipsaa epäuskoisena ja mietti oliko tämä tosissaan. Pipsa tuijotti takaisin silmiä räpäyttämättä.
- Tuu nyt tohon sisäpuolelle. Ei järjestetä naapureille Salkkareitten spin-offia, Niko huokaisi.

He astuivat hiljaisina sisään. Pipsa ei rohjennut ottaa edes takkia pois peläten äkkilähtöä.
- Sä siis tulit ottaan mut takaisin?! Niko naurahti ravistaen päätään.
Pipsa nyökkäsi silmät kirkkaana.
- Ihan tuosta vaan? Mies jatkoi napsauttaen sormiaan.
- Ei kun kyl mä oon miettinyt sitä tässä jo viikon. Ainakin.

- Et muuten tasan oo. Mut miksi? Sä teit hyvin selväksi mielipiteesi musta sekä päin naamaa, että selän takana.
Pipsa kohotti kysyvästi kulmiaan.
- Mun frendi tallensi videolle sun pikku purkauksen Mäkkärissä vähän aikaa sitten. Ei ollut kovin hauskaa katseltavaa, paitsi loppuhuipennus, Niko selitti naurahtaen lopuksi.
- Mä oon sen tyypin avustaja. Ihan tiedoksi vaan.

Pipsa punastui hurjasti ja painoi päänsä.
- En mä tarkoittanut sitä oikeesti. Kylhän sä tunnet mut ja tiedät, etten mä oo sellainen! Se vaan oli hetken mielijohde lähtee myötäileen sitä tyyppiä.
Pipsa asteli lähemmäs Nikoa ja loi hellyyttävän koiranpentukatseen.

- Ja sä olit oikeessa, nyt kun Nicole on terve, kaikki muuttuu. Mä olin vaan tyhmä meinatessani heittää vuosikausien ystävyyden ja toimivan parisuhteen menemään. Pipsan ääni värisi.
Niko hymyili Pipsalle rakastavasti ja astui vielä lähemmäs, niin, että he tunsivat hengityksen toistensa kasvoilla.

Hän kumartui kohti naisen kasvoja ja pyyhkäisi hiussuortuvan hänen korvansa taa. Pipsa hymyili toiveikkaasti. Viime hetkessä Nikon hymy sai julman sävyn. Hän käänsi päänsä ja ja toi suun lähes naisen korvaan kiinni. Pipsa sulki silmät ja nielaisi.

- Meillä on vaan pikku probleema, Niko aloitti.
- Mä kun en usko sanaakaan tosta soopasta, mitä sä yrität mulle syöttää.
Hän vetäytyi nopeasti ja otti jälkeen tiukan katseyhteyden. Pipsa näytti pelästyneeltä ja jopa järkyttyneeltä.

- Mut sä rakastat mua! Hän penäsi sopertaen.
- Imperfektissä, sisko hyvä. Käytä imperfektiä! Mä rakastin sua monta vuotta. Newsflash, mä oon päässyt jo sun yli.
Ainakin melkein. Samalla oon menettänyt uskoni parisuhteisiin, ystävyyteen ja ylipäätään naissukupuoleen.

Pipsa kohautti olkiaan vetisin silmin.
- Okei. Mun pitää varmaan mennä.
- Oikein arvattu. Mulla on muutenkin kiire.
Pipsa kiiruhti ovesta ulos ja Nikon olemus romahti ja äkillinen tunnemyrsky sai pään pyörimään.

Entä jos Pipsa puhui totta?
Epätodennäköistä. Se vaan yritti paikata loukattua ylpeyttään.

Niko kaivoi jääkaapista voileipäainekset ja kasasi purtavaa.
Matiaksella saa uutta ajateltavaa.

***

- Mä en voi uskoa, että oon taas miettimässä "mikä musta tulee isona". Mä käytin sen päättämiseen jo 15 vuotta elämästäni ja nyt pitää aloittaa uusintakierros, Ilona puuskahti ystävälleen.

Noora kaatoi toista kerrosta kastiketta lasagnelevyjen päälle.
- Onko sulla listattu jotain vaihtoehtoja jo?
- Rehellisesti? Ei yhtäkään. Mä en saa mieleeni mitään, mitä mä pystyisin tekemään itsenäisesti tai edes lähes itsenäisesti tällä sairaushistorialla.

- Sä voit kirjoittaa edelleen, Noora totesi.
- Häh? Kuinka?
- Sä osaat kymmensormijärjestelmän mennen tullen. Se, ettet sä nää näppäimiä, ei ole mikään ongelma.
- Toi on totta.
- Ja tietokoneisiin saa ohjelmoitua puhesyntetisaattorin, joka tulkitsee tekstiä ääneen puhutuksi, Noora jatkoi.

- Saako sen munkin koneeseen? Katotaanko se saman tien? Ilona innostui.
- Okei, mä lykkään vaan ruuan uuniin..
Naiset viettivät illan harjoitellen itsenäistä tietokoneen käyttöä.

- Sä voisit alkajaisiksi alkaa pitää vaikka päiväkirjaa, Noora ehdotti.
- Se saattaisi olla ihan terapeuttistakin.
Ilona päästi naurahduksen.
- Milloin susta on tullut noin fiksu?
- Mähän oon aina ollu! Nyt sä loukkasit mua verisesti, Noora väitti leikisti kauhistuneena.
- Ainakin sä oot hyvin piilottanut sen tähän saakka, Ilona kiusoitteli.

Nooran lähdettyä Ilona kävi tuumasta toimeen ja aloitti kirjoittamisen. Sanat ilmestyivät näytölle lähes itsestään ja Ilona antoi sormiensa välittää kaikki ne ajatukset ja tunteet, joista hän ei halunnut puhua ääneen kenellekään. Hän ei halunnut muiden tietävän, kuinka rikki, hämmentynyt ja hyödytön hän tunsi välillä olevansa.
Lopuksi hän tallensi tekstin ja antoi syntetisaattorin oikolukea sen.

Teksti ei ollut erityisen loogista tai lukijaystävällistä, mutta se kuvasti täysin sitä hämmennystä ja epäjärjestystä, joka Ilonan päässä vallitsi.

Ilona jätti koneen päälle ja antoi sen mennä itsestään virransäästötilaan, jotta hän saisi sen itsenäisesti takaisin päälle.

Nainen nappasi valmiiksi pakatun annoksen lasagnea ja uppoutui sitä syöden miettimään koulutusvaihtoehtojaan.

Kaupassa jatkaminen ei valitettavasti tullut kysymykseen. Käsityöammatit olivat perinteisiä sokeiden töitä, mutta Ilona ei ollut koskaan ollut erityisen taiteellinen tai kätevä käsistään.

Hieroja? Ajatus kannatti pistää korvan taa.
Huonoin puoli koulutuksessa oli, että sen vuoksi olisi pitänyt muuttaa Helsinkiin. Koulu sijaitsi Kallion kaupunginosassa.

Ilona ei uskonut, että hänestä vielä tässä vaiheessa olisi muuttamaan uuteen kaupunkiin yksin. Hallitsematon epilepsiakin oli muistettava.

Lahti oli tuttu ja turvallinen ja vanhemmat, Satu ja Noora asuivat siellä. Ja Niko.
Mistä sekin nyt pöllähti mieleen? Nikolla ei ole väliä!

Ilona herätti tietokoneen ja jatkoi kirjoitustaan. Hän purki mielestään kaikki kysymykset ja huolet. Hän tiesi, että asiasta oli keskusteltava myös äidin kanssa.

Ehkä asia kannattaisi laittaa joka tapauksessa vireille Kelan kanssa. Haut olisivat yllättävän pian edessä, vaikka koulun alkuun olisi vielä lähes vuosi.

Päänsärky teki tuloaan huimauksen kera ja Ilona kävi pitkäkseen siltä varalta, että kyseessä olisi alkava kohtaus. Lepo kuitenkin helpotti ja Ilona saattoi loppuun iltatoimet ja meni nukkumaan.