Edes ystäviä

XXXVII

Niko kaasutti suoraan Pipsan luo Ankkurin kaupunginosaan, uudehkolle asuinalueelle aivan sataman viereen. Pipsan vanhemmat olivat ostaneet tälle yksiön heti hänen saavutettuaan täysi-ikäisyyden.

Asunnosta ei ollut järvinäköalaa, vaikka alunperin oli pitänytkin. Kerrostaloalue oli rakennettu kohti Vesijärveä rivi kerrallaan, kaikki oli myyty järvinäköalalla, mutta seuraavassa hetkessä olikin talon ja järven väliin lähtenyt nousemaan seuraava kerrostalo. Kieroa ehkä, mutta taatusti tuottoisaa.

Niko ehti paikalle ennen Pipsaa. Hän ei ollut soittanut tai varmistanut näkemistä, mutta häntä ei haitannut odottaakaan naisen oven takana. Ehkä paikalleen rauhoittuminen auttaisi keksimään miten selvittää asiat aikuismaisesti ja riehumatta.

Mies ehti odotella puolisen tuntia ja vaihtaa muutaman sanan tutuksi tulleiden naapureiden kanssa. Lopulta korkokenkien kopina lähestyi ja Pipsa saapui kantaen vaateliikkeen kassia. Hänen kasvoilleen ilmestyi leveä hymy, ja hän tervehti sydämellisesti poikaystäväänsä ja päästi heidät sisään.

Pipsa puhua pälpätti niinkuin hänellä ei olisi huolen häivää. Niko räpläsi puhelimestaan jotain ja kuunteli puolella korvalla.

- Tiiätkö mikä siskollas on, kun se ei vastaa mun puheluihin tai viesteihin? Pipsa tiedusteli huolestuneena. Mies kohotti kulmaansa.
- Se ei ollu erityisen riemuissaan kun me palattiin yhteen, hän totesi hitaasti.
- Mitä se siihen liittyy? Sehän on sun ja mun välinen asia? Pipsa oli ymmällään.

Kuvitteleeko se, että siitä ja Nicolesta tulee automaattisesti bestiksiä sillä sekunnilla, kun me palataan yhteen. Eikö se tunne yhtään Nicolee?!

- Nicole on aika suojelunhaluinen mua kohtaan ja ei anna ihan helposti anteeksi. Pitäisihän sun se tietää. Mä ymmärrän kyllä sitä.
- Mitä pahaa mä muka sille oon tehnyt!! Ja me ollaan selvitetty välimme, senhän pitäisi olla iloinen ja onnellinen sun puolesta ja kiitollinen mulle! Nainen puuskahti närkästyneenä.

Nikon teki mieli pyöräyttää silmiään. Pipsa ei vaan tajunnut.
- Tottakai se on mun puolella kaiken sen jälkeen mitä sä mulle teit, etkä sä voi syyttää sitä siitä, että se ei oo niin anteeksiantavainen kuin mä. Mä ymmärrän senkin näkökannan.
- No voi hyvää päivää, sitä ollaan nyt niin pikkusiskon tossun alla. Onko se onnistunut käännyttään sut taas mua vastaan?

- Itse mä omat valintani teen, mut se toivoo aidosti mun parasta, niin mä kuuntelen kyllä sitä, Niko tiuskaisi.
- Nicole tulee edelleen aina ennen mua, vaikka mä tekisin mitä, Pipsa totesi vetisin silmin, mutta kolkolla äänellä.

Mies ei katsonut tarpeelliseksi edes vastata.
Pipsa niiskaisi tarpeettoman dramaattisesti.
- Mäkin haluun sun parasta! Mä rakastan sua! Mä tiedän, että sä voit olla onnellinen mun kanssa!
Niko tuijotti naista hetken suurentuneilla silmillä ja ravisti päätään.
- Mulle on käyny viime aikoina aika selväksi, että sä rakastat itseäsi, haluat omasta parastasi ja sä oot onnellinen, jos saat mut.

- Sä oot mustasukkainen, vainoharhainen, myrkyllinen, oikukas oman edun tavoittelija ja huomionkipeä, piloille hemmoteltu kakara. Mä lopetin sun rakastamisen siinä vaiheessa, kun sä pistit välit poikki. Mä luulin rakastavani sua tai jotain semmosta, mutta mä vaan rakastin ajatusta, että kaikki olis niinku ennen. Mut mikään ei oo niinku ennen, eikä koskaan enää voi ollakaan. Sorry, mut tää - hän näytti sormella heidän väliään - ei toimi.

Pipsa kihisi raivosta siihen mennessä, kun Niko päätti puheenvuoronsa.
- Sä et ees ansaitsis mua. Sä oot ihan nobody, säälittävä miehenkuvitus. Kuka ees tekee tommosta työtä, paitsi jos se on jotain yhdyskuntapalvelusta, tai kuka hengailee vapaaehtoisesti vammasten kanssa?! Niitten joukkoon sä kuulutkin, vitsin urpo!

Niko nojasi kätensä ikkunalautaan ja katseli Pipsaa tutkivasti.
- Kiitos.
- Häh?
- Kiitos kun osoitit noin monta syytä olla pitämättä susta. Mä oon ilonen, että voin nyt rehellisesti sanoa päässeeni sataprosenttisesti yli susta ja jatkaa matkaa. Oli hauskaa niin kauan kun se kesti, mutta se tais loppua jo vuosia sitten, joten... Mies jätti lauseen kesken ja naksautti suupieltään.

- Enivei, mulla ei oo kamoja täällä, sulla ei oo kamoja mulla, ei tartte vaihtaa ees avaimia tällä kertaa, joten eiköhän tää ollu tässä. Onnea vaan seuraavan luuserin etsintään! Ja voit poistaa mun ja Nicolen yhteystiedot puhelimestas, äläkä pliis tervehdi mua kaupungilla. Mä en oikein halua, että mun vammaiset seuralaiset saa tietää, että mä oon ollu joskus tekemisissä tuommosen bimbon kanssa.

Niko vei käden otsalleen tervehdykseksi, kopautti kannat yhteen, iski silmää ja marssi pihalle jättäen hölmistyneen blondin jälkeensä.

Rapussa, oven sulkeuduttua, Niko kaivoi puhelimen taskustaan ja otti sen korvalle.
- Haloo? Ootko sä siellä?
- Joo.
- Kuulitko sä kaiken?
- Ihan tarpeeks. Mä oon ylpee susta!
- Samoin. En ollu ihan varma mitä mä sanoisin tai tekisin, mut sit ku se alko hyökkään sua vastaan, ei tehny tiukkaakaan pistää hommaa jäihin, Niko huokaisi.

- Mä tiedän, että kaikki mun läheiset oli aika ärsyyntyneitä, mut musta tuntui, että mun tarvitsi tehdä toi yhteen paluu ja ero omilla ehdoilla. Mä oon märehtiny meitä kuukausikaupalla ja jossitellu, mut nyt voi alottaa ihan puhtaalta pöydältä. Pipsa on ohi. Over.
- Jos tarvii puhua tai jotain, niin tiedät, mistä tavoittaa. Ja anteeks kun olin kiukkuinen, linjan toisesta päästä pahoiteltiin.
- Eipä mitään. Teki tehtävänsä. Palataan asiaan, pikkusisko!

***

Ilona oli ehtinyt olla tunnin kotona, kun puhelin soi.
- Moi, Nicole tässä. Arvaa mitä, Niko pisti vihdoin poikki Pipsan kanssa! Ja se piti puhelinta päällä koko ajan, että mä kuulin koko jutun. Se varmaan aatteli, että mä tenttaisin sen sanasta sanaan joka tapauksessa, naisen ääni hihkui yhteen hengenvetoon.

Ilona tunsi helpotuksen vyöryvän ylitseen. Hän oli ollut melko varma, ettei Niko&Pipsa kestäisi kovin kauaa, mutta mies oli toiminut ripeämmin kuin nainen oletti.

- Sehän on hyvä juttu, Ilona sanoi hiukan kysyvästi.
- Ihan paras! Ja nyt Niko on päässy oikeesti sen yli, niin sekin voi jatkaa elämäänsä, Nicole riemuitsi.
- Hyvä.
Enkö mä muuta osaa sanoa' kuin 'hyvä'?!

- Se varmasti tekee sille hyvää, Ilona jatkoi sanoakseen jotain. 'Hyvää'!!!! Aargh!
- Nyt se voi löytää jonkun, joka on oikeesti sen arvoinen, Nicole haaveili.

Onneksi ovikello soi, ennen kuin Nicole ehti jatkaa.
- Sori, joku on ovella, mun pitää mennä, Ilona sanoi nopeasti ja keskustelukumppani huikkasi heipat ennen kuin puhelu sulkeutui.

Kännykkä vielä kädessään Ilona meni avaamaan oven.
- Mä tartten pannullisen vahvaa kahvia ja netistä stand up-komiikkamaratonin, miehen ääni ilmoitti ja tummatukkainen hahmo työntyi ovenraosta sisään.
- Sä kuulemma pistit sit pelin poikki Pipsan kanssa, Ilona huomautti.
Kun kerta ei edes tervehditä tätä nykyä.

- Häh? Sä tiesit? Mä tulin suoraan Pipsalta!
Ilona heilautti kännykkäänsä.
- Nicole oli nopeempi..
Niko huokaisi ja murahti jotain, josta ei saanut selvää.
- Mee avaan kone. Mä teen kahvia, Ilona ohjeisti.

Niko marssi olohuoneeseen ja heilautti hiirtä. Kone heräsi eloon ja paljasti avonaisen tekstinkäsittelyohjelman.
Se oli otsikoitu Päiväkirja.