Edes ystäviä

XVIII

Ilona oli koko perjantaiaamun kuin tulisilla hiilillä. Ravintolaepisodin jälkeen nainen ei ollut missään yhteydessä avustajaansa. Hän ei ollut aivan varma, mitä kellonaikaa Niko oli tarkoittanut, joten hän oli ollut valmis jo yhdeksästä lähtien.

Niko tuli vähän ennen kymmentä. Hän tervehti Ilonaa hillitysti, eikä astunut edes asunnon sisäpuolelle. Ilona puki nopeasti ulkovaatteet ja aurinkolasit ja nappasi vielä keppinsä ovensuusta. Niko ohjasi hänet autolleen ja auttoi Ilonan istumaan etupenkille.

- Mitä siellä Lepolassa on nyt? Eikö se oo joku kurssikeskus?
- Joo, se on näkövammaisliiton.. Nyt siellä on meneillään joku sopeutumiskurssi ja mun yhteyshenkilö tai tukihenkilö tai mikskä sitä ny sanois, on siellä ohjaajana. Se sano, että vois antaa kiertokäynnin ja esitellä paikkoja, jos vaikka hakisin jollekin tulevalle kurssille..

Niko äännähti ymmärtävästi ja starttasi auton.
- Anteeks kun mä suutuin ja räyhäsin sulle. Se oli aika epäammattimaista, Niko mutisi hetken hiljaisuuden jälkeen.

Epäammattimaista? Olipa sanavalinta. Epäkohteliasta olisi ollut sopivampi..
- Sun pitää sit joka tilanteessa korostaa, että ollaan tekemisissä vaan sun työn vuoksi, Ilona puuskahti.
Nikon ilme koveni. Ilona ei kyennyt näkemään sitä, mutta arvasi sen terävän rykäyksen perusteella.

- Mä olen avustaja, ota tai jätä. Missään ei ole määritelty, että mun pitäis leikkiä sun kaveria.
- Joo joo, mut mitä vahinkookaan siitä olis? Sitä paitsi Katariina puhui jostain sun asiakkaasta, Villekö se oli, sun ystävänä. Sä oot sen ystävä, mutta joka välissä korostat, että et mun.

- Se on ihan eri asia! Mä oon tuntenu sen neljä vuotta ja se on ilonen, nuori poika. Sut mä oon tienny.. Mitä? Kolme viikkoo? Ja mikään sussa ei erityisesti julista, että sä olisit kaveriainesta. Mitä sä muka oikein ees yrität ajaa takaa?
Nikon ääni nousi tasaisesti loppua kohden, vaikkakin hän piti huolen, ettei alkanut huutamaan.

- Emmä tiä, ehkä jotain vähän vähemmän kylmää kuin "työkohde".
- Se sä kuitenkin olet. Mun työkohde, mies heitti tuimasti.

Ilona leväytti kädet turhautuneena ilmaan ja tuhahti. Mies oli mahdoton. Jokainen asiallisen keskustelun tapainenkin päättyi kylmään olkapäähän.

- Mä olen istunut kolme vuotta koulussa opiskelemassa asiakaspalvelua ja hymyillyt sen jälkeen neljä vuotta kaupan kassalla. Jos se on jotain opettanut, niin sen, että tyytyväinen asiakas kokee, että sitä arvostetaan ja sen tarpeilla on väliä. Asiakaspalvelijalla on vastuu luoda se kuva, Ilona mutisi itsekseen.

Niko hörähti.
- Neiti kaikkitietävä alkaa pätemään. Tää on vähän eri juttu kuin kaupan kassalla.
- Mutta mä oon sun asiakas, Ilona johdatteli.
- Sen oot ymmärtäny oikein, Niko nyökkäsi.
- Ja asiakas on aina oikeessa, Ilona päätti onnitellen salaa itseään viimeisestä sanasta.

- Miks se ees on sulle niin tärkeetä? Niko tiuskaisi pienen tauon jälkeen.
- En mä oikeestaan tiedä, Ilona tunnusti ja vaipui pohtimaan asiaa.
- Mä oon tottunut siihen, että ihmiset tykkää musta, tai ei ainakaan päin naamaa kerro muuta.. Hän mietti ääneen.

- Se kuule riippuu hirveesti susta itsestäsi. Sä olet itsepäinen, oikutteleva, ajoittain epäkohtelias ja yleisesti ottaen aika negatiivinen. Itsepäisyys on hyväkin juttu silloin kun se on määrätietoisuutta, mut sä ilmaset sitä monesti vähän väärin, Niko selitti ilmeettömästi.

- Tiäks miks Ville on mun kaveri? Se saattaa toki olla kehityshäiriöinen ja sua vähemmän terävä tyyppi, mutta sillä on ihan huippu luonne. Se on aina optimistinen, löytää huonoistakin sattumuksista hyvätkin puolet eikä luovuta, vaikkei heti osaisi jotain. Se ottaa ilon irti elämästä sellaisena, kuin se sille on annettu. Ja se kyselee aina mun ja muitten kuulumiset. Ystävyys toimii meinaan kahteen suuntaan, Niko jatkoi painokkaasti.

- Heti meidän ensikohtaamisesta lähtien sä oot tehny selväksi, ettei mun kuulumiset kiinnosta sua. Ehkä sä et tykkää säälistä ja yrität olla kehittämättä itsesääliä, se on hyvä. Mutta sä silti tuijotat kokolailla paljon omaa napaasi.

- No mulla nyt on aika radikaalisti muuttunut tilanne ja rankkaa, Ilona puolustautui närkästyneenä.
- En kiellä tota, mutta itse sä oot tässä yrittäny kolme ja puoli kuukautta vakuuttaa itsellesi ja muille olevasi ihan sama kuin ennen ja mikään ei oo muuttunu.

Niko sai suljettua Ilonan suun ja nainen vaipui jälleen kerran ajatuksiinsa. Hän ei ollut kuitenkaan enää puolusteleva, vaan yritti avata mielensä ja käydä läpi Nikon esiintuomaa näkökulmaa.

***

Niko oli verrattain hämmästynyt, että Ilona luovutti niin nopeasti. Hän oli tahallaan provosoinut naista nähdäkseen, kuinka pitkälle tämä oli valmis taistelemaan näkemystensä puolesta. Ilona ei ollut niin paha, kuin Niko oli antanut puheillaan ymmärtää.

Naisen nöyrtynyt asenne yllätti keskustelukumppanin ja Niko tunsi saavuttaneensa jotain. Hän mietti millainen ihminen Ilona oli mahtanut olla ennen onnettomuutta. Teräväkielisyys tuskin oli ilmaantunut yhtäkkiä, mutta oliko Ilona ollut esimerkiksi iloinen ja helposti lähestyttävä?

Niko vilkaisi vaivihkaa ajatuksissaan istuvaa kanssamatkustajaansa.
Miksi mä en voisi yrittää olla tuolle edes ystävä?
Kysymys kaikui hänen päässään ja kohta pienet harmaat aivosolut taikoivat vastauksen.
Pipsan takia.

Niko ei ensiksi edes ymmärtänyt, mikä rooli Pipsalla olisi hänen ja Ilonan väleissä. Pian se kuitenkin kolahti. Syynä oli kokonaisvaltainen pettymyksen ja petoksen tunne, joka naisesta oli jäänyt käteen. Pipsa oli ollut hänen läheisin ja paras ystävänsä vuosikaudet ja se ei ollut päättynyt hyvin.

Mies katsoi aiheelliseksi tuoda havaintonsa esille ääneen.
- Mun paras ystävä osoittautui vuosikausien jälkeen ihan päinvastaiseksi. Se tavallaan pilasi ystävyyden merkityksen. Mä taidan just nyt olla siitä syystä vähän liian varautunut hankkimaan ystäviä.

Ilona nyökkäsi hitaasti, muttei saanut enää tilaisuutta vastata, sillä Niko ilmoitti:
- Me ollaan perillä.

Ilona soitti heti Satulle, joka oli saanut suoralta kädeltä kunnian päästä pikavalintanäppäin viitosen taakse.
- Satu lupas tulla tähän meitä vastaan, hän ilmoitti hymyillen Nikolle.
- Haluutko sä, että mäkin tuun, vai meetkö mieluummin kahdestaan Sadun kanssa, Niko tiedusteli. Häntä kyllä hieman kutkutti päästä näkemään tilat ja toiminta.
- Tuu vaan mukaan!

Niko erotti jo kaukaa Satun lähestymisen. Nainen oli keski-ikäinen, jokseenkin ylipainoinen, mutta ei huomattavan paljoa. Hän pukeutui värikkäästi ja näyttävästi ja hiukset ja meikki oli laitettu viimeisen päälle.

Niko oli vaikuttunut miten luontevasti nainen lähestyi ja tervehti näkövammaista ja lähti mutkattomasti johdattamaan heitä rakennuksia kohti esittäydyttyään ensiksi Nikollekin.

Kerrankin Niko oli tarkkailijan roolissa ja päätti seurata kurssin ohjaajien työskentelyä tarkemmin. Hänessä oli herännyt yllättävä halu olla enemmän ja paremmin hyödyksi ja avuksi Ilonalle.
Olla ammattimaisempi, hän korjasi itseään.
Ammattilainen, ei ystävä.