Edes ystäviä

XXXXVIII

Nikolle oli muodostunut tavaksi notkua kaiket illat netissä etsimässä työpaikka- ja asuntoilmoituksia pääkaupunkiseudulta. Toista oli hankala saada ilman toista ja hän alkoi turhautua.

Miehestä tuntui, että olisi ehkä aika vaihtaa alaa. Avustajana oli mukavaa, mutta parasta oli sen myötä ystäviksi muodostuneet ihmiset, kuten Ville ja Ilona. Hän ei ollut aivan varma, että jaksaisi ottaa uudella paikkakunnalla vastaan liutaa tuntemattomia ihmisiä tuttavapiiriinsä ja huolehdittavakseen. Oman elämän palasten kokoilemisessa oli tarpeeksi työtä jo itsessään.

Villestä kuului hyviä uutisia. Tutkimukset eivät olleet paljastaneet mitään poikkeavaa aivoissa tai muualla. Lääkäri oli tullut siihen johtopäätökseen, että kyseessä oli ollut todennäköisesti eskaloitunut migreenikohtaus.

Mirja oli kuitenkin säikähtänyt sen verran, että piti poikaansa aiempaa enemmän yhteyttä. Niko ei edelleenkään sulattanut ihmisten tapaa hylätä lapsi laitokseen tai vastaavaan, mikäli kaikki ei mene kuten oli haaveiltu, mutta suunta parempaan oli jo nähtävillä Villen perheen tapauksessa.

Se teki helpommaksi myös jättää Ville muuton myötä. Hän oli alkanut jo valmistella poikaa ajatukseen. Ville oli kuin sydämensä särkenyt kuultuaan avustajan lähtöaikeista ja Nikokin joutui nieleskelemään liikutusta. Hän vakuutti kuitenkin pitävänsä yhteyttä, kirjoittelevansa kortteja ja käyvänsä kun mahdollista.

Työhön Niko oli muutenkin valmistellut lähtöänsä. Asiakkaille oli jo etsinnässä uusi/uudet avustajat ja Niko sai joustoa irtisanomisen suhteen. Se oli epätavallisen mukava järjestely ja valoi uskoa, että muutkin suunnitelmat onnistuisivat.

Mies soitteli siskonsa kanssa joka päivä. Hän ei kertonut vieläkään mitään muuttosuunnitelmistaan. Sillä ei ollut sen enempää syytä, kuin halu yllättää positiivisesti sitten kun haaveet muuttuisivat todeksi.

Välillä puhelut kestivät vain pari minuuttia. Varmistus siitä, että toisella on kaikki hyvin. Mummua ei sivuttu läheskään joka kerta.

Nikoa huojensi tieto Ilonasta Nicolen tukena. Hassua, kuinka asia oli kääntynyt päinvastaiseksi. Alussa Nikoa arvelutti Ilonan muutto siskolle, koska hän pelkäsi Nicolen rasittuvan haastavasta kämppäkaverista. Kaikki vaikutti kuitenkin menneen hyvin niiden kolmen, neljän kuukauden aikana, jotka naiset olivat yhdessä asuneet.

Nyt mies oli huolissaan ennemminkin Ilonasta, koska tiesi siskonsa kulkevan pimeällä tiellä, eikä todennäköisesti ollut paras mahdollinen asuinkumppani. Niko oli käynyt heillä kylässä eräänä viikonloppuna ja huomannut sisustuksen saaneen jälkeen mustanpuhuvia elementtejä Nicolen hallinnoimilla alueilla. Häntä oli helppo lukea kotinsa perusteella.

Päivä oli maanantai ja Niko oli syömässä kotona työkeikkojen välillä, kun puhelin soi.

- Anna-Liisa Kuusisto tässä hei. Soittelen ihan sellaista, kun kuulin siskoltani Mirjalta, että sä olet etsimässä työtä ja asuntoa Helsingistä. Pitääkö se vielä paikkansa?
- Joo. Anteeks saanko kysyä, kuka Mirja?
- Mun sisko. Mä ymmärsin, että sä olet hänen poikansa, Villen avustaja?

- Aa, okei. Niin oon. Olisko teillä vai sitten jotain tietoa niihin liittyen?
- Mä ole etsimässä avustajaa mun vanhemmille. Onko sulla kokemusta ikäihmisiltä?
Niko naurahti.
- Jonkusen verran. Joo, olen pelkkänä korvana!

- Se on vähän erilainen homma, kuin sun nykyinen. Elikkä ensinnäkin ne asuu Munkkiniemessä omakotitalossa. Siihen yhteyteen on remontoitu pieni yksiö, joka olisi sun käytössä, mikäli kelpaa. Työnkuvaan kuuluisi, että kävisit katsomassa ainakin aamuisin heitä ja tarkastamassa, että kaikki on kunnossa. Sitten heitä pitäisi kuskata välillä terveyskeskukseen tai asioille ja mahdollisesti käydä auttelemassa jos tarvitsee.