Niall Horan fanfiction in Finnish

Luku 17.

Painan pääni polviani vasten ja annan viileyden tarttua ihooni. Tiesin ettei Niall voisi jättää minua tänne, mutta missä blondi nyt oli. Huuliltani purkautuu valehtelematta sadas huokaisu ja alan laskemaan lyhtypylväitä kuudetta kertaa.
"Mitä sä teet täällä? Sähän palellut" Kuulen tutun äänen sanovan oikealta puoleltani ja nousen samantien seisomaan.
"Anna mun selittää", tiuskaisen ja katson tuota tiukasti silmiin.
"En anna. En ainakaan vielä", tuo vastaa tiukasti ja nyökkää liikkumisen merkiksi. Kävelemme hiljaa taksille ja istahdan takapenkille ja tuo etupenkille. Emme puhu koko matkana toisillemme, tuo puhuu vain taksikuskille, enkä ole ihan varma minne olemme menossa.

"Niall..", yritän puhua tuolle, mutta tuo huitaisee vain kättään ja johdattaa minut marketin ovista sisään. Seuraan tuota kuin koira omistajaansa, enkä kiinnitä mihinkään huomiota. Kun tuo maksaa ostoksiaan, yritän auttaa tuota pakkaamaan, mutta tuo vain vilkaisee minua tuimasti ja peräännyn.
Seuraan tuota hiljaa kymmenen minuutin kävelymatkan ennen kuin avaan suuni uudelleen.
"Musta olisi reilua että kertoisit mihin olet mua viemässä. Toi metsä näyttää siltä että sinne viedään ihmisiä raiskattavaksi ja tapettavaksi", melkein huudan tuolle kun tuo ei vaivaudu edes pysähtymään. Edessä kasvavat puut eivät tosiaankaan antaneet metsiköstä kovin turvallista kuvaa.
"Tule nyt vaan, tämä on siitä vedosta", tuo heittää vastauksen olkapäänsä yli ja lähden tuon perään. Olin vihainen koko maailmalle, hetken jo luulin että olisin maailman onnekkain.

Päästän pienen inahduksen kun astelemme puitten välistä ja tajuan olevani puistossa. Tiheään kasvaneet puut ympäröivät puistoa jonka poikki kulki puro. Puisto oli pelkkää suurta nurmikenttää ja siellä täällä oli roskakorien lisäksi valopylväitä.

"Miksi sä toit mut tänne?" Tajuan kysyä vasta kun Niall on kyykistynyt kauppakassien viereen ja kaivelee niitä.
"Mä lupasin jätkille järjestää sulle jotain romanttista. Tässä olisi", saan vastauksen ja tuo kaivaa kassista viltin ja heittää sen minulle. Tämä olisi romanttista jos tuo ei olisi noin äreä ja etäinen.
"Ehkä Harry oli oikeassa ja haluat vaan huomiota ja julkisuutta", tuo pudistaa päätään ja jatkaa kassin kaivamista.
"Ei sun tarvitse. Haet mun tavarat niin katoan sun elämästä lopullisesti" Kiedon viltin ympärilleni ja laskeudun osittain istumaan sen päälle. Pudistan päätä ja naurahdan väkinäisesti, tämä oli ihan tyhmää.
"Millasena ihmisenä sä pidät mua. Mä en seurustele enkä voi olla raskaana, mä olen neitsyt. Mulla ei ole minkään maailman käsitystä miksi tänään tapahtui mitä tapahtui. Ja sä häiritset mua hirveästi, onko sun pakko olla noin.." keskeytän lauseeni ja tajuan asian. Nico. Mitä minulle oli tapahtunut tuona iltana ja nyt tajuan miksei tuo ollut ottanut minuun enää mitään yhteyttä.
"Ei herrajumala, mut on raiskattu", kuiskaan hiljaa ja kyyneleet alkavat valua silmistäni. Miksi minulle tapahtui tällaista, juuri kun uskoin olevani onnellinen. Ne eivät olleet kuukautiset vaan verenvuoto johtu immenkalvon puhkeamisesta. Kaiken järjen mukaan alkoholimäärä jonka nautin ei pitäisi viedä muistiani.
"Mitä?"
"Ei ei ei.." hoen ja nousen seisomaan kyyneleet virraten. Annan viltin pudota harteiltani ja syöksyn puiden juureen, lasken käden vatsalleni ja toisella otan tukea lähimmästä puusta. Sisälläni kasvoi ihminen.

Tunnen kuinka kädet kietovat viltin takaisin ympärilleni ja jäävät lepäämään ympärilleni.
"Oletko sä tosissasi?", Niall kysyy ja tunnen tuon lämmön itseäni vasten.
"Sillon kun olin Nicon kanssa sen illan, mun muisti katkeaa jossain välissä" Pyyhin hihalla nenääni ja räpyttelen silmiäni, kaikki hajosi käsiini.
"Mä ymmärrän ettet sä halua olla mun kanssa tekemisissä, joten päästä mut lähtemään kotiin"

"En päästä. Sä et mene yksin minnekkään. Ja anteeksi etten kuunnellut sua, mä vaan olen hirveän stressaanatunut. Anteeksi", Niall kuiskii korvaani ja silittelee selkääni. Tuo lähtee taluttamaan minua takaisin tavaroiden luo ja jokaisella askeleella ajattelen vain miten sisälläni oli jotain mitä en sinne halunnut.
Istahdan maahan ja Niall tulee viereeni istumaan, nostan vilttiä niin että tuokin mahtuu sen alle ja huokaisen hiljaa.
"Mikä siinä on että juuri kun kaikki on hyvin tapahtuu jotain kamalaa ja kaikki hajoaa?" Kysyn ja Niall kietoo kätensä ympärilleni.
"En mä tiedä"

Istumme hiljaa pitkän aikaa ja annan ajatusteni muhia.
"Mä en enää tiedä mitä sanoa, mutta haluan että tiedät että sä olet ihminen kenen kanssa haluan yhteisen tulevaisuuden. Ystävinä tai jos asiat menee toisella tapaa niin ehkä joskus enemmänkin", Niall rykäisee ja huokaisee. Katselen kuinka puiston toisella puolella joku taluttaa koiraa ja katoaa puiden lomaan.
"Niall.. Me ollaan tunnettu toisemme ehkä viikon ja se että olen seurannut sun elämää viimeisen vuoden, tiedän susta paljon enemmän kun olisin koskaan uskonut. Mutta vaikka me kuinka haluttaisiin olla yhdessä, ei se ole mahdollista. Mun on palattava Suomeen etkä sä ikinä voisi muuttaa sinne, enkä mä minnekään Lontooseen. Se ei vaan toimisi", puhun hiljaa ja tarkoitan jokaista sanaa. En saanut enää elätellä turhia toiveita tai antaa Niallin ymmärtää että se voisi olla mahdollista. Ei ainakaan vielä.
"Ja jos mä olen raskaana, niin mun moraali estää mua tekemästä aborttia. Vaikkei se lapsi todellakaan ole suunniteltu, niin silti. Enkä usko että sä voisit ruveta isäksi jonkun toisen äpärälapselle. Niin se vain on, olen pahoillani", sanon ja lasken käteni tuon polvelle.
"Kai me voidaan silti olla niinkuin aiemminkin, edes tän matkan ajan?"
"Niall, mä en tiedä pystynkö siihen. Haluan vaan olla sun lähellä, mutta irti päästämine on niin pirun vaikeaa. Mutta voidaan me yrittää, jos sä välttämättä haluat", kuiskaan.

"Saanko mä suudella sua?"
"Niall.. anna mennä vaan"
Kun huulemme kohtaavat vatsassani kuplii ja unohdan kaiken muun. Olimme kahden maailmassa joka halusi vain tuhota kaiken, olimme kuplassa johon ei mahtunut muuta kuin kaksi ihmistä jotka halusivat vain olla onnellisia. Nostan toisen jalkani tuon jalkojen päälle ja kiedon käteni tuon niskan taakse. Huulemme liikkuvat samaan tahtiin ja sormeni hautautuvat tuon hiuksiin, voisin olla tässä ikuisesti. Kun tuo näykkäisee alahuultani, suuni kaartuu hymyyn ja alan nauramaan hysteerisenä. Vetäydyn hieman tuon kasvoista, lasken katseeni syliini ja samalla otsani kolahtaa tuon leukaan. Alan nauramaan kahta kauheammin ja puren huultani samasta kohtaa, mitä Niall näykkäisi.
"Onko sulla kaikki varmasti hyvin?" Niall naurahtaa ja hieroo leukaansa. Pudistan päätäni ja pian olen selälläni maassa, Niall jatkaa suutelemistani vaikka hihitän hysteerisenä.
"Lopeta jo. Toi on todella kiusallista", tuo sanoo ja tarrtuu ranteistani kiinni lukiten käteni pääni päälle.
"En mä voi, tajuatko että mun elämä on ihan palasina. Miten mä voin koskaan kertoa äidilleni tai kenellekään?", kuiskaan tuon huulia vasten.
"Mä oon sun tukena. Aina. Vaikket haluaisikaan", tuo vastaa ja nousee istumaan viereeni, puhelimensa alkaessa soimaan. Nousen tuon perässä istumaan ja huokaisen todella syvään.