Flowers ~Ashton Irwin~finnish

Luku 4

*Kathin näkökulma*

Syötyämme olimme katsoneet elokuvan ja jutelleet, kunnes pojat olivat päättäneet lähteä kotiin. Tällä hetkellä istuin olohuoneessa sohvalla selaten puhelintani, joka oli latuussa. Huomasin kun Ash istui viereeni, sillä sekunnilla lopetin puhelimeni selaamisen. Ashton naurahti. Loin häneen kummastuneen katseen, hän vain hihitti itsekseen. "Mitä helvettiä Ashton?" kysyin, muttei tuo vastannut mitään. "Noni alappas muuten selittämään miks et oo syöny tyyliin yli viikkoon kunnolla? Tai muutenkaan eläny normaalia elämääs vaan masennuit." sanoin. Ashton ei vastannut mitään, tuijotti vain lattiaa. "Nyt sitten vastaat mulle!" sanoin hiukan suuttuen. "Mä oon huolissani susta! Sun pitäis kyllä oikeesti nyt puhuu mulle, ellet sitten haluu että vien sua jonnekkin terapeutille." Ashtonin ilme muuttui hieman, tai no oikeastaan aika paljon vihaisemmaksi. "Miks sua kiinnostaa nyt? Eihän sua oo koskaa aikasemminkaan kiinnostanu! Heti sen jälkee ku muutit pois et enää välittäny musta! Arvaa miltä tuntu soitella ja viestitellä monta kertaa saamatta kunnollista vastausta? Aina vaan jotain 'ok' tai 'en ehdi nyt puhuun' tai jotain vastaavaa. Ja kirsikkana kakun päälle aloit seurustelee sen ääliön kaa etkä uskonu ettei kannata. Ja katos kuka oli oikeessa? Sä oot täys mustelmia ja se vaan pahoinpitelee sua. Mä olin aina valmiina kuunteleen ja auttaan parhaani mukaan, mutta eipä apua kelvannu. Aina vaa ryömit takasin sen Zackin jalkoihin häntä koipien välissä. Et koskaa välittäny mun tunteista vaan pidit mua itsestäänselvyytenä. No miltä nyt tuntuu ku kaikki hajoo käsiin? Turha selitellä mitään, painu ulos!" Ashton huusi minulle. En voinut mitään kun kyyneleet alkoivat tippuilla poskilleni. Juoksin eteiseen laitoin kengät jalkaani ja juoksin ovesta ulos, oven pamahdus kuulosti todella kovalta, toivon etten herättänyt naapureita.

Juoksin, juoksin ja juoksin kunnes oli tuntunut kuin olisin kuollut. Olin pysähtynyt vasta keskustassa, olin siis juossut yli kymmenen kilometriä. Nyt vain kävelin ympäriinsä, yrittäen etsiä rauhaisaa paikkaa josta minua ei löydettäisi. Onnistuin löytämään melko suojaisan paikan joltakin kujalta jossa ei käynyt kukaan. Asetuin mahdollisimman mukavasti nojaamaan kovaan seinään, istuin märkään maahan. Yritin saada unenpäästä kiinni, mutten onnistunut. Kyyneleet alkoivat valua uudelleen poskilleni.

*Ashtonin näkökulma*

Kävelin ympyrää keskellä olohuonetta. Miten saatoin sanoa hänelle noin? Hänellä on ollut tosi vaikeaa, ja nyt minä häädin hänet luotani. Kuinka tyhmä olinkaan! Nyt ei auta muutakuin soittaa hänelle ja lähteä etsimään häntä. Nappasin puhelimeni sohvapöydältä ja soitin Kathille. Ei vastausta. Sitten sen näin. Jokin joka vilkkui pihallani. Vedin kengät jalkaani ja takin päälleni. Astuin ovesta ulos ja lähdin etsimään tuota asiaa joka ei kuitenkaan enää vilkkunut. Laitoin puhelimestani taskulampun päälle, ja jatkoin etsintöjä. Hetken esittyäni löysin Kathin puhelimen pihaltani. Mutisin kirosanoja ja nostin puhelimen maasta mukaani. Lähdin kohti autoani. Istuin kuskin paikalle. Otin puhelimeni esiin ja soitin Lukelle. "MIKS IHMEESSÄ SÄ MULLE KESKELLÄ YÖTÄ SOITAT?" Luke huusi, korvani särkyivät pahemman kerran. " No ajattelin pyytää apua etsinnöissä, kun satuin nyt suututtaan Kathin ja se lähti." sanoin mahdollisimman tyynesti. "Ashton mitä sä olet menny tekemään? Me tullaan auttaan mutta anna olla viimenen kerta kun herätät mut keskellä yötä." hän sanoi jo paljon hiljempaa. Hyvä niin. "Joo mut pistäkää vauhtia." sanoin ja suljin puhelun.

"Ei tästä tuu mitään!" huusin muutaman sadan metrin päässä olevalle Lukelle. "Ei tastä tuu yhtään mitään. Ei me sitä kuitenkaa löydetä. Se on varmaa lähteny tyyliin koko kaupungista!" jatkoin huutaen mutta ääneni hiipui viimeisten sanojen kohdalla. Luke lähti hölkkäämään minua kohti. Astuin muutaman askeleen taaksepäin. "Luke anna mulle hetki yksin." sanoin surullisena. Luke nyökkäsi mutta mutisi joitakin 'rauhoittavia' sanoja ennekuin asteli hieman kauemmas.

* Kathin näkökulma*

En ollut nukkunut kun muutaman tunnin, sillä minulle oli iskenyt todella kova nälkä. Harkitsin vakavsti lähteväni takaisin Ashin luokse mutten aikonut tehdä niin. Parantelin asentoani ja jälleen kerran ajatukseni harhautuivat Ashtoniin. Muutama kyynel valui poskelleni ja pyyhin ne nopeasti pois. En itkisi hänen vuokseen vaikka hän satuttikin minua syvästi sanoillaan. Nousin
ylös ja lähdin kävelemään pois kujalta. En kuitenkaan ehtinyt kauas kun joku nappasi minut takaapäin kiinni. Kiljahdin, mutta todella nopeasti jonkun käsi oli suuni edessä. Silloin sen haistoin. Tuttu haju, todella tuttu. Zack ajattelin nopeasti. Aloin rimpuilla ja pääsin kuin pääsinkin pois hänen otteestaan. "Helvetti! Nyt takasin tänne!" Zack huusi juosten perääni. Kompastuin ja hyvin nopeasti sen jälkeen kaikki pimeni.

Joo nyt ei oo tullu lukuu pitkään aikaan, oon pahoillani. Pyydän nyt teitä muutamia lukijoitani jos niitä löytyy niin kommentoimaan! Ilmotelkaa toki kirjotusvirheistäkin niin niitä sitten korjailen. Kiitos kaikille jotka tätä tarinaa lukee! Oon ilosesti yllättyny että näinkin moni on nähny mun tarinan. Kommentoikaa siis ihmeessä ja toiveita tarinan etenemisen suhteenkin saa laittaa.