Luku 10

106 8 0
                                    

*Kathin näkökulma*

Katselin Luken ja Calumin antamaa maalausta. Muutama lintu ja elefantti. Ja kaikki se sotku näin pienestä taulusta, ja kuivunutta maaliahan oli niin kiva siivota, koko olohuoneen siivoamiseen oli uponnut yli tunti. Ripustin taulun olohuoneen seinälle, tarkoituksellisesti sillä Calum oli rukoillut minua laittamaan sen jonnekkin muualle. Muut olivat jo menneet ajat sitten nukkumaan, mutta tiesin että vaikka menisinkin nukkumaan en tulisi ikinä saamaan unta. Istuin sohvalle ja jäin katselemaan tuota taulua jonka juuri siihen ripustin. Huokaisin ja otin mukavamman asennon. Ei ollut mitään tekemistä mutta päätin pysyä valveilla kunnes minua alkaisi väsyttämään. Olin jo aiemmin siivonnutkin joten sitäkään en voisi tehdä. Etsin käsiini kynän ja paperia eteisen lipastosta, joka oli täynnä kaikkea turhaa tavaraa ja roskia. Ne löydettyäni palasin olohuoneeseen ja aloin hahmotella jonkinlaista kuvaa noista tällä hetkellä nukkuvista urpoista.(:D) Turhauduin, sillä se ei millään onnistunut. Lähdin vielä etsimään pyyhekumia lipastosta. Tongin monta laatikkoa läpi ennenkuin sellaisen löysin. Vilkaisin kelloa, puoli neljä. Minua ei väsyttänyt vielä tippaakaan, joten palasin jälleen olohuoneeseen. Yritin epätoivoisesti piirtää heistä kuvaa mutten onnistunut sitten millään. Luovutin ja lähdin yläkertaan. Menin makuuhuoneeseen ja istahdin sängynreunalle. Katselin kuinka rauhalliselta Ashton näyttikään nukkuessaan, yleensä hän oli niin energinen ja oli kokoajan tekemässä jotain. Oli siis vaihtelua nähdä hänet niin rauhallisena. Kävin makuulle hänen viereensä ja odotin että saisin unenpäästä kiinni.

*Ashtonin näkökulma*

Heräsin noin seitsemän tunnin yöunien jälkeen, kovalta ja kylmältä lattialta. Kömmin takaisin sänkyyn Kathin viereen. Vedin peittoa itselleni mutta heti Kath vetäisi kaiken takaisin. Siirryin aivan Kathiin kiinni ja ujuttauduin takaisin peiton alle. Tuo kierähti toiselle kyljelleen ja hetken jo luulin että oli herättänyt hänet. En edes tiedä kuinka kauan hän oli saanut nukuttua, ei tullut kanssani aiemmin nukkumaan. Kiedoin käteni hänen ympärillensä ja yritin nukahtaa uudestaan.

En millään saanut unta ja selasin sen takia puhelintani. En ollut vielä edes jaksanut nousta sängystä. Pian huomasin huoneen oven avautuvan ja Luke hiipi sisään. "Luke mitä sä oikein aiot?" kysyin kuiskaten. "Voi helkkari ei sun pitäny olla hereillä vielä! Nuku!" hän käski, myöskin kuiskaten. Luke jatkoi hiippailemistaan lähemmäs. Nyt tajusin mitä hän aikoi. Hän aikoi herättää Kathin, luultavasti siis pelästyttää tämän. "Luke älä tee sitä." sanoin korottaen ääntäni hieman. Hän vain pudisti päätänsä ja lähestyi jälleen Kathia. Herätin nopeasti Kathin tökkäisemällä häntä muutaman kerran. Luke näytti pöyristyneeltä, Kath taas oli selvästi hämillään. "Mitä täällä oikein tapahtuu?" hän kysyi unisena ja sanoin että tuo voisi jatkaa pian nukkumista, kunhan vain ensin saisin Luken ulos tästä huoneesta. Nousin ylös ja lähdin raahaamaan Lukea pois huoneestamme. Raahasin hänet keittiöön ja käskin Calumin vahtia häntä. Calum nyökkäsi ja lähdin vaihtamaan vaatteet.

Palasin keittiöön ja aloin kasaamaan itselleni voileipiä, kun kerran tarvikkeetkin olivat pöydällä. Tehtyäni voileivät otin jääkapista tuoremehua ja hain kaapista lasin. Istuin pöydän ääreen syömään leipiäni. Pian Luke ja Calum ilmestyivät eteeni. "Mennää sit pihalle nii toi naikkoses saa nukkua rauhassa. Sielä on nii hyvä ilmakin." Luke sanoi ja Calum nyökkäsi, kuin myös minä. "Missä Michael on?" kysyin ja molemmat kohauttivat olkiaan. "Sano sillon menevänsä käymään kaupungilla. Luultavasti löytäny seuraa ja jääny jonnekki." Luke sanoi huolettomasti mutta minä jäin vielä miettimään jos hänelle olisi vaikka sattunut jotain. "No jos kerran noi paljon epäilyttää nii soita sille." Calum sanoi, nyökkäsin ja hörppäsin mehua.

Muutaman minuutin kuluttua olin valmis ja siivosin jälkeni huolellisesti. Pyyhin vielä pöydän ennenkuin lähdin ulos. Pojat vain loikoilivat altaassa uimapatjoilla, tai no Calumilla oli kylläkin uimarengas ja Lukella patja. Istuin aurinkotuoliin ja loikoilin siinä aurinkolasit päässä. Katselin poikia jotka roiskivat toisiaan vedellä. Sunljin silmäni hetkeksi ja pian olinkin jo litimärkä, Calum seisoi edessäni nauraen ämpäri kädessä. Naurahdin ja otin märän paitani pois päältä. Nousin ylös ja kävelin altaanreunalle, kuten myöskin Calum teki. Tönäisin hänet altaaseen, mutta tuo tarttui viimehetkellä kädestäni kiinni ja molemmat mäiskähdimme veteen. Nousin pinnalle ja etsin katseellani Calumia. "Urpo missä oot? Mä haluun kostaa tän!" sanoin nauraen ja pian Calum ilmestyi eteeni. "Nouse ylös altaasta." komensin ja nousin itsekkin. Hetken epäröinnin jälkeen hän seurasi perässä virnistellen. Tällä kertaa hän ei onnistuisi saamaan minua altaaseen. Nostin tuon pojan syliini ja viskasin hänet altaaseen. Itse jäin voitonriemuisena nauramaan altaanreunalle. Täytynee myöntää että minua hieman ihmetytti kun Calum sanoi ettei vaadi enää kostoa, että minä olin voittanut tämän erän. Molemmat heistä näyttivät pidättelevän naurua. "Ööö mille te oikein nauratte?" kysyin ja samassa joku tönäisi minut altaaseen. Nousin nopeasti pinnalle, pyyhin käsilläni vesiä kasvoistani ja katsoin kuka minut oli tönäissyt altaaseen. Michaelhan se siinä. Naurahdin mutta otin sitten vakavamman ilmeen. "Nyt sitten herra päätti ilmestyä paikalle kun ehdin jo miettiin missä sä oikeen oot ollu." sanoin vakavasti ja Michael vain virnisti. "Tiedätkös, sä olisit vaan voinu soittaa mulle." tuo sanoi ja meni loikoilemaan aurinkotuoliin. "No eipä tullu mieleen." sanoin, jolloin Luke avasi suunsa. "Sä sanoit että ei tullu mieleen vaikka Cal ehdotti sitä sulle. Onko sulla tosissaan noin huono muisti?" Pudistin päätäni. "Ei kukaan oo mulle mitään sellasta sanonu." totesin ja kaadoin Calumin pois renkaastansa ja hyppäsin itse siihen. Calum katsoi minua happamasti ja totesi ehdottaneensa minulle sitä soittamista. Kohautin vain olkiani. Ehkä olin vain unohtanut koko asian.

*Kathin näkökulma*

Heräsin ääneen, jonkun huutoon. Jokin oli varmaankin vialla. Vaihdoin vaatteeni ja hölkkäsin portaat alakertaan. Etsin äänen lähdettä mutta en löytänyt mistään ketään. Sitten yritin rauhoittaa itseäni. Hengitin hetken rauhassa ennekuin jatkoin etsintöjä. Ei ketään missään. Mitä ihmettä oikein oli tekeillä? Sitten ymmärsin mennä katsomaan ulkoa. Matkalla ulos etupihalle kuulin taas samankaltaisen äänen, mutta se ei ollut niin kova. Arvelin että se siis kuului takapihalta. Suuntasin nyt takapihalle, josta löysinkin pojan heittelemästä toisiaan vesi-ilmapalloilla. Huokaisin helpotuksesta. Jäin katselemaan poikia hetkeksi, ja kun Michae huomasi minut päätin lähteä sisälle. Menin keittiöön ja kuulin kun joku seurasi minua. Käännyin ympäri jolloin vesi-ilmapallo räjähti naamaani. Peräännyin automaattisesti pari askelta ja pyyhin vesiä naamaltani. "Ilonpilaaja, et ees säikähtäny tai kiljassu tai mitään." Michael totesi, kääntyi kannoillaan ja lähti takaisin ulos. Tein itselleni aamupalaa ja sitä syödessäni katselin ikkunasta kun pojat sotivat. No pääasia että heillä olisi hauskaa, vaikka joutuisinkin keräämään pallojen jämiä nurmikolta ja siivoamaan lattian joka kastui äsken. Paitakin pitäisi vaihtaa koska sekin oli kastunut kokonaan edestä. Söin ja lähdin vaihtamaan paitani. Aloitin siivoamisen pyyhkimällä vedet lattialta, seuraavaksi suuntasin ulos.

Pojat polskivat kaikki altaassa paitsi Michael ja minä keräilin pallojen jämiä nurmikolta, niitä oli paikoin vaikeata huomata kun ne olivat niin 'syvällä' ruohojen seassa. Aika ajoin sain vettä päälleni, olin sitten lähellä allasta tai en. Michael vain istui aurinkotuolilla ja katseli jonnekkin kaukaisuuteen, oli todennäköisesti vain ajatuksissaan. Kerättyäni kaikki roskat mitä löysin, vein ne roskiin ja kävin vaihtamaan ylleni bikinit. Liityin poikien seuraan altaaseen ja pyysin Michaeliakin mutta tuo vain pudisteli päätänsä ja murjotti. Tiesin ettei hänellä ollut kaikki hyvin, aion selvittää mikä hänellä on. Se kuitenkin sai odottaa sillä aion pitää hauskaa poikien kanssa, kerrankin kun siihen on hyvä tilaisuus.















Flowers ~Ashton Irwin~finnishWhere stories live. Discover now