Flowers ~Ashton Irwin~finnish

Luku 11

*Ashtonin näkökulma*

Istuimme jo toista tuntia tietokoneiden ääressä, minä ja Luke siis. Muut katsoivat elokuvaa. Suunnittelimme pilaa Calumille. Kirjasin ylös ideoita, joita voisi käyttää pilassamme, tästä tulisi niin eeppinen. Olen varma että Calum saa sätkyn kun toteutamme suunnitelmamme. Vilkaisin kelloa, todeten että on jo myöhä yö, kello on jo lähes kolme. Nousen ja kävelen Luken luokse. Tapautan tuota muutaman kerran olkapäälle ja tuo ottaa kuulokkeet pois päästänsä. "Meen kurkkaa joko noitten leffa on loppunut. Kannattais varmaan jo mennä nukkuun, nii jaksat huomennakin jotain tehdä." sanoin ja Luke nyökkäsi sammuttaen koneensa samantien.

Lähdin olohuoneeseen, jossa nuo kaikki kolme makoilivat sohvalla nukkumassa. Michaelin pää sohvan viereisellä pienellä pöydällä, jalat Kathin sylissä. Kath nojasi vasten Michaelin kylkeä, kädet puristivat Michaelin käsivartta kuin unilelua.Toinen jalka melkein Calumin suussa, tuo kun nukkui lattialla, ja toinen jalka sohvalla. Calum nukkui ihmeellisen rauhallisesti, oli paikoillaan kuin ruumis. Elokuvan lopputekstit pyörivät televisiossa ja kumarruin Calumin eteen. Siirsin Kathin jalan pois Calumin naamalta ja herättelin, tai ainakin yritin herätellä häntä kuiskien hänelle hiljaa ja ravistelemalla hänen kättään kevyesti. Calum virkosi jotenkuten ja käskin häntä menemään nukkumaan vaikka sohvalle, kunhan ei nukkuisi lattialla. En jaksaisi kuunnella hänen valitustaan kipeästä selästä ja siirryin katselemaan Michaelia ja Kathia, pohtien miten saisin Kathin mukaani herättämättä häntä. Sivusilmälläni myöskin huomasin että Calum teki työtä käskettyä ja siirtyi toiselle sohvalle nukkumaan. Hetken kuluttua huoneeseen laskeutui taas hiljaisuus, lukuunottamatta koko kolmikon rauhallista hengitystä. Päätin olla siirtämättä Kathia, herättäisin hänet kuitenkin. Lähdin itsekin nukkumaan.

*Kathin näkökulma*

Joku koski käteeni, siirsi sitä. Avasin silmäni, mutta siristin niitä kun huomasin kuinka kirkasta huoneessa oikein oli, auringon valoa suorastaan tulvi sisään ikkunoista. Käänsin katseeni käsiini ja huomasin sen olevan Michael joka yritti ilmeisesti irrottaa otettani hänen kädestään. Päästin irti, jolloin tuo huomasi herättäneensä minut. Nousin istumaan ja pienen hetken ajan vain istuimme siinä tuijottamassa toisiamme. Laskin kuitenkin pian katseeni maahan ja pyysin anteeksi. "Eihän sulla oo edes syytä pyytää anteeks. Ei tässä mitään erityistä oo. Nukahdettii vaan leffan aikana. Meen syömään." hän sanoi ja pieni hymy nousi huulilleni. Mutta kenties hän oli unohtanut eilisen tapahtuman? Vai aikoiko hän vain esittää ettei sillä ollut mitään väliä? Mietin itsekseni ja huomasin että talossa oli hiljaista. Yleensä täällä ei saa millään hiljaista. Nousin ja katselin samalla ympärilleni. Ei ketään. Kävelin keittiöön ja huomasin että Michael ja Calum olivat molemmat syömässä aamupalaa. Tai no ei sitä periaatteessa enää voisi aamupalaksi sanoa, olihan kellokin jo lähemmäs kahta. Olin siis toisin sanoen heittänyt hukkaan koko aamun, mutta nyt etsisin kuitenkin vain käsiini loput pojat. "Calum tiedätkö missä pojat on?" kysyin ja Calum ojensi minulle lapun. Otin sen käteeni ja luin sen. Olemme poissa muutaman tunnin, tulemme iltaan mennessä. Pidä hauskaa Miken ja Calin kanssa! Lapussa luki. Tiputin lapun takaisin pöydälle ja menin jääkaapille. Ei mitään hyvää syötävää, siispä nappasin vain pöydällä olevasta puisesta hedelmäkorista omenan.

"Pojat mitäs sanotte jos mentäis tänään rannalle? Siellä on niin aurinkoista ja muutenkin kiva keli. Vesikin on varmasti lämmintä." sanoin ja Michael puolustautui sanomalla että on altaassakin lämmintä vettä. Calum nyökkäili ja sanoi että suostuisi lähtemään mukaan jos Michaelkin. Hienoa, hommastani tuli juuri kymmenen kertaa haastavampi. "Michael please! Tuu mukaan sinne, siitä tulee varmasti hauskaa. Mennään ekana rannalle ja sit voidaa tehä vielä jotain kivaa kaupungilla. Voin ostaa teille jätskit." sanoin ja Calum alkoi hymyilemään. Hän katseli Michaelia anovasti. "No mutta ostaisit vaan muitten rahoilla. Luuletko tosiaan etten huomaa mitä tässä on meneillään? Hylkäsit sillon joskus vaan Ashtonin ja nyt tuut takasin muka hyvät mielessäs mutta oikeesti vaan hyödyt siitä kun muut tekee töitä, ja sä vaan elät niillä muitten rahoilla. Oot kuin joku loinen. Et sä ansaitse onnellisuutta, saatika sitten Ashtonia. Särjet vaan sen sydämen uudestaan. Aiheutat täällä vaan pahaa. Sun olis parempi vaan mennä ja jättää meidät kaikki rauhaan!" tuo sanoi, oikeastaan huusi, nousi nopeasti ylös ja poistui talosta ovet pamahtaen. Tuijotin vain paikkaa jossa hän oli hetki sitten ollut. Kyyneleet tulvivat silmiini ja juoksin kylpyhuoneeseen, lukiten sen oven. Romahdin lattialle heti kun olin saanut oven kiinni, itkustani ei tahtonut tulla loppua.

Itkin siinä pitkään, Calum kävi vähän väliä koputtelemassa oveen. Sain itkuni loppumaan miltei kokonaan siihen mennessä, kun kuulin oven avautuvan, ulko-oven siis.  Tajusin vasta silloin ajan kulun, olin istunut täällä ainakin pari tuntia. Kuuntelin tarkkaan kun kuulin Ashtonin ja Luken puhuvan. Pian Calum yhtyi keskusteluun ja Ashton raivosi hänelle huutokuiskaten. Pian laskeutui hiljaisuus ja sitten ovelta kuului koputus. "Antakaa mun olla. Teen teille vaan pahaa. Aiheutan aina vaan harmia." sanoin ja vetäydyin vessan kaukaisimpaan nurkkaan. "Hei Kath sä itekkin tiiät ettei toi ole totta. Rakastan sua ja jos säkin rakastat mua niin annat mun auttaa. Michaelkaan ei varmasti tarkottanu mitä sano. Päästä mut sisään, oo kiltti." kuului Ashtonin ääni ovelta. En aikonut päästää häntä sisään. Hänen oli parempi ilman minua. Mutta jos nyt häivyn, satutan häntä ja särjen hänen sydämensä uudestaan. Sitten Michael olisi oikeassa. En halua satuttaa Ashtonia, en halua hänen surevan, tai huolehtivan minusta. Mutta jokatapauksessa Michael oli oikeassa. En voisi lähteä satuttamatta Ashtonia. Ja Calumkin varmaan vihaisi minua lopun elämäänsä. Lukesta puhumattakaan. Michael varmaan vain olisi iloinen jos tottelisin hänen käskyänsä häipyä. Lisäksi mieleeni palasivat ne kerrat kun olin jo jättänyt Ashtonin. Hänhän ei ollut silloin syönyt juuri mitään pitkään aikaan ja oli ollut vain huoneessaan. En halua että hän joutuu kokemaan saman uudestaan. Uusi koputus kuitenkin katkaisi ajatusten vyörymän. "Kath päästä mut sisään oo kiltti. En lähe tästä mihinkään. Oon oottanu nyt 10 minuuttia ja odotan vaikka koko vuoden että tuut ulos tai päästät mut sinne. Sulla ei ole muita vaihtoehtoja." kuului Ashtonin ääni jälleen kerran. Huokaisin ja nousin lattialta. Astuin muutaman askeleen ja siistin itseni peilin edessä. Astelin ovelle, epäröin hetken ennenkuin avasin oven. Ashton suorastaan hyppäsi ylös maasta. Kävelin hänen ohitseen ja olin menossa keittiöön kun hän tarttui käsivarrestani. Yritin riuhtaista käteni vapaaksi hänen otteestaan. Minua pelotti. Pelotti kohdata hänet. Hän kiskaisi minut lähellensä, ja käytöksensä alkoi jo pelottavasti muistuttaa Zackin käytöstä. Onnekseni en nyt kuitenkaan saanut nyrkkiä naamaani, vaan Ashton kiskaisi minut halaukseen. Hän ei hellittänyt useaan minuuttiin. "Calum kerto mitä tapahtu. Michael ei olis saanu sanoo niin. Se oli törkee." tuo sanoi ja päästi irti minusta. Katsoin häntä hetken suoraan silmiin, mutta käänsin pian katseeni lattiaan. "Michael oli oikeessa." sanoin ja kävelin keittiöön. Nyt en puhuisi enää hänellekkään. Hän vihaa minua. Varmasti. En voi katsoa häntä. Annan hänen olla. Pikkuhiljaa irtaudun hänestä. Se ei tekisi hänelle niin kipeää. Siten hän pystyisi vielä jatkamaan elämää kun olisin poissa.