Bad day not bad life ~book 2~

Chapter 15

Kuulin piipitystä. Samanlaista mitä kuului sairaalan koneista.

Päähäni särki, samoin muuallekin kehoon. Olinko kuollut?

En voinut.. En tuntisi kipua...

Yritin raottaa silmääni vähän ja onnistuin. Lopulta sain molemmat silmät auki ja huomasin olevani sairaalassa.

Mitä oli tapahtunut?

Aiemmin

Kaaduin maahan humalassa. Näköni heitti vähän väliä, ja jatkoin kaljan kippaamista suuhuni.

Lopulta tulin puiston reunalle.

Naurahdin itsekseni ja kävelin sisälle puistoon.

Koitin sytyttää tupakan mutta en onnistunut. Ärähdin ja tupakka syttyi.

Otin kulauksen ennen kuin laitoin tupakan huulieni väliin.

Kävelin puistossa nähden onnellisia perheitä, ja muita ihmisiä.

Pyöräytin silmiäni turhautuneena ja saavuin puistosta.

Lopulta vedin kaiken kaljan ja lähdin tien toiselle puolelle.

Puolivälissä tietä, tunsin kovan tönäisyn kyljessäni ja helvetisti kipua.

Kaaduin kylmälle asfaltille ja kuulin ihmisten hälinää.

Hapuilin tupakka askiani kädelläni mutta en löytänyt sitä.

Lopulta kuitenkin menetin tajuni ja pyörryin.

Nykyhetki

"Hei Ms. Brown, onko olosi parempi" lääkärin ääni kuului huoneessa.

"Eipä järin.." Huokaisin.

"Löysimme verestäsi runsaasti alkoholia ja muita aineita. Sinähän olit vasta.. 17?" Lääkäri sanoi vilkaisten paperiini.

"Täytän kohta 18 vuotta" ärähdin.

Lääkäri pudisti päätäni.

"Kuitenkin, sinulta murtui yksi kylki kuu ja jalasta polvi luu" lääkäri sanoi, samalla kun vilkaisin polveeni.

Siinä oli iso kipsi.

"Milloin pääsen pois?" Kysyin pyöräyttäen silmiäni.

"Et ainakaan pariin viikkoon, kylkiluusi murtuma on paha" lääkäri sanoi lievästi hymyillen.

Hymähdin ja lääkäri poistui.

Katseeni kiersi ympäri huonetta mutta vihdoin löysin kellon.

Kello oli vasta kahdeksan illalla...

En voinut vain maata sängyllä. Otin sängyn vierestä kepit ja nousin sängystä pienen kivun huudahduksen kera.

Raahasin itseni huoneestani ja lähdin kiertelemään.

Monet käytävät olivat pimeitä ja ihmisiä oli vähän käytävillä.

"I-isä?" Sanoin järkyttyneenä.

Käytävällä seisoi ihan isäni näköinen mies.

"Anteeksi kuka olet?" Mies kysyi hymyillen pienesti.

"Anteeksi! Muistutit erästä" sanoin purren huulta.

"Voinko auttaa sinua jotenkin?" Tämä jatkoi.

"Et.. Mutta kiitos kuitenkin" sanoin hymyillen nolosti ja jatkoin kävelyä.

Kun olin kiertänyt tarpeeksi menin huoneeseeni, mutta kompastuin.

En sen takia että olisin ollut kömpelö, vaan sen takia mitä näin.

"Alexa?" Tuttu ääni sanoi.

"Luke?" Sanoin hämmästyneenä.

Luke istui sairaalasängyn vieressä ja tämä näytti... Itkeneen..?

"Luulin että lähdit?" Sanoin samalla kun yritin nousta seisomaan.

Luke oli tulossa auttamaan minua mutta pudistin päätäni.

"Mä pärjään kyllä" sanoin ja nousin yhdelle jalalle, noukkien kepit maasta.

Kävelin sängylleni ja istuin siihen, purren huuleni melkein rikki kivusta.

"Aria kertoi mitä oli tapahtunut... Joten kiirehdin äkkiä tänne" Luke sanoo hieman nolona.

"Miks? Sähän jätit mut" sanoin katsoen jalkojani.

"Alexa.. " Luke aloitti mutta yhtäkkiä yksi hoitajista rynnisti sisälle.

"Anteeksi Mr. West, sinun täytyy lähteä" Tämä sanoi hymyillen.

Luke vilkaisi surullisena minuun mutta nousi tuolilta.

Tämä käveli masentuneena ovesta ulos.

Mitä tämä oli aikomassa sanoa?

Hoitaja vilkaisi minua ja avasi suunsa.

"Oletko kunnossa?"

Niin yksinkertainen kysymys mihin on kuitenkin niin vaikea vastata.

"Kyllä, sammuttaja valot samalla kun menet?" Kysyin hymyillen pienesti hoitajalle.

Tämä nyökkäsi ja häipyi sammuttaen valot.

Pudistin päätäni ja menin makaamaan sängylle, tuijottaen kattoa.

Tunsin kyyneleiden valuvan poskilleni.

"Alexa, muista että rakastan sinua aina"

A/N
Anteeks lyhyt mutta tiedätte kyllä syyn :(

Mutta kuitenkin, toivottavasti tykkäsit yms yms ja kerro mp, pitääkö Alexan ja Luken palata yhteen ;)

Hehe, ja niin
Love yo all and goodbye❤️😱

❤️:Lars