Rose Kuroi ja Musta ruusu (Valmis.)

1. luku

Piirtäessäni mustia ruusuja vihkoni sivulle ajan murhaamiseksi, odotin opettajan palaamista. Psykologian opettaja: herra Lawrence, sai puhelun rehtorilta ja joutui jättämään luokkamme hetkeksi yksin.

Lukion 2. vuoden opiskelijat istuivat kaikessa rauhassa, hieman supisten paikoillaan.

Useiden minuuttien haaskaamisen jälkeen ovi avautui ja opettajamme astui kädet selkänsä takana sisään.
"Olemme saaneet uuden henkilön tunnillemme!" hän intoili.

Samassa uusi oppilas asteli luokkaan rauhallisin askelmin. Vaaleat hiukset liehuivat rauhallisesta tahdista huolimatta ilmassa. Vihreät silmät olivat valmiina sokaisemaan, kenet tahansa, millä hetkellä hyvänsä.

Käänsin katseeni pois heti, kun huomasin herran vastanneen tuijotukseeni.

Vilkaisin häntä vielä ja huomasin pienen virneen pojan kasvoilla. Tarkemmin tarkastellessa huomasin hänen kasvonsa olleen enkelin kaivertamat.
Vaaleahiuksinen poika oli kuin pala unelmistani. Pala niistä unelmista, joissa upeat miehen alut surfaavat kilpaa aalloilla, kirkkaassa auringon paisteessa ja välillä vilvoittavat kurkkuaan kylmällä limonadilla.

Heräsin uneksumiseltani, kun herra puhdisti kurkkuaan ja sanoi:
"Olen Leus. Mukava tavata."

Hän ei paljoa sanoilla leikitellyt. Esittäytyminen oli lyhyt ja tomera.

Leus oli epätavallinen nimi. En ollut kuullut sitä aiemmin. Ulkomaalainen?

Herra Lawrence kiitti Leusta ja pyyti häntä istumaan viereeni vapaalle paikalle.

Leus paikansi itsensä pulpetin ääreen ja asetti reppunsa tuolin lomaan.

"Pidätkö ruusuista?" hän kysyi kuiskaten.

"Kuinka niin?" kysyin takaisin.

Olin hämmentynyt.

Leus nyökkäsi vihkoni suuntaan.

Peitin käsilläni sivut joihin olin piirrellyt, vaikkei se enää mitään auttanut. Vahinko oli jo tapahtunut.

Suljin vihkon ja vastasin: "Tavallaan."

Tunnin jälkeen pakkasin tavarani ja kävelin kohti ovea.

"Odota", kuulin takaani.

Pysähdyin ja käänsin päätäni sen verran, mitä ihmisen rakenteeni salli.

"En saanut nimeäsi", Leus sanoi rauhallisesti ja käveli viereeni.

"Olen Rose, Rose Kuroi", vastasin.

Hän nyökkäsi pienen hymyn kera.

Vanhempani sanoivat, että sinä päivänä, kun olin syntynyt, etuovellemme ilmestyi kimppu mustia ruusuja. Kukaan ei ollut nähnyt tai kuullut kenenkään niitä tuovan. Kimpun alkuperä on edelleenkin mysteeri.

Sukunimemme on Kuroi, joka tarkoittaa mustaa. Etunimeni on Rose, joka tarkoittaa ruusua. Vanhempani sanovat, että kimpun ilmestyminen ei ollut silkkaa sattumaa joten he inspiroituivat ja nimesivät minut Roseksi.

Himoni piirtää ruusuja on todennäköisesti jotain alitajunnan pelleilyjä.

~~

Koulu oli ohi ja kävelin omalla tahdillani kaappini luokse. Lokeroni sijaitsi koko koulun hiljaisimmassa siivessä, joka päättyi umpikujaan.

Tavanomaisesti käytävä ammotti tyhjyyttään, eikä tänään tullut muutosta rutiiniin.

Avasin lokeroni oven ja nappasin kirjastosta lainaamani kirjat mukaan.