Rose Kuroi ja Musta ruusu (Valmis.)

13. luku

3 viikkoa kahden kuun yöhön

Maanantai, 9

Leus

Tiesin pyytäväni Roselta liikaa ja tiesin, että se aiheuttaisi hänelle vain lisää ahdistusta ja ongelmia. Pyysin silti. Olin itsekäs. 

En ollut kaikista paras vaihtoehto hänelle, mutta hän oli ainoa vaihtoehto minulle.

Rose pitää minua lojaalina sekä henkilönä, joka ajattelee muiden parasta. Niin olenkin ja niin ajattelenkin. 

Tuntuu todella pahalta vaatia ja pyytää siltä henkilöltä näin paljon, jonka turvallisuus on tärkein prioriteettini koko elämässäni.

...

Nojailin koulun ulkoseinää vasten, odotellen Rosen saapumista. Katselin ympärilleni ja hämmästelin kuinka vähän puita ja kasvillisuutta näin. 

Omassa maailmassani ei ole tällaisia kaupunkeja joiden tiet on vuorattu kovalla asfaltilla. Vain metsää ja pieniä kyliä siellä sun täällä.

Jos menisin kyläläisen luokse ja kysyisin, että mikä on puhelin. Hän ei tietäisi. Todennäköisesti pitäisi minua vain kahelina.

Omasta mielestäni se oli hyvä juttu. Nimittäin täällä kaikki olivat nauliintuneita oman älypuhelimensa tai muun vekottimensa äärellä.

Tehtaat saastuttavat ilmaa ja viimeisetkin puut kaadetaan rikkaiden kermaperseiden takia. Ei mene montaa vuotta ja tämä maailma on tuhoutunut. Se ei toisaalta ollut minun ongelmani.
Säälin vain eläimiä.

"Hei."

Katsahdin äänen suuntaan ja näin ruskeatukkaisen kaunottaren. "Näytät hyvältä", aloitin sanomalla kehun.

"Aina vaan yrität", Rose kikatti, mutta selvästi imarreltu kommentistani.

"Enpäs", väitin vastaan. "Totean vain itsestäänselvyyksiä."

Hän punastui ja tönäisi minua kyljellänsä hieman. Tiesinkin jo entuudestaan, että kehut saavat hänet nolostumaan ja vaivaantuneeksi – tosin hyvällä tavalla.

"Mitäs tänään?" kysyin ja avasin hänelle oven.

"Enpä tiedä", hän kohautti hartioitaan. "En ole suunnitellut mitään."

"Hyvä", hymyilin. "Tule katsomaan mun ensimmäistä peliä."

Hän piti pienen mietintätauon ennen vastaamista. "Mikä peli?"

"Koripallo."

"Miten sä sinne olet eksynyt?"

"Eilen, kun kävelin erään kadulla olevan koripallokentän ohi, pallo lensi minua päin ja pelaajille se oli jotenkin ihmeellistä, että kerkesin ottaa sen kiinni ennen kolahdusta", selitin tapahtuneesta.

Täälläpäin kaikki pitivät sitä jotenkin erikoisena, jos sait ilmasta kiinni lentävän esineen. Sehän oli kuin kärpäsen nappaaminen.

"Ja sen takia ne pyytivät sua pelaamaan pelissä?" hän oli hämmentynyt.

Kohautin hartioitani ja sanoin: "Niin kai. Aluksi pelasin hetken siellä kadulla niiden kanssa ja sitten heidän kapteeni vai-mikä-ikinä-olikaan, tuli pyytämään mua heidän tiimiinsä."

"Sehän on mahtavaa!" Rose intoili. "Missä se kenttä on?"

"No siis", aloitin. "Tiedätkö sen seudun, missä on vähän poliiseja ja vaaleaihoisia?"