Rose Kuroi ja Musta ruusu (Valmis.)

15. luku

Kaksi viikkoa kahden kuun yöhön.
Maanantai, 30

Rose

Ensiviikon sunnuntai. Silloin kaikki reatkeaa. Aivan kaikki. Olin peloissani. Mitä jos Leus tekee jotain typerää ja ensiviikon sunnuntaista muodostuu viimeinen sunnuntai, jonka hän kokee?

En ollut vieläkään keksinyt mitään, millä pystyisin auttamaan häntä. Kirjastot ammottivat tyhjyyttään, eikä internetkään auttanut.

Parhain tapa auttaa Leusta oli pysyä poissa tieltä ja olla joutumatta hankaluuksiin. Halusin silti tehdä enemmän.

Kävellessäni tunnilta toiselle, ihmettelin tyhjää oloani. Jokin puuttui. 

Pian tajusin puuttuvan elementin olleen Leus. Missä hän oli?

Katsoin ympärilleni ja mietin hänen olin paikkaansa. Yleensä en saa hetken rauhaa herran ollessa koko ajan vierellä, mutta nyt en ollut nähnyt häntä eilisen jälkeen.

En olisi ollut niin huolissani ellei tämä olisi niin epätavallista.

Natasha käveli vastaani ja hymyili. Tervehdimme toisiamme ja jatkoimme matkaa yhdessä.

"Mitä aiot tehdä päättäreinä?" hän kysyi.

Ai niin – perjantaina on viimeinen päivä koulua.

"En tiedä", vastasin. "Entä sä?"

"Meillä on kemut silloin niin oisin ilonen, jos pääsisit tulemaan", hän ehdotti.

En oikein tiennyt oliko idea niinkään hyvä sillä niissä kemuissa nautittaisiin alkoholia aivan varmasti, eikä kokemukseni tuosta litkusta olleet kovin positiiviset.

"No en oikein tiedä", vastasin.

Tietenkin voisin olla juomatta, mutta toisaalta ei sitä tietäisi, vaikka joku ujuttaisi salaa terästettä alkoholittomaani, joka muuntaisi harmittoman limsan päinvastaiseksi.

"Tuleeko Jake sinne?" kysyin.

"Tietääkseni kyllä", hän sanoi.

"Sitten en tule", vastasin.

Natasha hämmentyi. "Mikset?"

Olin alkanut luottaa Natashaan, joten uskoin, että pystyin sanomaan hänelle tapahtuneesta. 

"Mä löin sitä", sanoin asiaa kiertelemättä.

Natasha piti pienen tauon ja sanoi: "Löit? Ihan kunnolla vai semmonen tyttöläpsäisy?"

"Ihan nyrkillä löin", sanoin ja naurahdin. "Meni hermo."

Hän nauroi: "Mitä se sitten teki?"

"Aukoi päätänsä", vastasin.

Tuntui kiusalliselta yrittää kertoa oikeasta tapahtumasta joten lyhentämällä se kahteen sanaan tuntui paremmalta.

"Olet sä kyllä aikamoinen", hän naureskeli. "Mitä aiot pukea lauantaina?"

"Mekon varmaan", sanoin. "Mulla on yks sininen, jonka ostin kauan sitten."

"Mä laitan sellaisen punaisen peplummekon", hän hymyili.

Hymyilin takaisin ja kävelimme yhtä matkaa luokkaamme sisään.

Leus missä olet?

Tunnilla oli hankala keskittyä, sillä tietämättömyys Leuksen olinpaikasta ahdisti. Mitä, jos hän lähti takaisin kotiinsa? Oliko Uron kaiken takana? Rintakehääni kiristi.

Puuduttavan oppitunnin jälkeen kävelin Natashan kanssa pois.

"Huomennahan ei ole koulua", hän sanoi.

"Niin sen opettajien koulutuspäivän takia", muistelin.

"Niin", Natasha nyökkäsi, "mennäänkö Budiin tänään?"

Mietin hetken asiaa. "Olen aika huono biljardissa", naurahdin.

"Ei se haittaa, koska ajattelin lähinnä, että menisimme clubipuolelle", hän sanoi.

Halusin kieltäytyä. "No okei", vastasin.

Kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan.

...

Natasha lainasi minulle vaatteitaan, koska kuulemma omani loivat amissimaisen vaikutelman. Päälläni oli valkea ja lyhyehkö mekko. Se oli hieno, mutta tunsin oloni epämukavaksi.

Natasha lupasi, että emme viettäisi kauaa clubipuolella ja lähtisimme heti, kun tahtoisin.

Tahdoin lähteä jo ensimmäisten kolmen askeleen aikana, mutta ystäväni näytti pitävän niiden aikana enemmän hauskaa kuin koskaan ennen, joten päätin viipyä ehkä kymmenen askeleen ajan vielä.

Hän johdatti minut baaritiskille ja pyysi shotteja.

Tässä vaiheessa katsoin itseäni peiliin ja kysyin: "Rose Marie Kuroi, nyt on maanantai ja sinä istut baaritiskillä. Kuka edes olet enää?"

Kokeilunhimoni vei voiton ja tartuin shottilasiin. Natasha hurrasi, kun kaadoin nesteen kurkustani alas.

Leus missä olet?

Alkoholi pääsi päähäni tietyn ajan kuluttuani ja harkintakykyni heikkeni. Kerran niin ujo ja sosiaalisesti kuollut tanssahteli tanssilattialla tuntemattoman herran kanssa.

Hoin päässäni, että lähde välittömästi kotiin, mutta hyvä oloni ei sitä sallinut.

En antanut edelleen-paketissa-olevan-käteni vaikuttaa hauskan pitooni. Kipua en ollut tuntenut moniin päiviin. Onneksi saan käteni takaisin sunnuntaina.

Hoipertelin baaritiskille, jossa näin Natashan suutelemassa tuntemattoman pojan kanssa. 

Tilasin juoman jälleen. Alkoholi sai minun oloni hyväksi. Halusin sitä lisää.

"Oksennat pian", Natasha nauroi.

En välittänyt vaan annoin mennä vaan. Kerranhan sitä eletään.

Natashan varoitus muuttui pian tapahtumaksi, koska alta aikayksikön olin polvillani vessanpöntön edessä samalla, kun hän piteli hiuksistani.

"Seuraavan kerran, kun olet juomassa niin muista, että nousuhumalassa tekee mieli juoda lisää, mutta silloin sitä pitää juuri olla juomatta tai löydät itsesi halailemassa pöntön kanssa", Natasha ohjeisti.

"Älä huoli", sanoin ja sylkäisin pahan hajuisen vessan sisään, "seuraavaa kertaa ei tule."

Hän kikatti. "Lähdetään", neito sanoi ja auttoi minut ylös. "Maksan sulle taksin kotiin."

"Kiitos", kiitin ja kävelin epävakaasti ystäväni kanssa ulos koko rakennuksesta.

Leus missä olet?

Koin kovaa pahoinvointia koko matkan ajan. Vanhempani nukkuivat saapuessani kotiin – onneksi.

Avasin huoneeni oven ja sytytin valot. Säpsähdin hieman, kun huomasin Leuksen makaamassa sängylläni. Siinäkö hän oli ollut koko päivän?

Sammutin valot ja kävelin hitaasti sängylleni. Kaaduin Leuksen viereen ja suljin silmäni. Päässäni pyöri enkä voinut hyvin. Nukahdin silti.

...

Eli siis, tämä kirja alkaa lähenemään loppuaan. Arvioisin, että noin 25. luvun kohdalla on ihan viimeisiä lukuja.

Loppuhuipennus, eli kahden kuun yö tapahtuu kirjassa 12.6 ja, koska haluan päivämäärien täsmäävän jollakin tavalla – aion silloin julkaista kyseisen luvun.

Mainitsen tässä nyt ensimmäisen kerran, että teinä pysyisin kuulolla sillä ajattelin kirjoittaa vielä toisen ja kolmannen osan kirjasta.

Pysykää alttiina.