Heartless: Väärin Ymmärretty

Luku 6

Hunter:

>>Ei mitää. Toivottavast me tavataa myöhemmin vielä., Sanoin tytölle ja yritin pakottaa hymyn huulilleni.

Sisäisesti tunsin suurta surua ja ahdistusta sisälläni. Olin onnellinen, että löysin tytön metsästä ennen muita, ja sain siten palautettua hänet kotiin yksin. En halunnut edes ajatella, mitä Dexter olisi voinut tehdä Nicille, jos olisi löytänyt tämän ensin.

Dex vihasi sitä, jos suunnitelmat eivät menneetkään suunnitellusti, ja tiesin, että saisin kuulla siitä heti päästyäni takaisin talolle.

Nicole oli varmaan miettinyt jo omat sepityksensä vanhemmille, jotka olivat varmaan melkein kuolleet huolestuneisuuden takia. He kumminkin tiesivät karun totuuden, että heidän lapsensa oltiin kidnapattu lunnaiden takia. Silti olimme sopineet, tosin hieman uhkaamalla, että vanhemmat pitivät sen asian itsellään. Nicolen ei tarvinnut tietää siitä, että hän oli oikeasta syystäkin juuri eilen löytänyt minut juhlista ja ollut yön talolla. Tiesin kumminkin, että hänen vanhemmat käskisivät häntä pysymään erossa jengistämme. Ja se tuntui riipaisevalta. Olin tavannut tytön vasta, mutta silti jotain sisälläni oli herännyt. Se pieni ilon ja toivon kipinä oli syttynyt uudelleen tuon sinihiuksisen tytön ansiosta, enkä olisi halunnut luopua siitä. Mutta minun oli pakko. En voinut ajatella tässä tilanteessa itseäni, koska näin olisi parempi ja turvallisempi Nicolelle.

Ajatukseni keskeytyivät kun kuulin Nicolen avaavan auton oven poistuen sitten ja vilkuttaen. Katsoin tuon perään hetken.

Painoin sitten kaasua ja käänsin auton kaahaten pois kujalta. Hiuksissa vilistävä tuuli tuntui ihanan raikkaalta auton kiitäessä eteenpäin. Vedin syvään henkeä ja yritin valmistautua tulevaan.

***

Parkkeerasin auton ja nousin pois sen kyydistä. Dexter riensi minua vastaan ovet paukkuen ja katsoi minua vihaisena astellen sitten luokseni. Katsahdin oviaukolle ilmestynyttä Lukea, joka katsoi minua ilmeettömänä rapsuttaen niskaansa hermostuneesti.

>>MITÄ HELVETTIÄ SÄ KUVITTELIT TEKEVÄS SAATANAN IDIOOTTI! Dex karjaisi.

Katsoin tätä hetken hiljaa ja vilkaisin vielä Lukea, joka tuijotti minua hieman säälivänä. Olin avaamassa suutani, mutta Dexter keskeytti minut.

>>Tajuutko sä yhtään mitään? Häh?! Kuinka vitun tyhmä sä oikee oot? Mä oon tän jengin johtaja, etkä sinä! Asiat tehdään mun tavalla!, Dex karjui minulle ja näin vihan kuohuvan hänen silmissään.

Purin huultani.

>>No sehän on ohi nyt. Sait ne saatanan rahat mitä halusitki ja me voiaa palata takas hoodeille., sanoin kylmästi.

Dexter katsoi minua tympääntyneen ylimielisellä katseellaan puristaen kättään samalla nyrkkiin.

>>Jos näin tapahtuu vielä yhenki vitun kerra, ni sano mun sanonee, sulle ei tuu käymää hyvi., Dex sihisi ja käännähti sitten harppoen portaat ylös, tönäisten ohimennessään Lukea ja kadoten sen jälkeen sisälle.

Huokaisin katsahtaen Lukea ja astellen sitten Dexterin perässä sisälle.

***

Puhalsin savut ulos ja nostin kädessäni olleen röökin takaisin suupielilleni. Kevät tuuli riuhtoi voimakkaasti puun latvustoja ja ilta-aurinko väläytteli pilvien välistä valokeitaita sinne tänne. Puhalsin viimeiset savut ulos ja pudotin röökin parvekkeelta alas.

Astelin huoneeseeni ja huomasin jonkinlaisen valkoisen kännykän pudonneena lattialle, puolittain sängyn alla. Poimin sen ylös katsellen hetken puhelinta. Pääteltyäni sen kuuluvan Nicille, lähdin huoneesta ja hölkkäsin portaat alas.