Oothan tässä vielä huomenna

3. luku

Blake
___

"Lähdetkö mukaan sairaalalle" joku hoitaja kysyy, ja herään mun transsista.

"Öööh" mietin. Tiesin että Reese piti mua mulkkuna, mutta toisaalta en tiennyt halusiko se mua tueksi sille... Olihan sillä sen vanhemmat kuitenkin.

"En mä" sanon hoitajalle, ja se nyökkää.

Katson kun ambulanssin ovet laitetaan kiinni, ja näen vielä vilauksen Reesen sekaisin olevista blondeista hiuksista. Huokasten nousen ylös maasta lähtien kävelemään pois puistosta.

___
Reese
___

Keinutan Avaa hiljaa mun sylissä, ja kiedon sitä paremmin siihen sen ympärillä olevaan vilttiin.

Katsahdan Neelaa jolle ensihoitaja parhaillaan virittee jotain naamaria. Ambulanssi heiluu ihan kauheasti, ja samassa se kääntyy isommalle tielle ja laittaa pillit soimaan.

Sairaalalle ei kestä kauaa, olihan kyse Espoosta. Istun koko matkan keinuttaen Avaa ja pussaillen sen likaista otsaa ja sen hiuksia. Pöllöpipo oli rytäkässä kadonnut.

Siitä saisin kuulla kunniani molemmilta tytöiltä kun päästään kotiin, ja hymähdän ajatukselle.

Koti. Äiti. Kimmo.

Ihan kuin ensihoitaja olisi lukenut mun ajatukset, koska seuraavaksi se kysyy "Mites sun vanhemmat, mistä ne saatais kiinni ja sairaalalle"

Otan mun puhelimen revenneiden housujen taskusta, ja katson sen nyt rikkinäistä näyttöä. Avaan sen ja valitsen sieltä äitin numeron.

Se hälyyttää... "Tämä on vastaaja, voit..."

Riuhtasen puhelimen pois mun korvalta ja sammutan sen nopeasti. Tietenkään se ei vastaa. Eihän se koskaan vastaa.

Kimmo...

Valitsen sen äijän numeron ja painan vastahakosesti soita nappia.

"Puhelimeen ei juuri nyt saada yhteyttä. Kontak..." heitän puhelimen ambulanssin lattialle, ja sen näyttö halkeaa vielä enemmän.

Ensihoitaja katsoo mua pelästyneenä.

"Ei saada huoltajia sairaalalle" mumisen vetäen hupparin hupun päähäni.

Mihinköhän Blake jäi?

____

Istun lääkärin huoneessa tuolilla Avan istuessa pöydällä jossa lääkäri tarkistaa sen selkää ja mahaa mahdollisilta ruhjeilta.

"Näyttää siltä että kasvojen ruhjeet ovat ainoat. Sinulla kävi tuuria pikkulikka" Mies sanoo Avalle ja pörröttää sen hiuksia.

Ava kiljahtaa naurusta ja alkaa kikattaaz

Valun tuolissa alemmas koittaen kääntää mun päätä niin ettei se lekuri tai Ava näkisi mun kyyneleitä. Yritän pyyhkiä niitä pois huomaamattomasti.

"Sähän olit reipas, ota tästä tämmönen tarra mukaan"

Ava valitsee pöllö tarran, kiittää nätisti ja kääntyy mun puoleen.

"Te voittekin sitten lähteä, vai katsotaankos me sutkin mahollisilta vammoilta?" Lääkäri heittää, mutta pudistan nopeasti päätäni.

"Ei mullakaan oo ku kasvoissa" valehtelen, ja otan Avan syliin. "No sitten te voittekin lähteä kotiin" hän sanoo, mutta Ava avaa suunsa nopeasti.

"Mennäänkö me helättämää Neela päikkäleiltä" se kysyy hymy huulillaan.

Lääkäri kääntyy katsomaan mua ja kysyy että kotonakos Neela on ja kukas Neela on.