Oothan tässä vielä huomenna

14. luku

Reese
___

Istun jossain huoneessa. Oon vähän pihalla mitä tässä on tapahtunut, ja heräsin tästä sängystä vähän aikaa sitten.

"Huomenta, jokos oot heränny" joku tulee ovelle. Tunnistan tuon naisen jostain.

"Miks mä oon täällä ja mikä tää paikka on?" kysyn heti ihmeissäni.

"Tuuppas mun mukaan niin mennään käymään tossa toimistolla" nainen sanoo ja viittoo mua mukaansa.

Kun astun ulos huoneesta tulen johonkin käytävään mikä on täynnä samanlaisia ovia kuin mikä mun huoneeseenkin on. Sitten tullaan jonkunnäköiseen pieneen aulaan. Siinä istuskelee monia nuoria jotka juttelevat toisilleen, tai ovat muuten vaan puhelimella.

"Reesee" nainen huikkaa ja tajuan jatkaa matkaani. Toimistossa odottaa poliisi. Hei venaa toi näyttää myös tutulta?

"Huomenta Reese" poliisi huikkaa ja nyökkään sille vastaukseksi. Oon tosi, tosi hämmentynyt.

"Reese on ollu viimeset 12 tuntia aika kovassa shokkitilassa ja näyttää siltä ettei hän muista kamalan hyvin tapahtumia" nainen selittää poliisille joka nyökkii vastaukseksi samalla kaivaen jotain papereita.

Poliisi näyttää mulle jotain kuvaa. Kimmo?

Yhtäkkiä kaikki tulvii mun mieleen. Blaken puhelu, tytöt, äiti, ampuminen... Mun perhe on kuollut.

"Missä Blake" sanon vähän hätäisesti ja katson ympärilleni. En tunne näitä ihmisiä ja paniikki alkaa ottaa valtaa musta. Nainen tulee mun tuolin viereen ja laittaa kätensä mun olkapäälle, jonka seurauksena liikahdan epämukavasti poispäin hänestä.

"Reese koita rauhottua, Blake on tulossa tänne tänään kyllä"

____

puolitoista kuukautta myöhemmin

____

Kello tulee 12 joka tarkoittaa lounasta. Nousen sohvalta ja lähden kävelemään kohti ruokalaa päin johon muutkin ovat menossa.

Otan lautasen täyteen pinaattilettuja ja menen ruokasalin perälle syömään Olivian kanssa samaan pöytään. Nappaan puhelimen käteeni ja katson onko Blake vastannut mun viestiin. Onhan se.

Siitä on nyt vähän yli kuukausi kun se ampuminen tapahtui. Oon toipunut ihan hyvin siitä, tai no niin hyvin kuin tuollaisesta voi koskaan toipua tässä ajassa. Jäähän mulla tästä koko paskasta asioita jotka vaikuttavat mun elämään ikuisesti. Esimerkiksi se ettei mulla ole enää minkään näköistä perhettä.

Elän suht normaalia elämää tällä hetkellä, tosin nuorisokodissa.

Tämä paikka on sellainen, että porukka asuu ja elää täällä lähinnä siksi koska on esimerkiksi menettänyt molemmat vanhemmat tai huoltajat yleensäkin, tai ei vaan pysty asumaan kotona jostain muusta syystä. Ihan hyvää jengiä ei siinä mitään, oon tutustunut esimerkiksi Oliviaan ja ollaan aina välillä juteltu kaikkea. Kiva tietää joku joka on melkein samassa tilanteessa kun itse. Tietää ettei ole yksin.

Mun puhelin piippaa taas ja saan Olivialta mulkaisun.

Kohautan vaan hartioitani "Sori"

Se on viesti Blakelta jossa lukee että se on ihan just täällä. Syön nopeasti, vien astiat palautukseen ja ryntään Annen luo. Se toimii tämän paikan apulaisjohtajana, ja katsoo mun asioiden perään.

"Blake on tulossa" huikkaan sille, ja se nyökkää irroittamatta katsettaan papereista.

Menen odottamaan poikaa ulos, ja kun näen vihdoinkin sen kävelevän tiellä taloa kohti niin ryntään sen luo.

Blaken kasvoille ilmestyy se perus virne ja se levittää kätensä. Juoksen sitä päin ja halaan niin kovaa kun pystyn.

"Mulla oli sua niin kauhee ikävä" sanon sen kovaa rintaa vasten, ja tunnen kuinka se nauraa.

"Me nähtiin jotain kolme päivää sitte" Blake hymähtää virnistäen ja painaa pusun mun päälaelle. Otan sen kädestä kiinni ja lähetään kävelemään sisälle.

Blake huikkaa Annelle moikat, ja suunnataan sitten aulan nurkkaan yhdelle sohvalle. Kiipeän tummatukkasen syliin ja tökkään sen nenää.

"Mm Blake?"

"Joo?"

"Tuuthan sä huomenna mun kaa"

"Reese me ollaan puhuttu tää monta kertaa, tottakai mä tulen."

"No joo mut..."

"Ei mitään muttia nyt" se sanoo keskeyttäen mut ja antaa pusun.

"Ne on sun äidin ja sisarusten hautajaiset, kerro syy miksi mä en tulisi?" Blake jatkaa ja painaa mun pääni sen päätä vasten.

Huomenna tosiaan on hautajaiset. Kimmolle pidettiin hautajaiset jo aijemmin, sanoin etten halua olla osana niitä. Nyt kuitenkin olisi äitin, Avan ja Neelan.

"Voitteko mennä Reesen huoneeseen, tääl on muitaki you know?" kuuluu Olivian ääni.

Olivia moikkaa ilmeettömästi nyökäten Blakelle, ja lysähtää samalle sohvalle, ja poika moikkaa sitä takasin. En ole koskaan nähnyt tuon tytön hymyilevän. En keksi kauheasti kyllä edes syitä miksi se hymyilisi, munkin yks ainoista syistä hymyillä istuu mun alla tällä hetkellä.

"Mennään mennään"

_______

Kaivan mun vaatekaapista mustan puvun.

"Tiiätkö, mul ei oo mitään hajuu mitä mun pitäis huomenna sanoo" selitän samalla Blakelle joka istuu mun sängyllä nojaten seinään.

"Tai siis niinku, sinne tulee vissiin jotain sukulaisii, joita en oo ikinä nähnykkää. Pitääkö mun alkaa kertomaan kaikeista mitä mä oon kokenu niitten kahen pikkusen ja äitin kanssa ja kertomaan niille ventovieraille kuinka kiitollinen oon että ne pääs tulemaan paikalle"

"Sä sanot sellasia asioita jotka susta tuntuu hyvältä. Ja joo ehkä siel tulee olemaa niitä vieraita tyyppejä mutta mä oon siellä kanssa kokoajan joten sulla ei oo mitää hätää" se vastaa ja vetää mut hennosti lantiosta sängylle sen päälle.

"Mmm... Onneks oot siinä." kuiskaan nojaten poikaan ja sulkien mun silmät.

________

A/N: Heissan heissan🌞🌞🌞 AURINKOISTA VIIKONLOPPUA (;; 😀😀

hehe