Istun sängylläni hiljaa itkien. Pääsin lääkäristäosastolta hetki sitten, ja Noel oli halunnut saattaa minut huoneeseeni sen jälkeen, jotta olisin turvassa. Koko sen matkan pidättelin itkuani, ja kun viimein pääsin huoneeseeni yksin, olin purskahtanut itkuun. Ja tässä sitä ollaan, itkemässä sängyllä. Kello on jotain yhdeksän ja yhdentoista väliltä illalla, en tiiä sillä en omista vieläkään kelloa tai edes puhelinta.
•••
Havahdun koputukseen joka kuuluu oveltani.
"Bianca, ootsä siel?" Tunnistan äänen kuuluvan Victorille ja alan nopeasti haromaan hiuksiani siisteiksi ja pyyhkimään kyyneliä poskiltani.
"J-joo." Vastaan hieman epäröiden, ja ovi aukeaa narahtaen.
Victor kävelee ovesta sisään ja laittaa sen kiinni perässään kääntyen katsomaan minuun. Näen pienen järkytyksen hiipivän hänen kasvoillensa, kun hän näkee omani.
"Ootko sä itkeny?" Hän kysyy ja nyökkään pienesti. Hän tulee luokseni ottaen minut halaukseen ja painan pääni hänen rintakehälleen. Tiedän kastelevani hänen hupparinsa, mutta en välitä siitä.
"Itketkö sä, koska oot vaarassa? Me kyllä suojellaan sua..." Victor kysyy rauhallisesti.
"E-en mä sen takii...mutta Amber on vaarassa. Se aikoo tappaa Amberinkin, ja m-mä suojelen sitä vaikka kuolemaani asti." Vastaan nyyhkyttäen.
"Kyllä Amber pysyy turvassa."
"Toivon sitä enemmän kun mitään muuta.." Vastaan hiljaa.
Vain hetkessä elämäni on kääntynyt päälaelleen. Vanhempani murhattiin, muutin siskoni kanssa sisäoppilaitokseen. Minun on valittava kahden jengin väliltä ja minua ja siskoani jahdataan. Lisäksi minusta tuntuu, että olen ihastunut. Ihastumiseni kohde on ruskeatukkainen, 18-vuotias, pitkä, lihaksikas ja vihreäsilmäinen. Victor. Hänen läsnäolonsa rauhoittaa minua ja ajatuksiani. Hänen tuoksunsa huumaa minut ja aina kun katseemme kohtaa, lumoudun hänen silmiinsä. Hän on valoni pimeydessä. Vaikka olemmekin tunteneet vasta hetken, pystyn luottamaan häneen täysin. En tiedä onko se viisasta, mutta niin sydämeni sanoo.
Nostan pääni ja katson miestä silmiin. Vihreät silmät ovat jotain niin kaunista. Siirrän katseeni pojan huuliin ja hitaasti kurkotun suutelemaan niitä. Mies vastaa suudelmaan, ja kiedon käteni hänen kaulaansa samalla kun hän laittaa omansa lantiolleni. Suljen silmäni. Vain minä ja hän. Sydämemme lyövät samaan tahtiin ja koko muu maailma katoaa. Lihakseni rentoutuu, ja itkuni loppuu. Hän on lohtuni, hän on toivoni.
Hetken päästä siirryn kauemmas miehestä ja katseeni kohtaa jälleen hänen omansa.
"Kiitos kaikesta." Sanon hänelle hyvin hiljaa ja hän hymyilee.
"Kiitos itsellesi." Hän vastaa ja painan pääni hänen päätään vasten.
•••••
•••••
•••••
•••••
•••••
Hei ihmiset! Julkasin nyt jo seuraavan luvun, ja ite tykkäsin kirjottaa tätä lukuu. Tässä oli siis 367 sanaa ja pahottelen sitä et nää luvut on näin lyhyitä. Mun mielestä on vaan helppo lopettaa esimerkiks just tollaseen kohtaan mihin tää luku loppu. Ja pahottelut, tää luku oli aika cheesy. :D
Kertokaahan kommenteissa mitä piditte ja rakentavaa palautetta olis myös kiva saada. :3
Toivottavasti piditte!💖
YOU ARE READING
Lunar Eclipse
Werewolf"Tapa minut sitten, kunhan säästät hänet!" "Voi kulta, en minä aikonut sinua tappaa. Maailman ainoa ihmissusinaaras. Kuinka mahtavaa olisikaan omistaa tuo olento? Nyt sä olet minun, ja minun ainoastaan." -------------------------------- Kuusitoistav...
