Lunar Eclipse

21. Dear Diary

Herään auringon ensimmäisiin säteisiin jotka kohtaavat minut oksapeitteen raoista, ja siristelen hetken aikaa silmiäni. Katselen maan tasalle ja venyttelen, kunnes hyppään varovasti alas puusta. Venyttelen uudemman kerran haukotellen, mietiskellen samalla seuraavaa määränpäätäni. Tuskin hyötyisin mitään tännekään jäädessäni. Lasken repun selästäni, ja otan sen taskusta entisestä kodistani löytämäni samettipussukan. Kaadan sen sisällön toiselle kämmenelleni, ja katselen avainta ja korua miettien mikähän noiden tarina on. Pyörittelen avainta kädessäni, ikään kuin etsien siitä jonkinlaista merkkiä, sitä kuitenkaan löytämättä. Laitan avaimen huolellisesti takaisin pussukkaan, ja pussukan takaisin reppuuni. Siirrän hieman hiuksiani, avaan toisessa kädessäni olevan kaulakorun lukon, ja kiinnitän korun kaulaani. Kurkotun ottamaan repustani isäni päiväkirjan, ja istuudun yöpymäpuuni vieressä olevalle kivelle mietteissäni. Nahkaista päiväkirjaa pitää kiinni pieni nahkainen naru, joka on vain nopeasti kiedottu sen ympärille. Avaan narun ja sen jälkeen päiväkirjan. Ensimmäisellä sivulla on vain isäni nimi, Gilbert Walker, kirjoitettuna kauniilla, vanhantyylisellä kaunokirjoituksella. Käännän sivua, ja eteeni ilmestyy ensimmäinen päiväkirjamerkintä.

"25.12." Kuiskaan ääneen. Isäni ei ole kirjoittanut vuotta, joten alan vain lukemaan merkintää.

"Rakas päiväkirja. 

Noin kai kuuluu aloittaa. Ehkä, tämä päiväkirjan kirjoittaminen on ihan outoa minulle. On joulu. Sain tämän päiväkirjan lahjaksi rakkaalta vaimoltani, Annalta. Hän valmistaa tällä hetkellä joulupäivällistä keittiössä. 

Bianca ja Amber leikkivät olohuoneessa lahjaksi saamillaan leluilla. Bianca on tällä hetkellä yhdeksän, Amber kaksi. On mielenkiintoista nähdä heidän kasvavan, vuosi vuodelta vanhemmiksi ja viisaammiksi. 

Olemme eläneet täällä Frostburyssä jo seitsemän vuotta onnellisesti ja rauhassa. Menneisyyteni haamut ovat jättäneet minut viimein rauhaan. Erakkona eläminen ei haittaa minua, vaikka useimmat sudet ovatkin täysin riippuvaisia laumasta. Minä en. Teen mitä vain pitääkseni perheeni turvassa.

Amber tuli pyytämään minua leikkimään, olen pahoillani mutta pitää mennä."

Nostan katseeni päiväkirjasta, ja pyyhkäisen muutaman kyyneleen poskeltani. Kaipaan noita aikoja niin paljon, että pelkkä lukeminen niistä raastaa sydäntäni. Kaikki oli hyvin, me vastaan muut. Muistan vielä kuinka halusin isona sairaanhoitajaksi. Muiden auttaminen oli minulle tärkeää. Unelmat siitä murskaantui heti kun sain kuulla olevani puoliksi peto. Mutta Amberilla on yhä koko elämä edessä, hänen on mahdollista toteuttaa unelmansa, mennä johonkin normaalien ihmisten työpaikkaan töihin, ja  elää heidän kanssaan peittelemättä mitään. Paitsi tietenkin minua. Tekisin mitä vain hänen onnellisuutensa eteen, ja antaisin hänen jättää vanhan elämänsäkin voidakseen elää unelmiaan. Ensiksi minun pitää vain löytää hänet. Ja sen kun teen, kostan erittäin verisesti sille kuka hänet vei. Kukaan ei satuta perhettäni ja elä sen jälkeen.

Suljen päiväkirjan narulla kiinni, ja laitan sen takaisin reppuuni. Nousen ylös ja nostan repun selkääni. Päätän kokeilla lähteä etsimään sitä luolaa, missä olin tavannut ne miehet, jotka tarjosivat minulle yöpaikkaa. Deanhän oli kertonut minulle suurin piirtein missä asuvat, mutta sitä varten minun tarvitsisi ensiksi päästä sinne luolalle, etten vain eksyisi enempää. Haluan vain rauhallisen paikan, jossa minun ei tarvitse koko ajan katsella olkani yli. Siellä voisin rauhassa lukea isäni päiväkirjan kokonaan, jos siellä vaikka lukisi jotain joka auttaisi minut löytämään Amberin. Tosin mikähän todennäköisyys siinäkään olisi. Huokaan syvään, ja lähden harppomaan sammalta pitkin.

Tässä olis nyt uus luku, 461 sanaa. Vähän tylsä luku, tiedän. En tiedä millon kirjoitan seuraavan kerran, koeviikko lähestyy ja keskityn nyt siihen. Koitan kuitenkin saada tätä kirjoitettua aina kun löydän aikaa, varsinkin koeviikon jälkeen. 

Arvostan teitä kaikkia lukijoita ja voteejia. <3