Istun vessani nurkassa, tunteeton ilme kasvoillani. Kello oli kaksi yöllä, ja olin henkisesti aivan uuvuksissa. Olin kai pyörtynyt kuullessani siskostani. Minut oltiin kannettu huoneeseeni, ja lukuisat 'ihmiset' olivat olleet huolestuneena ympärilläni. Herättyäni kasvoillani oli neutraali, mitäänsanomaton ilme, joka vain lisäsi toisten huolta. Minulta oltiin kysytty lukuisia erilaisia kysymyksiä, mutta en saanut niistä selvää. Päässäni oli tunteiden sekasorto, ja kun 'ihmiset' olivat jättäneet minut pieneksi hetkeksi yksin, olin lukittautunut vessaan. Jä täällä nyt olin, istuin kyynellammikossa. Olin itkenyt pitkän aikaa, kunnes en enää pystynyt itkemään. Tyhjä olo valtasi kehossani, sydämeeni sattui. Ainoa syyni elää oli kadonnut, enkä tiennyt mistä etsiä häntä. Olikohan Amber kunnossa? Tai ei tietenkään ollut. Hän oli varmasti peloissaan ja paniikissa. Mutta olikohan hän edes elossa. Tuo kysymys tuntui siltä, kuin joku olisi kääntänyt veistä syvällä sydämessäni. Pari sydämen lyöntiä jäi välistä, ja hengitykseni nopeentui samantien. Pikkusiskoni avunhuudot kaikuvat mielessäni, ja nostan käteni korvilleni, vaikka eihän sekään auttaisi minua kuulemasta ajatusteni tuotoksia.
"Bianca auta! Bianca mua sattuu!" Kuulen siskoni itkuisen äänen ja lyyhistyn lattialle kasaan, pidellen käsiäni korvillani. Äänet kaikuvat pääni sisällä, ja kuullessani pikkusiskoni kiljunnan, huudan Amberin nimeä. Äänet voimistuvat päässäni, ja alan huutamaan, tai no, kirkumaan. Tuntui kun tulisin hulluksi, ja tietämättäni vessan ovea hakattiin ja nimeäni huudettiin.
"Bianca! Bianca avaa ovi!" Huudot kuuluvat huoneeni puolelta, mutten kuule niitä oman huutoni alta. Pääni sisällä kuulen Amberin sydäntäraastavan kirkumisen, ja koitan hiljentää sen pidellen käsiäni yhä korvillani. Kiljun itsekin lattiantasalla, ja huutoni peittää vessan ulkopuolelta tulevat huudot. Pian ovi potkaistaan paikaltaan, vaikka en sitä huomaakaan ajatusteni ja huutoni keskeltä. Victor, Hunter, Chip, Charlotte, Heather, Courtney, Rafael, Noel ja monet muut 'ihmiset' ryntäävät viereeni hädissään, ja Victor ottaa minut halaukseen. Poika kuiskii rauhoittavasti korvaani, vaikka en kenenkään läsnäoloa ensin tajuakaan. Hetken päästä alan kuulemaan kaiken takaa Victorin kuiskaukset, ja nostan katseeni tuon silmiin. Poika vilauttaa sutensa silmiä minulle, joka saa minut rauhoittumaan heti. Lopetan huutoni, painaen pääni tuon rintakehälle, ja hetken päästä alan itkeä hiljaa. En tiedä muista läsnäolijoista, enkä välittäisi heistä muutenkaan. Minun oli saatava Amber takaisin. Till death do us part.
•••••
•••••
•••••
•••••
•••••
Tälläinen lyhyt luku, 335 sanaa, tähän väliin. Votetkaa, ja kommentoikaa, toivottavasti piditte, love you all.💗
ESTÁS LEYENDO
Lunar Eclipse
Hombres Lobo"Tapa minut sitten, kunhan säästät hänet!" "Voi kulta, en minä aikonut sinua tappaa. Maailman ainoa ihmissusinaaras. Kuinka mahtavaa olisikaan omistaa tuo olento? Nyt sä olet minun, ja minun ainoastaan." -------------------------------- Kuusitoistav...
