My Lion (Finnish)

D I E C I S I E T E

Mooi! Toivon, että tykkäätte tästä luvusta! Tää on muuten jo 17. luku, mutta ei hätää, me ei todellakaan olla lähelläkään loppua!! :)

-Jacqueline

Sebastian

En ymmärtänyt, mitä olin tehnyt väärin. Kerta toisensa jälkeen, Zac kohotti odotuksiani, vain lytätäkseen ne alas seuraavalla hetkellä. En oppinut ilmeisesti läksyäni kerralla, vaan jäin hänen koukkuunsa kerta kerralta uudestaan, yhä pahemmin joka kerta.

"Zac saa painua vaikka helvettiin mun puolesta", mutisin ja join lisää pullostani, joka oli ties mones pullo tälle illalle. Tiesin, ettei juominen ollut hyvä pakokeino, mutta juuri nyt se tuntui hyvältä. Kirosin huomatessani, että tämäkin pullo oli tyhjä. Huokaisten nousin lattialta, enkä edes tiennyt, miten päädyin sinne, ja kävelin jääkaapille hakemaan lisää. Keittiön kello näytti jo yhtätoista illalla.

Hoiperreltuani jo keittiön ovelle, kuulin ovikellon soivan ja kirosin vielä enemmän. Se oli varmasti joku turhanpäiväinen, mutta hiljalleen raahasin itseni ovelle, kun henkilö soitti ovikelloa uudestaan. Aukaisin oven, ja henkilö sen takana oli jotain, mitä en osannut odottaa.

"Sebastian!" hän huudahti kauhuissaan, kun näki minut, "Sä näytät aivan järkyttävältä!"

"Voi kiitos", tuhahdin ja olin jo pamauttamassa oven hänen naamalleen, mutta huomasin hänen kätensä, ja ajatukseni jäivät kesken.

"Oletko sä juonut? Täällä haiseekin aivan hirveältä", hän valitti ja huokaisin: "Olen juonuth, äiti"

"Voi hitto soikoon..." Hän työnsi minut peremmälle ja sulki oven perässään. Sitten hän ilmeisesti muisti, mitä hänellä oli mukana, ja ojensi ne minulle, hymyillen hieman kiusallisesti.

"Mä vaan halusin pyytää anteeksi sitä, miten mä käyttäydyin", hän sanoi, ja otin hänen tuomiset käteeni.

"Zac, ihan oikeasti, punaisia ruusuja ja suklaata?" virnistin, no ainakin hän yritti jotain. Zac punastui ja raapi niskaansa nolostuneena, "Niin, tai siis sori, jos ne oli ihan tyhmät. Alice sanoi, että tytöt tykkää ruusuista ja suklaasta, vaikka ethän sä ole edes tyttö, mutta ehkä säkin tykkäät niistä- Jos et tykkääkään niin ei se haittaa, mä-"

"Zachary!" huudahdin keskeyttääkseni hänen pulputuksensa ja kurtistin otsaani, sillä oloni tuntui niin heiveröiseltä ja väsyneeltä. Tartuin seinästä kiinni, jotten kaatuisi maahan, ja hän otti äkkiä kiinni olkapäistäni.

"Sebastian? Voitko sä huonosti?" hän kysyi huolissaan ja laittoi kätensä pääni sivuille, tarkastellen päätäni, ihan kuin siinä näkyisi jotain.

"Sun otsasta tulee verta!" Zachary sanoi ja alkoi vetämään minua kohti kylppäriäni. En muistanut, että olisin lyönyt päätäni mihinkään, mutta ehkä olin niin kännissä, että en edes muistanut enää puoliakaan siitä, mitä olin tehnyt.

------------------------------------------------------------------------------------------

Zac

Puhdistin Sebastianin haavan niin hyvin kun pystyin, mikä ei ollut kovinkaan paljon, sillä en ollut mikään ammattilainen. Hän väitti, ettei muistanut mistä se edes oli tullut, mutta ehkä saisin paremman selityksen aamulla, kun hän olisi selvempi.

"Tules sitten tänne", sanoin ja tuin häntä samalla, kun hän hoiperteli vieressäni huoneeseensa. Vetäisin päiväpeiton pois ja autoin hänet peiton alle. Olin lähdössä viemään takkiani eteiseen, kun hän kuiskasi hiljaa, ojentaen kättään minua kohti.

"Zachary, älä mee vielä"

"En mä olekaan menossa mihinkään, mä vaan vien mun takin, oota täällä", huikkasin ja lähdin huoneesta jättäen mököttävän Sebastianin sänkyyn. Ripustin takin naulakkoon ja laitoin ruusut nopeasti maljakkoon. Sen jälkeen palasin makuuhuoneeseen ja huokaisin, kun näin, että hän yritti nousta sängystä.