My Lion (Finnish)

T R E I N T A Y U N O

Sebastian

Pyyhkäisin hieman hikistä otsaani kädelläni ja lysähdin istualleen sängylle, joka tulisi olemaan sänkyni seuraavien viikkojen ajan. Vielä ikävä kotiin ei ollut iskenyt kovin pahasti, tosin kun muistin, että minun piti soittaa Zacille, ikävä suureni heti.

Menin puhelimeni yhteystietoihin ja aloin rullata kohti oikeaa nimeä, joka löytyikin pian. Hymyilin hänen kuvalleen, jossa annoin hymyilevälle Zacille poskipusua.

"Zac?" kysyin, kun huomasin hänen vastanneen puheluun.

"Hei Sebastian", Zacin ääni kuului hetken kuluttua, ja helpotuksekseni hän ei kuulostanut siltä, että hän itkisi tai olisi itkenyt vasta. Jättäminen hyvästit hänelle olivat rankkoja, sillä ainoa asia, mitä olisin halunnut tehdä, oli vain hymyn palauttaminen hänen kasvoilleen.

"Mä saavuin just Kaidenin ja Antonin luokse", kerroin ja otin pitkähihaisen paitani pois, sillä täällä oli niin kuuma, "Mitä sä oot tehnyt?"

"En oikein mitään..." hän vastasi ja kertoi sitten iloisesti: "Mä muuten sain Thomakselta pari niistä kuvista itselleni, mitä otettiin Lontoossa"

"Ai kun kiva, oliko ne hyviä?" kysyin, kävellen samalla kylppäriin, jossa ajattelin käydä suihkussa puhelun jälkeen, sillä jotenkin lennon jälkeen oli aina niin inhottava olo ennen suihkua.

"Kai ne oli", hän naurahti, "En mä niin hirveästi kuvista tiedä, niin vaikea sanoa"

"No eiköhän ne ollut hyviä, nehän oli kuitenkin Antonin ottamia, eikä susta edes voi saada huonoa kuvaa", hymyilin lajitellessani tavaroitani kylppärin allaskaappiin.

"Haha, miten mä sitten oon onnistunut?" Zac mumisi ja kuulin, kun joku naisääni huusi hänelle taustalla jotain, jonka jälkeen Zac sanoi minulle: "Oota, mun pitää käydä vaihtamassa Alicen huoneeseen lamppu, se prinsessa ei ees osaa tehdä sitä itse"

Naurahdin hänen valitukselleen ja kuuntelin huvittuneena, kuinka hän yritti selittää, miten helppoa se on.

"Työnnät sen vain näin tänne ja sitten pyörität", Zac sanoi, "Ei sen vaikeampaa"

"Mut mistä mä tiedän minkä lampun mä laitan ja muutenkin se on niin korkealla et mä en yllä sinne, idiootti", ilmeisesti Alice sanoi. Jostain syystä tuosta idiootti-sanasta tuli mieleen Zac aina, kun tein jotain typerää.

"Mitäs oot semmonen maaorava", Zac naurahti ja pystyin kuvittelemaan hänen virneensä. Oikeastaan oli ihan hauska nähdä Zacista toinenkin puoli ja se, millainen isoveli hän oli Alicelle.

"Itse olet kukkakeppi!" kuulin vielä Alicen huutavan, ennen kuin joku ovi meni kiinni ja Zac palasi puhelimeen.

"Sähän olit ystävällinen sille", härnäsin häntä ja istahdin vessanpöntön kannen päälle odottamaan, että vesi laskeutuisi kylpyammeeseen.

"Älä sinä valita yhtään, sä et tiedä miten prinsessa se osaa olla kun oikein haluaa", Zac kertoi, "Sääli sen tulevaa poikaystävää kohtaan"

"Oh, no ainakin sä oot jo hyväksynyt sen, että sillä tulee joskus olemaan poikaystävä", naurahdin, "Jotkut veljet ei millään halua ketään miespuolista niiden siskojen lähelle"

"Pyh, Alice ei edes kuuntelisi mua vaikka sanoisinkin niin", hän tuhahti, "Sekin ihme pahapoika-villitys vois loppua ja aika äkkiä"

"Pahapoika-villitys?" nauroin, "Vieläkinkö se siitä samasta pojasta tykkää, jolla on se auto?"

"Sä et vaan ymmärrä", Zac totesi tuskastuneena, "Jaxon on niiiin just sellainen paha poika- tyyppi kaikkine autoineen ja miljoonine tyttöystävineen"

"Jaxon? Säkö sait sen nimenkin selville?" utelin ja sammutin hanan, sillä muuten vesi lainehtisi koko kylppäriin kohta.

"Jaxon Brown, joku rikas pentu", hän valitti, mutta pyöräytin silmiäni ja muistutin: "Sähän oot paraskin puhuja"

"Näkisit sen, niin tajuaisit mistä mä puhun", Zac ilmoitti ja sanoi sitten hiljempaa: "Mä muuten näin Danielia tänään kaupassa"

"Danielia? Pitäiskö mun tietää, kuka se on?" kysyin ja nostin toista kulmaani, vaikkei hän sitä nähnytkään.

"Ai niin..." Zac mutisi, "Se, jota mä... you know? Siellä parkkipaikalla?"

"Oh, se", totesin vakavana, en olisi kaivannut muistutusta hänestä enää ikinä, tai ylipäätäänsäkin siitä, mitä tapahtui.

"Mä oon pahoillani", Zac sanoi hiljaa, "En mä edes tiedä, miks mä tein niin"

"Teit sitten kumminkin", tuhahdin, vaikka olinkin luvannut itselleni, etten purkaisi mustasukkaisuuttani häneen.

"Sori! Mä vaan olin niin vihainen kaikesta ja halusin kai... satuttaa sua niin kuin säkin mua", Zac selitti turhautuneen kuuloisena.

"Ei se mitään, se on jo mennyttä", kerroin ja kysyin sitten: "Puhuitteko te mitään?"

"Mhm... Se kysyi, että sovittiinko me ja että oltiinko me oikeasti yhdessä", hän vastasi, mihin tietysti kysyin, mitä hän vastasi Danielille.

"Mä sanoin, et sä lähdit Espanjaan, mut me ollaan silti yhdessä, jonka jälkeen me sit juteltiin kaikesta", Zac vastasi.

"Ei kai sillä mitään ihastusta suhun ole?" minun oli aivan pakko kysyä tämä, ihan vain varmistaakseni.

"Mitä? Danielilla?" Zac naurahti, "Ei tietenkään, se vaan oli joku sellanen hetken juttu sillä"

"No hyvä", ilmoitin vakavasti ja palasin huoneeni puolelle, jotta voisin riisuutua.

"Hah, oliko mun baby vähän jealous?" Zac naurahti, mutta päätin vain olla hiljaa ja jatkaa paitani ottamista pois.

"Siis sun pitäis käydä katsomassa sen Jaxonin instagram", Zac huokaisi, "Kauhea playboy"

"Etkai sä vaan stalkkaa sun pikkusiskos poikaystävän instaa?" kysyin hämmästyneenä, "Mitä jos sä vahingossa tykkäät sen kuvasta?!"

"Enkä tykkää, mä oon harjoitellut tätä silloin, kun-" hän keskeytti lauseensa kuin seinään.

"Milloin? Kerro toki mullekin", naurahdin ja heitin paitani jonnekin, ruveten sitten aukaisemaan vyötäni farkuistani.

"Ensinnäkin, miksi sä aina riisut sun vyötä, kun me ollaan puhelimessa, ja toiseksi, en todellakaan kerro", hän ilmoitti.

"Kerrothan, ja ihan vaan siksi, että sä oot niin kuuma, että mun on pakko ottaa vaatteet pois", virnistin hänelle tahalleen. En tietenkään kertoisi, että syy oli vain se, että olin menossa suihkuun.

"Okei... Mä stalkkasin sun instagramia", hän sanoi ja lisäsi nopeasti: "Mutta ihan vain siksi, että halusin tietää, millaisista kuvista sä tykkäät!"

"Sure..." hymyilin iloisena. Ei sillä tosin, ettenkö olisi itse stalkannut häntä....

"Ihan oikeasti!" Zac huudahti ja huusi sitten jollekin muulle, että tulee ihan kohta.

"Kuka se oli?" kysyin ja vedin farkkuni pois jalasta kokonaan.

"Mark, mun pitää mennä nyt syömään", hän selitti, "Mutta viestitellään ja soitellaan joskus myöhemmin"

"Okei", vastasin ja naurahdin sitten, kun kumpikaan ei lopettanut puhelua.

"Okei, mun pitää oikeasti mennä nyt", hän toisti, "Hei hei"

"Hei Zachary", hyvästelin, "Rakastan sua!"

"Mä rakastan sua, idiootti"

Pyöräytin silmiäni ja lopetin puhelun huvittuneena hänelle. Ehkä hän pääsisi pian siitä Jaxonista ja Alicesta yli ja olisi vain iloinen heidän puolestaan. Tai sitten Jaxon oikeasti oli sellainen, mistä minä voisin sitä tietää?

Toivottavasti piditte tästä, vaikka ehkä tää oli vähän tylsä luku... Ja tosiaan, tämä tapahtuu samaan aikaan, kun myös Love Me Always- kirja, jonka huomaatte tuosta Jaxonista ja Alicesta :)

-Jacqueline