My Lion (Finnish)

T R E I N T A Y C I N C O

Kirjoittelinpas sitten toisenkin luvun, hupsista... Mutta toivottavasti tykkäätte, vaikka tulikin tänään jo toinen luku :)

-Jacqueline

Zac

"Ai ei muka pettänyt?!" kysyin vihaisena ja heitin puhelimeni Kaidenia kohti. Onnekseni hän sai sen kiinni, sillä Mark tuskin ostaisi heti uutta puhelinta, kun olin niin vasta saanut uuden.

"Zac, mähän sanoin, tää oli huonoin mahdollinen kysymys!" hän sanoi ja laski puhelimeni takaisin eteeni.

"Se ei muuta sitä vastausta", totesin, ja Kaiden katsoi ensin ympärillemme, kunnes nousi tuolistaan ja nyökkäsi minua tulemaan hänen perässään.

"Mihin me ollaan menossa?" kysyin ihmeissäni, kun hän raahasi minua kädestä Pariisin katuja pitkin. Kaiden loi minuun erittäin vihaisen katseen, joka lukitsi suuni lopun matkan ajaksi.

Muutaman minuutin päästä huomasin hotellimme lähestyvän, mikä hämmensi minua enemmän. Tämänkö takia hän lähes repi käteni irti vartalostani, jotta voisimme päästä hotellillemme.

"Nyt sä menet sinne hotellihuoneeseen ja soitat Sebastianille", Kaiden käski äänellä, joka ei jättänyt tilaa vastalauseille, "Etkä vaan lopeta puhelua heti, kun kuulet jotain epämiellyttävää"

"Okei", sanoin ja astelin hissiin. Juuri kun ovet olivat menossa kiinni, näin vielä Kaidenin juttelevan jonkun kanssa puhelimessa kiihkeästi.

----------------------------------------------------------------------------------------
Kaikki pienet solutkin kehossani vastustivat aiettani, kun yritin painaa Sebastianin nimeä näytölläni. En vain pystynyt tekemään sitä. Mitä jos en vain voisi kuunnella hänen ääntään, kun hän kertoisi siitä, kuinka hän ja Anton tekivät sen? Mitä jos Sebastian sanoisikin, ettei edes halunnut minua enää? Ja halusinko itse häntä enää?

"Argh", huokaisin miljoonien kirosanojen seuratessa ja painoin äkkiä nimeä, jotten pystyisi taas perumaan tekoani. En edes ehtinyt hengähtää, kun Sebastian jo vastasi.

"Zachary?" kuulin Sebastianin äänen, "O-oletko sä siellä?"

Purin huultani pidättääkseni omia kyyneleitäni, kun Sebastian murtui jo ensimmäisessä lauseessaan. 16 päivää, 384 tuntia, oli kulunut siitä, kun viimeksi olimme jutelleet.

"Seb-Sebastian", yritin sanoa vahvalla äänellä, mutten onnistunut vaan purskahdin itkuun heti. Mieleni olisi tehnyt hakata itseäni siitä, kuinka itkupillimäisesti käyttäydyin. En vain pystynyt pidättämään tätä enää, sillä en ollut itkenyt sen kerran jälkeen, kun itkin viimeisen puhelumme jälkeen. Olin vain tukahduttanut kaikki tunteeni ja pakannut ne jonnekin mahdollisimman syvälle.

"Saanko mä selittää?" hän kysyi ja pyysi heti jatkoksi: "Please, anna mulle mahdollisuus, mä en vaan voi menettää sua enää"

"Okei", lupasin ja pyyhkäisin kyyneleeni sivuun. Niiskautin hieman, istahtaen sitten paremmin sängyn päälle.

"Mä en pettänyt sua, enkä mä vois ikinä pettääkään", Sebastian aloitti heikolla äänellä, "Se sun kysymys oli niin huono, koska mä en voi sanoa, etteikö me oltaisi joskus jotain tehty"

Puristin silmäni tiukasti kiinni ja pakotin itseni pysymään kasassa, jotten sammuttaisi puhelua heti. Lupasin hänelle tämän mahdollisuuden ja aikoisin myös pitää siitä lupauksestani kiinni.

"Eli?" kysyin hieman hämilläni.

"Me tavattiin Antonin kanssa varmaan vuosi sen jälkeen, kun Leo muutti pois perheensä kanssa", hän kertoi, "Me ei kumpikaan seurusteltu, eikä me oikeastaan edes haluttu, koska meillä oli kummallakin ollut niin huonoja suhteita aiemmin. Vähän ajan jälkeen me kuitenkin jotenkin ajauduttiin ensin suutelemaan, sitten enemmän ja enemmän, kunnes me päädyttiin seksiin"