Daniel

[4]Lupaus lähdöstä

--Kolme vuotta myöhemmin--
Astelen ripein askelin ulos lukion ovista. Venyttelen koko kehoani päästyäni kevään pehmentämään ilmaan. Viimeinen päättökoe oli takana päin. Lähden kävelemään kohti liikenevaloilla varustettua tietä.

Kuulen takaantani tutuksi käyneet askeleet. "Danieel" hihkaisee heleä, mutta lämmin tytön ääni. Käänyn ympäri ja tyttö onkin jo rutistanut itsensä minua vasten. Lasken nopean suudelman tytön huulille. "Katherine" vastaan nimeni kutsuun tytön nimellä. "Älä sano tota nimeä. Oon Katy" hän sanoo huulet mutrulla, mutta ääni täynnä tavallista iloisuutta. "Niin tietysti, kunhan testasin" naurahdan ja lähden kävelemään tytön vieressä tien yli kävelykadulle.

"Kätesi ovat taas kamalan kuumat" Katherine sanoo ääni muuttuen huolestuneeksi. "Ne ovat aina" vastaan kivi pudoten taas rintaani. En saa kertoa voimistani edes tyttöystävälleni, tai kenellekään. Ikinä. Katherine jättää asian taas mielestään, ja alkaa juttelemaan omasta päättökokeestaan. Tuon leijutabletti oli kuulemma mennyt rikki ja pudonnut kesken kokeen. Kuuntelen tytön tarinaa kommentoiden välillä asiana liittyen. Omatuntoani kuitenkin kaihertaa salaisuuteni.

Toivotan Katylle hyvää lomaa tuon lähtiessä kohti omaa taloansa. Jatkan omaa matkaani kiihdyttäen askeleitani.

Täytin viime vuonna 18, eikä isä siltikään päästänyt minua omille teilleni. Silloin päätin että lukion loputtua lähtisin. Tahtoi isä sitä tai ei. Sitä varten olen treenannut, ja käsivarteni olivatkin vahvojen lihaksien peittämät. Fyysiset voimat auttoivat myös elementtivoimien harjoittelussa. Isän oli aika hyväksyä etten ole hänen vallassaan enää.

Avaan puisen oven, ja toivon että se on elämäni viimeinen kerta kun avaan tämän oven astuen sisään tähän taloon. Isä odottikin jo keittiössä, ja luo minuun odottavan katseen. En kuitenkaan reagoi siihen, vaan kävelen yläkertaan. Otan mukaani valmiiksi pakkaamani repun, mikä sisälsi kaiken minkä omistan täältä.

Harpon portaat alas, ja melkein törmään isään. "Mihin olet matkalla?" tuo tivaa leukaperät kireällä, kuten yleensä. "Lähden nyt" sanon vakaa katse isän silmissä. Olen saman pituinen tuon kanssa, joten isä ei pysty alistamaan minua kuten ennen. "Luuletko että annan luvan siihen?" isä kysyy ääni mataloittuen.

"Ei se haittaa" murahdan töpäten käteni tuon rintakehän kohdalle, katse edelleen värähtämättä. En minä tuota vanhaa ukkoa enää pelkää. Isän silmät roihahtavat liekkeihin, samalla kun ilman lämpö kohoaa vauhdilla. "Hyvällä vai pahalla?" Kenneth kysyy raivoaan pidättelemättä. Siristän silmiäni kohottaen leukaani. "Vain pahalla pääsee ulos. Pahalla siis"

|| kiitos jälleen kaikille lukioille, te ootte jokainen tosi inspiroivia. Pääsen tosi paljon helpommin alkuun, kun edes joku on lukemassa ❣ ||