Daniel

[7]Teleportti

Aamu alkaa sarastaa kaukana taivaanrannassa, kun kävelen päämäärättömästi pitkin kylän katuja. Ajatuksissani liikaa asioita, mutta toisaalta taas ei yhtään mitään. Silmieni katse on tyhjä ja lihakseni kylmettyneet.
Jokin osa minusta varoittaa edessä olevasta valosta. Maassa on sinisenä hohtava ympyrä. Olen kuitenkin ajatuksissani, enkä ehdi reagoimaan ennenkuin astun rinkulaan. Maailma pyörähtää ympärilläni. Sininen valo täyttää näkökenttäni, ja mahassa heittää.

Vain sekuntien päästä tunnen maata jalkojeni alla. Ympäristö on muuttunut pienen kylän kadusta hämäräksi huoneeksi. Huone oli ympyrän muotoinen, ja sen kivinen pinta vaikutti kylmältä. Ilma oli kuitenkin lämmin, kun seison pienen korokkeen päällä. Räpäyttelen silmiäni ja katselen ympärilleni. Huoneessa oli muitakin korokkeita, kuin suuresta tangosta leikattuja siivuja. Yksi niistä alkaa hohtamaan, ja sinisen valon ollessa kirkkaimillaan se sammuu. Paikalle on ilmestynyt ihminen; minua varmasti vanhempi mies. Tuolla on tummat, lyhyet hiukset ja kellertävät silmät.

Huoneen kaikille alustoille ilmestyy erilaisia nuoria. Jotkut nuorempia tai tyttöjä, jotkut vanhempia tai poikia. "Mitä hittoa tämä on?" yksi, vihaisen näköinen poika ärähtää. Vasta nyt huomaan keskellä huonetta pitkän miehen. Tuo näyttää fyysisesti hyvin vahvalta, ja varsinkin henkisesti. Miehen armoton katse kiertää huoneeseen ilmestyneissä nuorissa.

"Tahdotte tietää vai?" mies sanoo lopulta matalalla, ja huoneen tyhjistä seinistä kaikuvalla äänellä. Samalla hetkellä kun tuo avaa suunsa, miehen silmät muuttuvat sähköisen sinisiksi ja tunnen pieniä sähköiskuja ihollani. "Olette täällä voimienne takia. Saatte harjoitella niitä, ja taistella universumin vihollisia vastaan" mies jatkaa puhettaan hitaasti, mutta taukoja pitelemättä. "Suurin osa teistä kuolee, mutta tarvitsemmekin vain kaikista vahvimmat joukkoomme"

Vilkuilen muita nuoria, jotka puolestaan vaikuttavat pelokkailta. Ainakin suurin osa. Oikeastaan vain minun jälkeeni tänne ensimmäisenä ilmestynyt jätkä, ja minä emme vaikuta pelokkailta. En oikeastaan osaa pelätä. Se taitaa olla isän koulutuksen ja kurin ansiosta. "Minä olen Alez. Keskustelkaa keskenänne vielä kun voitte. Kokoontukaa takaisin tänne kun kello lyö 12" huoneen keskellä oleva mies ilmoittaa, ja kääntää selkänsä lähtien pois huoneesta.

Huone hiljenee hetkeksi kunnes muutama kuudesta nuoresta avaa suunsa. "Mikä teijän voimat on?" "Kuollaanks me?!" "Nimet?" kaikki puhkesivat puhumaan peittääkseen pelkonsa, paitsi minä ja toinen peloton. "Nimi on Daniel. Voima tuli" sanon kun häly hiljenee. "Steve. Sähkö" murahtaa ensimmäinen jälkeeni tänne ilmaantunut jätkä. "Olen Nala ja kasvi" sanoo pieni tyttö huoneen reunalla. "Krish ja Pimeys" sanoo tummasilmäinen poika Steveä seuraavalla korokkeella. "Karolla ja myrkky" esittäytyy kalpea tummalla silmämeikillä varustettu tyttö. "Verna, sekä olen voimaltani vesi" sanoo porukan viimeinen, hoikka sinisilmäinen tyttö. Huone hiljenee uudestaan. Krish, Karola, Verna ja Nala kerääntyvät yhteen kasaan puoliksi paniikissa. Nuo alkavat supista keskenään selviävätkö täältä elossa, tai miten pääsee pois. Jäljelle jäänyt, Steve astuu laiskasti pois korokkeelta katse huonen toisessa päädyssä olevassa porukassa. "Hyperaktiivisia. Täysin turhaa ja turhauttavaa" tuo tuhahtaa. Hymähdän vastaukseksi. En tiedä voinko vielä täysin uskoa äkillistä tarinaa univerumien sodasta. Jos se kuitenkin oli totta, olen sentään tekemässä jotain tyhjän tekemättömyyden sijasta.

| Kiitos jos luit  :3 Kommentit ja "äänet" enemmän kuin tervetulleita näin aluksi xd Yritin tehdä hieman pidempää, mutta lyhkäsekshän se jäi sitten kuitenkin :'D  |