Kovikseks ne aina sano🏳️‍🌈 ✔

3

Kirkaat auringonsäteet osuivat silmäluomiini saaden suustani ärtyneen tuhahduksen. Avasin silmäni ja suunnistin hieman unisen katseeni pöydällä sijaitsevaan kellooni. Se näytti puoli yhdeksää. Koulu oli alkanut jo kahdeksalta, mutta aamutuntina olisi ollut mantsaa mikä ei mua napannut. Meiän opettajana oli sellanen varmaan 100 vuotias mummo, joka jaksoi aina toitottaa kaikesta. Mikään ei ollut sen akan mieleen. Marjatta Viitanen toimi sen harmaa hiuksisen opettajan nimenä.
Kampesin itseni ylös ja nousin sitten sängyltäni. Annoin jäänsinisen katseeni kiertää koko huoneeni ympäri. Mihinköhän helvettiin olin heittänyt sen mun tuhkanharmaan hupparin?
Olin eilen tullut sieltä meiän huikeelta kämpältä takaisin himaan vähän darraisena. Eipä ketään oikeen ollut kiinnostanut etten ollut kotona. Tuskinpa kukaan edes huomasi mun poissaoloa.

"Missä vitussa se voi olla?" mumisin ja huokaisten jouduin siirtelemään vaatteitani lattialta. Joo, pitäisi varmaan joku päivä siivotakkin. Mut mitäs mä sille mahdoin ettei sellaseen toimenpiteeseen riittänyt motivaatio?

Hetken siinä mumisten ja vaatteita syrjään heitellen, onnistuin löytämään etsimäni hupparin ja jotkut mustat, revityt farkut. Ulkona alko olemaan jo vähän kylmä, mutta kyllä mä pärjäisin, ja omapahan olisi vikani jos jäätyisin.
Laitoin hupparin päälleni ja vedin mustat farkut jalkoihini, jonka jälkeen nappasin puhelimen housuntaskuihin ja repun maasta. Kaipa siellä olisi kaikki tarvittavat kirjat. Suuntasin ulos mun hieman sekaisesta huoneesta ja kuljin vähän vanhahkot portaat alakertaan. Mun olis tehny mieli hakata päätä seinään, kun huomasin mutsin istuvan pöydässä. Taas se jaksaisi vittuilla mulle, kun koulu ei kiinnostanut. Sori nyt vaan, en mä koulussa jaksanut puuduttaa persettäni, kun kaikkea muutakin tyhmää voisi tehdä.

"Et sitten vieläkään ole lähtenyt? Eikös sinulla ole kasin aamu?" vaaleanruskea hiuksinen mutsini totesi ja nosti katseensa muhun sanomalehdestään. Millä vuosituhanella tää nainen oikein eli?

"Joo on", sanahdin ja nappasin käsiini omenan, jonka jälkeen lähdinkin jo pois keittiöstä suoraan eteiseen. Lukio olisi kohta jo ohi ja se ei vieläkään muistanut moneen menin kouluun? Olipas siinäkin huippu mutsi.

"No hyvää koulupäivää, Anton!" se huudahti vähän epäselvästi. No olihan se sanomalehti varmasti mua paljon kiinnostavampi.

Mumisin jotain epäselvää vastaukseksi samalla, kun vedin takkia niskaan omena suussa. Tarkistin oliko kaikki tarpeellinen mukana ja sen jälkeen avasinkin oven ja suunnistin jo vähän viileähköön ulkoilmaan. Ei täällä loppu peleissä nyt niin kylmä ollut. Vähän vain tuuli.

Tuhahtaen lähdin lampsimaan kohti bussipysäkkiä. Ei sinne olisi matkaa, kuin vain pari askelta. Hyvä puoli meidän asuinalueella oli just se, että bussipysäkki oli lähellä ja siihen oli oikein rakennettu katoskin, jotta ei kastuisi. Sateesta puheenollen, alkaisi varmaan satamaan kohta, nimittäin pilvet olivat jo aika tummina. Sehän tästä vielä puuttuiskin. Olisihan se aika mahtavaa kävellä kaatosateessa.

Ei mulla kauaa kestänyt sinne pysäkille ja pian huomasinkin seisovani sen katoksen alla. Bussin pitäis tulla ihan k-
Ja sieltähän se jo tulikin. Siirryin tielle päin näyttämään vihreää bussikorttiani. Se oli mun mielestä ihan kamala, mut Joona siitä näytti tykkäävän ihan extra paljon. Se jätkä vissiin tykkäsi kaikesta vihreästä. Yhtenä päivänä oli ollut jo lähellä, että se blondi olisi varastanut mun ruman bussikorttini. Muutenhan olisin ihan mielelläni luovuttanut sen sille, mut olinhan mä ite ladannut bussikortille rahaa. Se oli ainut syy miksen siitä luopunut.

Bussi kurvasi luokseni ja avasi ovensa, jolloin astelin sisään ja läiskäisin kortin lukijalle. Vilkaisin sitä bussikuskia ihan vaan jonkunlaisena kiitoksena. Varmaan yli 50 vuotias mies nyökkäsi mulle takaisin ja antoi mun sitten mennä. Kävin katseellani ensin läpi ensin missä olisi yksinpaikka vapaana ja suuntasin sitten aika bussin etuosaan. Istahdin alas ja tunsin, kuinka bussi lähti liikkeelle. Tunsin mun puhelimen värisevän mun taskussa ja kaivoin sen ihmeissäni käsiini. Ei mulle kukaan hirveesti ikinä laittanut viestiä. Omistin mä Instan, mut ei mulla siellä mitään kuvia ollut. Kunhan vaa stalkkasin mitä muut ihmiset teki.
Huomaisin viestin tullee Joonalta. Se olikin niistä harvoista, jotka jaksoi laittaa mulle aina välillä viestiä. Avasin keskustelun ja katoin mitä se oli mulle laittanut.

- - -
Joona: Moi! Missäs oot?🤔🙈

Minä: Bussissa. Kui nii?

Joona: Täällä on ihan tylsää ilman sua! Mikael ja Veeti vaan söpöilee keskenään jättäen mut kolmanneks!!!

Minä: Voi sua😂 Mut sähän tunnet suunnilleen koko koulun nii mikset kalastele sieltä jonkun, jonka kaa höpöttää?

Joona: No mutku sä oot parasta seuraa! Tuu nopeeeee Anttuskaaaa😫😫

Minä: Joo tuun tuun😂 Kunha et enää kutsu mua mikskään Anttuskaks😒

Joona: En voi luvata😚😂
- - -

Suljin keskustelun ja laitoin puhelimeni taskuun. Pieni hymynkaarre oli ilmestynyt mun huulille. Vitun päivänsäde, kun sai mut aina nii omituiseksi.
Huomasinkin, että olin ihan just mun koulun pysäkkiä, joten painoin STOP -nappia ja huokaisin syvään. Tääkin päivä pitäis jaksaa siellä vankilassa. Tulis varmasti olemaan tosi kivaa.
Pyöräytin mun silmiä ja nousin sitten paikaltani lähtien vaappumaan kohti bussin ovia. Bussi pysähtyi ja mä astelin ulos. Suunnistin lukion ovia kohti samalla vetäen ihan huomaamattani sen kylmänkuoren mun naamalle.

Tää luku nyt sit taas on ihan hemmetisti lyhyempi, kun se aikasempi😅
Mut juu, tässä ei oikein tapahtunu mitään, kun vaan kerrontaa ja Antonin ajatuksia, joten toivon etten luettanu teitä ihan tylsyyteen asti😂😫
Mut toivon (silti) et tykkäsit, votetit ja kommasit!❤
Ootte kaikki ihania, pus💞😘

Kiitos, kun luit!