Kovikseks ne aina sano🏳️‍🌈 ✔

31

Tunti meni todella nopeasti ohitse mun aina välillä vilkuilessa Joonaa. Hän hymyili aina, kun katseemme kohtasivat. Välillä mietin, että mitäköhän hänenkin päässä liikkui. Oliko hän iloinen? Surullinen? Ärsyyntynyt? Halusiko hän ylipäätään, että olimme nyt julkisesti yhdessä? Halusiko päivänsäde olla kanssani niin julkisesti?
Eikä Mikaelkaan ollut avannut suutaan, vaikka välillä brunette vilkuilikin meihin päin. Luultavasti Veeti oli sanonut jotakin poikaystävälleen mikä oli saanut hänet hiljaiseksi, mutta aina välillä hän virnuili leikkisästi.

"No niin! Tehkäähän nämä loput läksyksi!" Janne huudahti luokan etuosasta ja sai kaikki pakkaamaan kamansa ennätysvauhdilla reppuihinsa ja sitten nousemaan ylös. Mullahan ei ollut edes koko kirjaa mukana tunnilla, joten nousin vain ylös ja laitoin puhelimeni taskuuni.

Odotin Joonaa, joka sai hieman hitaammin kirjansa ja penaalinsa käsiinsä ja lähdimme sitten vieretysten kohti luokan ovia. Mikael ja Veeti tulivat perässämme.
Juuri, kun pääsimme luokan ovelle, Jannen ääni keskeytti aikeemme.

"Joona, minulla olisi asiaa sinulle ja toivoisin, että voisit jäädä hetkeksi."

Käännähdin ympäri samalla napaten Joonan kädestä kiinni ja vedin lyhyemmän itseäni vasten. Sen jälkeen kuljetin katseeni Janneen ja naulitsin jäänsiniset silmäni häneen.
"Jos sulla on asiaa Joonalle niin sä voit sanoo sen tässä meidänkin kuullen."

"Se ei kuulu teille", Janne sanahti ja otti askeleen meitä kohden samalla pitäen tiukan katsekontaktimme.

"Mikään asia mikä liittyy matikkaan ei ole niin yksityinen, että emme saisi kuulla sitä", sihahdin yrittäen olla mahdollisimman rauhallinen. Tällä kertaa halusin olla se kylmän rauhallinen persoona, josta ei saanut mitään irti. Halusin näyttää tuolle kusipäälle erittäin pelottalta ja näyttää pastellitukalle sen ettei kanssani kannattanut alkaa pelleilemään.

Janne katsoi mua lähes viiruntuneilla silmillään ja näytti menettävänsä hermonsa muhun kohta. Ei ollutkaan ihme, osasin olla välillä erittäin vittuttava henkilö. Tiesin sen vallan mainiosti.

"No?" kysyin nostaen toista kulmakarvaani matikanopettajalle. Tunsin Joonan painautuvan mua vasten. Veeti ja Mikael seisoivat hieman mua taaempana aivan vaisuina. Osasipahan Mikael pitää välillä turpansa kiinni.

"S-se asia-" Janne näytti tosissaan miettivän mitä oikein keksisi sanottavakseen. Hän lopulta väisti katsettani.

"Mikä oli niin tärkeää vai etkö oo vielä keksinyt?" kysyin kylmästi virneen levitessä huulilleni.

"No ihan sama! Sanon sen sitten seuraavalla kerralla", Janne tuhahti ja huitaisi kädellään ilmaa samalla viittoen meille, että saisimme lähteä.

Mulkaisin miestä ja hymähdin,
"Ei seuraavaa kertaa tuu."

Käännyin luokan ovea kohden ja nappasin tiukemmin Joonan kädestä kiinni lähtien käytävälle. Joona otti pari juoksuaskelta ja päätyi viereeni. Vilkaistessani häntä, blondin huulilla oli suloinen hymy. Hymykuopat tulivat hellyyttävästi esiin ja silmät loistivat kirkkaasti. Hän heitti minulle vieläkin lämpimämmän hymyn ja painautui sitten kylkeäni vasten. Virnistin enkelin suloiselle eleelle ja laitoin toisen käteni hänen hartioilleen. Mun päivänsäde, jota kukaan muu ei ikinä tulisi saamaan. Ei ikinä.

"Hei Anton?" kuulin Veetin hieman varovaisen äänen. En vilkaissut häntä, mutta annoin hänen jatkaa lausettaan,
"Ootteko te yhessä nyt Joonan kaa? Niinku virallisesti?"

"Joo! Ollaan me!" Joona hihkaisi vilkaisten Veetiä iloisesti hymyillen. Naurahdin sunshinen söpölle käytökselle.

"Siis ihan mahtista! Tai siis niinku me ollaan Veetin kaa tosi kauan epäilty muttei olla viititty niiku sillee kysyy! Tai siis niiku Janton on vihdoin totta! Apua te ootte niin söpöjä yhessä! Mut mitä tapahtu sille Joonan 'mä olen hetero' -rintamalle?" Mikael alkoi höpöttää innostuneena samalla, kun brunette kiri meidän vierelle ja katsoi meitä molempia silmät yli-innostuksesta loistaen. Hänen kädet huitoivat ilmaa hieman ja tuntui, kun hän seuraavaksi alkaisi kiljumaan.